Vuoden 2020 kerhotapaaminen pidettiin Mäkilän traktorimuseolla, Somerolla. Koronaepidemian aikana on mukava ajatella välillä jotain muutakin. Niinpä JDClub järjesti perinteisen jäsentapaamisen vakiintuneeseen aikaan, 13.6.2020, siis viikkoa ennen juhannusta.Jo tapaamiskutsussa kehoitettiin tulijoita noudattamaan viranomaisten antamia määräyksiä, koska olimme varmoja että 50 hengen kävijämäärä ylittyy. Uskoimme myös, että kaikki eivät tule samaan aikaan, eivätkä ole paikalla koko tapaamisen ajan. Ja todella, paikalle saapui noin 70 asianharrastajaa – soppalautasten ja munkkien määrällä mitattuna. Pitopalvelu Mahat Pinkeäksi oli keittänyt maittavat kala- ja lihasopat lounaaksi sekä pyöräyttänyt hillomunkit kahvihetkiin. Konehuolto T. Laukkanen kustansi päivän tarjoilut, kiitos!
JDClubin ja Masinistien jäseniä alkoi tulla paikalle hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Paikalle saavuttiin monenmoisilla kulkuneuvoilla, polkupyörillä, moottoripyörillä, mopoilla, kuorma-autoilla, traktorilla, henkilöautoilla. Harvaan tilaisuuteen on tullut ajoneuvoja, joissa on 1, 2, 4, 6, 8 tai 12 sylinteriä. Suora 8 tai V12 huippuina.
Tilaisuuden mahdollistivat Mäkilän veljekset, jotka ovat vuosien varrella keränneet melkoisen kokoelman traktoreita ja muita maatalouteen liittyvää esineistöä. He olivat todella mielissään saatuaan tällaisena aikana vilskettä museolle. Lehteen painettujen kuvien lisäksi kannattaa mennä kotisivulle www.makilantraktorimuseo.fi Veljesten opastus oli myös ilahduttavaa, suurkiitos heille vieraanvaraisuudesta.
Tilaisuuden lopuksi John Deere Club piti ripeän vuosikokouksen. Kokousväelle kerrottiin menneen kauden tapahtumista ja tulevista sunnitelmista. Kerhon hallitukseen ei tullut muutoksia ja puheenjohtajana jatkaa allekirjoittanut
T. Jukka Wuokko