Monet kahvit päivässä

Kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta järjen käyttäminen on sallittua! Asiattomat viestit poistetaan kyselemättä.
Uskonnoista, etnisistä kysymyksistä, petoeläinkysymyksistä ja politiikasta keskusteleminen jätetään muille foorumeille.

Valvojat: Jammu, sohvi

Superdextaaja
Viestit: 12929
Liittynyt: Ma Loka 25, 2010 9:12 am
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja Superdextaaja »

Costa rican vaalea paahto on yllättävän hyvä kahvi ollut. Sekaan laitan saman merkin Premium blendiä ja Löfsbergiä välillä. Mocciksesta tulee pannusta kaadettua kahvi vielä kertaalleen suodattimen läpi uudestaan. Iltapäivällä kolmen aikaan viimeinen muki, niin ei tarvitse yöllä kesken unien juosta kusella. Pannuun jääneen kahvin kuumennan seuraavana päivänä hellalla aamukahviksi uudestaan ja ainakin tuolla kahvilaadulla on silloinkin vielä ihan hyvä juotavaksi.
En tajua, kuinka tummia paahtoja pystyy kukaan juomaan. Pohjaan poltettua paahtaessa ja liian hienoksi jauhettua halvinta bulkkilaatua kaikki Suomessa myytävät, siitä se tummuus noihin on saatu. Paljon kermaa ja sokeria, niin kai ne nuokin menee kurkusta alas.
Tekemällä virheistä oppii.
Osmo_
Viestit: 8606
Liittynyt: La Tammi 26, 2013 4:10 pm
Paikkakunta: Huittinen
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja Osmo_ »

Aamulla kaks ja työpv aikana kolme mukillista. Pakko juoda ton verran ettei päivä mee työkalujen heittelemiseks ja keskisormi pystyssä kulkiessa. Juhlamoskan voimalla mennään. Emäntä juo pikakahvia, mutta sitä ei pysty juomaan. Haiseekin jo niin kuvottavalta.
Tosin töissä kahvi on semmoista myrkkyä, että sillä saa muutaman ylimääräisen tauon :mrgreen:
-Ozmo da Discovibrator-

Jos käy niin että tänään kuolen
Esi-isien luo ajan tuolle puolen
Edessäin seisovat Valhallan portit
Kädessäin hyvin pelatut elämän kortit
Jammu
Viestit: 22648
Liittynyt: Pe Tammi 08, 2010 10:39 pm
Paikkakunta: Juupajoki
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja Jammu »

Tummapaahtoista ja mustana juodaan kotona. Juhlamokka kaapissa sitä varten kun vierille sitä keitellään.

Aamukahvit 1-2 kuppia, lounasaikaan 1 kuppi, päivällisaikaan 1 kuppi.

Tien päällä termarissa kahvit, saattaa juoda siitä lounaan lisäksi parit muutkin kahvit. Päiväkahvit juon 1330-1400 jos sellaisella työmaalla olen.
Suomi kuuluu länsimaihin
juntunen
Viestit: 3162
Liittynyt: Ti Joulu 16, 2014 12:45 am
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja juntunen »

Superdextaaja kirjoitti: Ti Maalis 21, 2023 3:20 am En tajua, kuinka tummia paahtoja pystyy kukaan juomaan. Pohjaan poltettua paahtaessa ja liian hienoksi jauhettua halvinta bulkkilaatua kaikki Suomessa myytävät, siitä se tummuus noihin on saatu. Paljon kermaa ja sokeria, niin kai ne nuokin menee kurkusta alas.
Katsos kun ihmiset on erilaisia ja pitävät erilaisista asioista ja myös erilaisista mauista. Vaaleapaahtoisessahan on se etu että suurempi osa kofeiinista säilyy. Kai se on ollut köyhässä Suomessa yksi syy miksi ei olla paahdettu normaaliin paahtoasteeseen. Vähemmän mennyt energiaakin paahtamiseen.
Minä en taas ymmärrä sitä että kahvia paahdetaa toisen kerran siinä.kahvinkeittimessä jopa tuntikausia kun maku siinä vain huononee niin paahdettuna. Mutta kukin tavallaan ja makuaisti tottuu kaikenlaiseen.
Sirkkeli ja 8 sormea
Viestit: 7721
Liittynyt: To Tammi 22, 2009 7:49 pm
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja Sirkkeli ja 8 sormea »

juntunen kirjoitti: Ti Maalis 21, 2023 7:48 am
Superdextaaja kirjoitti: Ti Maalis 21, 2023 3:20 am En tajua, kuinka tummia paahtoja pystyy kukaan juomaan. Pohjaan poltettua paahtaessa ja liian hienoksi jauhettua halvinta bulkkilaatua kaikki Suomessa myytävät, siitä se tummuus noihin on saatu. Paljon kermaa ja sokeria, niin kai ne nuokin menee kurkusta alas.
Katsos kun ihmiset on erilaisia ja pitävät erilaisista asioista ja myös erilaisista mauista.
Joo,minäkin juon mielelläni teetä välillä mutta,aika usein pitää kulkiessa saada,iso kuppi kahvia ja paikan päällä paistetttu munkki.
sja
Viestit: 1692
Liittynyt: Pe Loka 06, 2006 9:09 am
Paikkakunta: KVS
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja sja »

Pannullinen Kulta Katriinaa menee päivässä. Paitsi toimistopäivinä kun sitä automaattikuraa ei meinaa saada kurkusta alas :lol:
Valtra N141A-07
Valtra 6300 -02
Ursus 385-4 -80
Leyland 270 -75
tumes
Viestit: 3105
Liittynyt: To Helmi 01, 2018 5:04 am
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja tumes »

https://www.airam.fi/tuote/klassikko-te ... -l-9131311

Aloin välttelemään huoltoasemakahveja ja ostin tämän. Ollut käytössä jonkun verran reissussa.
Mahtuu keskikonsoliin ja kätevä käyttää. Jossain kympin hujakoilla taitaa nyt olla hinta.
MITÄ PIENEMPI VIKA SITÄ SUUREMPI LEKA
⚒️
Kuuskakkone
Viestit: 739
Liittynyt: To Helmi 12, 2015 11:48 pm
Paikkakunta: Porvoo
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja Kuuskakkone »

tumes kirjoitti: Ti Maalis 21, 2023 8:19 am https://www.airam.fi/tuote/klassikko-te ... -l-9131311

Aloin välttelemään huoltoasemakahveja ja ostin tämän. Ollut käytössä jonkun verran reissussa.
Mahtuu keskikonsoliin ja kätevä käyttää. Jossain kympin hujakoilla taitaa nyt olla hinta.
Tuo on kyllä hyvä. Harvoja termarimukeja, jotka eivät vuoda.

Etähommissa kahvia menee kolmisen mukillista päivässä. Aamupalalla, ysin kahvilla ja kahden kahvilla. Toimistolla menee enempi kun ei tarvitse itte keitellä.

Pikakahvia tulee paljon kotosalla juotua. Davidoffin makuun pääsin, kun jostain Tallinnasta muistaakseni purkin ostin. Sen jälkeen tilaillut Cremalta noita kuuden purkin laatikoita. Maistuu mielestäni lähes oikealta kahvilta, eikä polttoöljyltä kuten nescafe.
https://www.crema.fi/fi/products/davido ... aroma/4527
MF 4355 -02
MF 399 -96
MF 165S -78
Ford 655C -89
Deutz-Fahr M1080 -83
Avatar
Aakku
Viestit: 8253
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 11:35 am
Paikkakunta: Loimaa
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja Aakku »

Mulla menee aamulla seitsemän aikaan mukillinen Juhlamokkaa oikean kerman kanssa plantattuna. Iltapäivällä toinen kahden aikaan. Ei koskaan ilman kahvileipää.
Kahviloissa en juurikaan käy, vaan keitän kahvit retkipakussa pidemmillä reissuilla. Patikoidessa matkassa on usein termari. Paras termari on mun mielestä "Thermos". Kallis, mutta on osoittautunut parhaaksi. Maku ja lämpö säilyy.
https://www.verkkokauppa.com/fi/product ... night-Blue
Terapiatraktori MF-135 1972 + Ålö etukuormaaja
Jumunen
Viestit: 4338
Liittynyt: Ma Joulu 21, 2009 5:41 pm
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja Jumunen »

Kuuskakkone kirjoitti: Ti Maalis 21, 2023 8:20 am
tumes kirjoitti: Ti Maalis 21, 2023 8:19 am https://www.airam.fi/tuote/klassikko-te ... -l-9131311

Aloin välttelemään huoltoasemakahveja ja ostin tämän. Ollut käytössä jonkun verran reissussa.
Mahtuu keskikonsoliin ja kätevä käyttää. Jossain kympin hujakoilla taitaa nyt olla hinta.
Tuo on kyllä hyvä. Harvoja termarimukeja, jotka eivät vuoda.

Etähommissa kahvia menee kolmisen mukillista päivässä. Aamupalalla, ysin kahvilla ja kahden kahvilla. Toimistolla menee enempi kun ei tarvitse itte keitellä.

Pikakahvia tulee paljon kotosalla juotua. Davidoffin makuun pääsin, kun jostain Tallinnasta muistaakseni purkin ostin. Sen jälkeen tilaillut Cremalta noita kuuden purkin laatikoita. Maistuu mielestäni lähes oikealta kahvilta, eikä polttoöljyltä kuten nescafe.
https://www.crema.fi/fi/products/davido ... aroma/4527
Minä kyllä juon Nescafeta. Toisaalta en ole juonut polttoöljyä, joten en pysty vahvistamaan kokemustasi, maistuuko Nescafe tuolta.
MOP
Viestit: 7483
Liittynyt: Ke Maalis 22, 2006 1:09 pm
Paikkakunta: Kalsopohja/41660 TOIVAKKA
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja MOP »

Ei ole tullut 40:en vuoteen sumppivettä kurnittua. Ja hyvin olen pärjännyt.
Epe1975
Viestit: 129
Liittynyt: To Maalis 31, 2016 7:31 pm
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja Epe1975 »

Ei ollenkaan. Joskus lähes 30 v. sitten täysi-ikäisenä yritin pari kuukautta opetella. Ei siitä seurannut mitään hyvää. Jos join kahvia, tuli päänsärkyä ja pian vatsakin alkoi osittamaan vastalauseita. Lisäksi maistui pahalta. Totesin, että ei ollut minun juttu ja lopetin. Teekään ei oikein toimi kuten ei kolajuomatkaan. Ilmeisesti en siedä kofeiinia vaan saan siitä päänsärkyä.
Massey Ferguson 65 -61, Fordson Major Diesel -55.
akkli
Viestit: 455
Liittynyt: Ti Joulu 13, 2022 3:55 pm
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja akkli »

Päänsärky tulee myös jos ei saa kahvia.juon mustana ilman lisukkeita.
Jo 1,2 luokalla ,kun tulin koulusta kotiin keitin sähköpannulla kahvit jos ei ollu valmiina.keräilykuvia oli kauan sitten myös kahvipaketissa.
Valmet 502
Saab 900
Saab 9-3
Stihl
Husgvarna
akkli
Viestit: 455
Liittynyt: Ti Joulu 13, 2022 3:55 pm
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja akkli »

Nyt iltakahvin keittoon.
Valmet 502
Saab 900
Saab 9-3
Stihl
Husgvarna
akkli
Viestit: 455
Liittynyt: Ti Joulu 13, 2022 3:55 pm
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja akkli »

Nyt iltakahvin keittoon
Valmet 502
Saab 900
Saab 9-3
Stihl
Husgvarna
asfalttiviljelijä
Viestit: 4398
Liittynyt: Su Touko 14, 2006 10:13 pm
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja asfalttiviljelijä »

Kyllä päivässä menee noin neljä "Paavo ja Vuokko" mukillista päivässä, ehkä useamminkin pieniä hörppyjä.
Markettikahvina on Presidentti ja Juhla-Mokka, vähemmässämäärin "Tummoo" ja "Mundoo".
Maisteltu on kymmeniä eri paahtimoiden kahvilaatuja. Monen vuoden joulukahventeri on tarjonnut eksoottisiakin makuja.
Avatar
MF135-72
Viestit: 191
Liittynyt: Ma Helmi 02, 2015 2:08 am
Paikkakunta: Loviisa
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja MF135-72 »

Meniskö joku kymmenen kuppia päivässä. Merkillä ei väliä.
Korjasin sen rikki :|
Avatar
ETS
Viestit: 719
Liittynyt: Ke Maalis 06, 2013 3:39 pm
Paikkakunta: L-virta
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja ETS »

Aamulla n klo 6.45 Wilfa melkein täyteen vettä ja siitä tulee itelle kaksi ISOA mukillista ja rouvalle yksi normaali mukillinen Juhlamokan läpi laskettua kahviksikin mainittua nestettä. Muita ei tule kotioloissa keiteltyä eikä juotua.
akkli
Viestit: 455
Liittynyt: Ti Joulu 13, 2022 3:55 pm
Viesti:

Re: Monet kahvit päivässä

Viesti Kirjoittaja akkli »

Päiväkahvin aika.
Valmet 502
Saab 900
Saab 9-3
Stihl
Husgvarna
Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Semrush [Bot] ja 24 vierailijaa