Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta järjen käyttäminen on sallittua! Asiattomat viestit poistetaan kyselemättä.
Uskonnoista, etnisistä kysymyksistä, petoeläinkysymyksistä ja politiikasta keskusteleminen jätetään muille foorumeille.

Valvojat: Jammu, sohvi

Vastaa Viestiin
Kari L
Viestit: 656
Liittynyt: Ke Syys 07, 2011 10:20 am
Paikkakunta: Järvenpää/Sastamala
Viesti:

Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja Kari L »

Tänään tuli läppäriin Googlen ilmoitus, että 8.12.2021 siirrytään kaksivaiheiseen tunnistukseen. Samalla kertoi muutamasta epäkohdasta tiedoissani. Mm. sen, että kahdessa foorumissa on sama salasana ja pyysi vaihtamaan ne ja että muutama salasana on liian heikko.
Varmaan salasanoja on plarattu ohjelmallisesti, mutta heillä kuitenkin on työkalut miljardien ihmisten salasanojen ja käyttäjätunnusten avaamiseen.
Mielestäni olisi pienempi paha jos tällaiset tiedot olisi kansallisissa käsissä. Nyt ne kaikki ovat jenkkifirmojen käsissä. Saavat halutessaan maailman sekaisin.
Trumpin toista kautta odotellessa.
Kun itse tekee, niin saa sellaisen kun tulee.
JKAVS
Viestit: 1324
Liittynyt: La Elo 24, 2013 7:30 pm
Viesti:

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja JKAVS »

Google tietää ne salasanat, jotka on Chromessa valinnut tallennettavaksi.
Kari L
Viestit: 656
Liittynyt: Ke Syys 07, 2011 10:20 am
Paikkakunta: Järvenpää/Sastamala
Viesti:

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja Kari L »

En käytä Chromea.
Kun itse tekee, niin saa sellaisen kun tulee.
haller
Viestit: 981
Liittynyt: La Joulu 05, 2009 6:55 pm
Viesti:

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja haller »

Kansallisia tietojärjestelmäprojekteja kun sivusta seuraa niin pitäisin Googlea pienempänä pahana.

Noin yleisellä tasolla salasanoja harvemmin tallennetaan ihan sellaisenaan vaan jokaisesta otetaan laskennallinen tiiviste ja jos nämä täsmäävät niin alkuperäisten merkkijonojen voidaan olettaa täsmäävän. Eli se jos joku sanoo salasanojen täsmäävän, ei se automaattisesti meinaa että alkuperäiset salasanat olisi tallennettu.
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja valaut »

TietoEVRY vois toteuttaa budjettiratkaisun kansalaisten salasanoille.
jiipee
Viestit: 10655
Liittynyt: Su Tammi 01, 2006 5:01 pm
Paikkakunta: Kanta-Häme
Viesti:

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja jiipee »

valaut kirjoitti: Ke Joulu 01, 2021 10:28 pm TietoEVRY vois toteuttaa budjettiratkaisun kansalaisten salasanoille.
Jos projektin budjetti ei ole järkyttävän iso, niin sitten tämän täytyy olla sarkasmia :wink:
Valtra-Valmet-Massey-Ferguson-Mercedes-Benz
haller
Viestit: 981
Liittynyt: La Joulu 05, 2009 6:55 pm
Viesti:

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja haller »

Eiköhän joku ministerin sukulaispoika ton väännä viikonloppuprojektina. Täytyy vaan varata riittävästi budjettia että saadaan vastaamon osaajat konsultoimaan.
vaniljacreme
Viestit: 4712
Liittynyt: Ti Loka 04, 2011 1:40 pm
Paikkakunta: orimattila
Viesti:

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja vaniljacreme »

vaikka ei chromea käyttäisi ihan varmasti tiedot on tallennettuna johonkin. eihän perus android puhelintakaan saa käyttökuntoon ilman että siihen luo jonkun käyttäjätilin tai kirjaudu esim gmail osoitteella. se sitten pistää kaiken talteen missä sivuilla puhelimella käyt, kenties mikki kuuntelu ja paikannus nyt on peruskauraa varmasti seurataan vaikka ei paikannus olisi käytössä edes.
traktori754
Viestit: 1802
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 8:26 pm
Viesti:

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja traktori754 »

Huomannut sama ku aloittaja, firefox ja Linux, kuitenkin kuukeli haluaa kaikki, myös kuvat.

Toinen, jos ihmisiä kävelee tarpeeksi monta vaikka hakkuu uraa pitkin, androidi taskussa, siitä tulee polku ja jopa kävely reitti ehdotus kookle mapsiin.
Ford-enemmän kuin pelkkä hyvä Traktori
jiba

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja jiba »

kuka nyt uskois et googel vahtis ja vakoilis imisiä taikka kuuntelis. suurela rahalla tutkittu ihan huuhaa juttua
ihan rehtiä ja pyyteetöntä tegnologiaa.
mut tänäpäivänä taitaa olla sama minkä nyky sähkö vatkaimen ottaa niin jonnekkin päin menee titoo.
IiHoo845
Viestit: 227
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2018 4:51 pm
Paikkakunta: Kaakkois-Suomi
Viesti:

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja IiHoo845 »

haller kirjoitti: Ke Joulu 01, 2021 10:24 pm Kansallisia tietojärjestelmäprojekteja kun sivusta seuraa niin pitäisin Googlea pienempänä pahana.

Noin yleisellä tasolla salasanoja harvemmin tallennetaan ihan sellaisenaan vaan jokaisesta otetaan laskennallinen tiiviste ja jos nämä täsmäävät niin alkuperäisten merkkijonojen voidaan olettaa täsmäävän. Eli se jos joku sanoo salasanojen täsmäävän, ei se automaattisesti meinaa että alkuperäiset salasanat olisi tallennettu.
Tiiviste ei toimi salasanan tallennuksessa, koska salasana pitää saada syötettyä selkokielisenä kenttään. Tallennus pitää tehdä selkokielisenä tai salattuna tunnetulla salausavaimella.

Tiivisteen periaatteen ymmärtäminen saattaa olla hieman vaikeaa, mutta periaatteessa saman toiminnallisuuden voi toteuttaa myös salaamalla. Syötetty salasana salataan käyttämällä avaimena salasanaa itseään ja lopputulos tallennetaan käyttäjätietokantaan. Kun avainta ei tallenneta mihinkään ei salasanaa voi selvittää tallenteesta millään käytännöllisellä keinolla. (tiedustelupalveluiden brute force konstit sikseen) Sisään kirjautuessa tehdään sama salaus ja verrataan lopputulosta tallennettuun lopputulokseen. Jos ne täsmäävät salasana oli oikea.
Hiljaa susi tulee
vaniljacreme
Viestit: 4712
Liittynyt: Ti Loka 04, 2011 1:40 pm
Paikkakunta: orimattila
Viesti:

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja vaniljacreme »

jiba kirjoitti: To Joulu 02, 2021 10:18 am kuka nyt uskois et googel vahtis ja vakoilis imisiä taikka kuuntelis. suurela rahalla tutkittu ihan huuhaa juttua
ihan rehtiä ja pyyteetöntä tegnologiaa.
mut tänäpäivänä taitaa olla sama minkä nyky sähkö vatkaimen ottaa niin jonnekkin päin menee titoo.
jos joku mua haluaa vakoilla täytyy olla kai otettu että mun jutut jotakuta kiinnostaa :lol: kaipa ne kalastelee enemminkin aktivisteja yms poliittisesti tai muutoin vaikuttavien ihmisten juttuja.
jiba

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja jiba »

vaniljacreme kirjoitti: To Joulu 02, 2021 12:03 pm
jiba kirjoitti: To Joulu 02, 2021 10:18 am kuka nyt uskois et googel vahtis ja vakoilis imisiä taikka kuuntelis. suurela rahalla tutkittu ihan huuhaa juttua
ihan rehtiä ja pyyteetöntä tegnologiaa.
mut tänäpäivänä taitaa olla sama minkä nyky sähkö vatkaimen ottaa niin jonnekkin päin menee titoo.
jos joku mua haluaa vakoilla täytyy olla kai otettu että mun jutut jotakuta kiinnostaa :lol: kaipa ne kalastelee enemminkin aktivisteja yms poliittisesti tai muutoin vaikuttavien ihmisten juttuja.
itse asiassa jos ei ole samaa mieltä hallituksen ja vihreitten kanssa on jo jonkin sortin toisin ajattelia ja .sillon han ne alakaa entistä enemmän seuramaan ja ohjailemaan somen ihmeellisellä voimalla.
ethän pysty esim täällä sanomaan rehellistä mielipidettäs etti isoveljen suodatus pakko iske.etupäässä tavan kansan vahtimiseen ja ohjailuun käyttävät,
Velman
Viestit: 5151
Liittynyt: La Joulu 17, 2005 9:46 pm
Paikkakunta: Satakunta
Viesti:

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja Velman »

Eikun foliohatut päähän :lol: :lol: :mrgreen: :mrgreen:
Avatar
toyopet
Viestit: 3242
Liittynyt: Ma Elo 06, 2012 11:25 am
Paikkakunta: Laukaa
Viesti:

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja toyopet »

jiba kirjoitti: To Joulu 02, 2021 1:14 pm
ethän pysty esim täällä sanomaan rehellistä mielipidettäs etti isoveljen suodatus pakko iske.etupäässä tavan kansan vahtimiseen ja ohjailuun käyttävät,
Ai niinkuin voi piiras belsebuubi vihtahousu

Noin kuin näette tekstin, en kirjoittanut.
It has three speed: here, there and gone...
jiba

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja jiba »

Velman kirjoitti: To Joulu 02, 2021 1:32 pm Eikun foliohatut päähän :lol: :lol: :mrgreen: :mrgreen:
no naurattaa mut uskotko jos ministeri tipu sanois.et selviät cooronasta ja köyhyydestä ,työntämällä jää puikon perseeseen .
ja samaan aikaan sosialin media julkaisis pelstus uutisia tästä.niin puolet olis jo tänkin sivuston käyttäjistä rusauttannu puikon ahteriin.
elekää nyt hyvät ihmiset työntäko jääpuikkoja pesiisenne.
Velman
Viestit: 5151
Liittynyt: La Joulu 17, 2005 9:46 pm
Paikkakunta: Satakunta
Viesti:

Re: Google tietää meistä kaiken, jopa salasanat

Viesti Kirjoittaja Velman »

Lykkää hattu syvemmälle :lol:
Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot], hoosuu, kokastelija, Semrush [Bot], Tjsal ja 37 vierailijaa