Omat kirjoitukset

[tumes]

Tein testin. Laitoin nimimerkillä hakuun omat kirjoitukset joita lukiessa huvituin. On oltu pätemässä. Kieltämäti myös vaivaannuttavia tunteita tuli, kirjoitinko minä oikeasti näin?
Liekö ihmisenä kasvanut vai taantunut mutta kummallisen vierailta osa omista ajatuksista kirjoitettuna tuntui. Ehken siis täysin yksiniitinen ole...

[Sirkkeli ja 8 sormea]

Oletko pitänyt myös päiväkirjaa? Mielestäni ne on pahempia,täällä palstalla ollaan,vähän,niin kuin nimimerkin suojassa.
Tässä olen näinä päivinä miettinyt välillä että,mitä tekisin päiväkirjojeni kanssa,välillä kaivan niitä esille ja jotain niistä tutkiskelen,toisaalta on käynyt mielessä että,polttaisinko ne,vähin äänin.
Sitten minulla on tallessa "työurani" ajalta kertynyttä postia,"paimenkirjeitä" hiukan toista mapillista tai,jos niistä jotain raakaisi pois,niin vois saada sullottua yhteen mappiin,niitä olen säilyttänyt ja kerännyt,sen takia tai,ainakin uhannut että,teen jonkun hupilukemiston niistä nettiin,vaan jos minä polttaisin nekin.

[tumes]

Päiväkirja voisi olla hyvä itsetutkiskelun kannalta vaan kirjaamati on jäänyt. Muuten on kyllä tullut tarkkailtua kaikenlaista, itseä ja elämää. Nyt kiinnostaa lintulaudan elämä sillä siinä on eräänlainen yhteiskunta pienoiskoossa.
Flash-backeja saanut aina, varhaisin pinnasängystä. Takaumia joistain asioista tai tapahtumista, kuvia tai yksittäisiä sanoja tai lauseita. Biisinkirjoituksessa on tullut niitä käytettyä. Joku tv:n yksittäinen repliikki jää jonnekin alitajuntaan ja siitä syntyy laulu. Päiväkirja on kovolla omassa päässä.

[Matsikka]

Varsinaisesti en pidä mitään hienoa päiväkirjaa mutta kirjoittelen kuitenkin ylähän säätilaa ja päivän tekemisiäni.
Varsinaisesti se lähti aikoinaan liikkeelle siitä kun hukkakauraruiskutuksen ajankohta piti laittaa avustuslappoihin….aina siihen asti piti käyrä purkin kyljestä kattomas jotta mikähän päivä se olis voinut olla…ja sitten alkoi kirjaaminen muistakin asioista.

On ollut 10 vuoden ja pari 5 vuoden vuosikirjaa jotka oon täyttänyt, nyt tapletilla Wordilla kirjoittelen.

[juha]

Koskakohan ehtis lukemaan, jos olis päiväkirja?
Sama kun videoiden ja valokuvien kanssa. Paljon kuvataan, koskaa ei ehdi katsella
Sitten kun pitäis jostain ihmisestä olla sopiva naamakuva, ei sellaista löydy

Less is more, Eli kunnon pärstäkuva pitäisi osata ottaa.

Luokkaretkellä olin ottanut mustavalkokameralla riikinkukosta monta kuvaa, mutta ei yhtään kavereista.

[Matsikka]

Koskakohan ehtis lukemaan, jos olis päiväkirja?
Sama kun videoiden ja valokuvien kanssa. Paljon kuvataan, koskaa ei ehdi katsella
Sitten kun pitäis jostain ihmisestä olla sopiva naamakuva, ei sellaista löydy

Less is more, Eli kunnon pärstäkuva pitäisi osata ottaa.

Luokkaretkellä olin ottanut mustavalkokameralla riikinkukosta monta kuvaa, mutta ei yhtään kavereista.

Nämä pärstäkuvat on kyllä arkisia mutta loppujenlopuuksi aika tärkeitä kuvia.
Aika mikä on Nyt, on historiaa ja tärkeää tulevaisuuressa, jos eres jollain asialla on merkitystä tulevaisuudessa…

Työn puolesta oon joutunut tekemään monen monta kuvaa jonkun poismenneestä läheisestä muistopöytään, ja usein niitä ei tahdo löytyä.
Usiemman kuvan oon joutunut tekemään kuvasta jossa henkilö on jonkun toisen ihmisen hautajaisissa. Joskus joku kuva on tehty kuluneen henkilökortin rasteroidusta kuvasta….ja kaikkea muuta.
Vaikka kuvankäsittelyllä pystyy tekemään kaikenlaista, pitäis käsittelijällä olla edes hieman piirtämisen lahjoja, mulla ei oo.

Eli KUVATKAA TOISIANNE, ja antakaa toisten ottaa kuvia itsestänne.

Ittiä harmittaa viätävästi kun oon joskus leikkinyt luontokuvaajaa, ihan turha juttu.
Olisin senkin aikaa kuvannut Valmettia, Massikkaa ja Sampo Rosenlewiä, niin maailma olis paljon parempi.

[korsteeni]

Tuossa yllä oli kyllä hyviä ohjeita historian (tämän hetken) tallentamisiin tulevaisuudessa ihmeteltäväksi.

Silti itseni kismittää välillä vanhoja kuvia katsoessa, kun esim. 80 luvun alkupuolella aloin vanhempieni mukana remuamaan ulkomailla, niin liikaa on kuvia joissa pääasiassa äitini pakotti aina minut kuvaan, vaikka olisin halunnut nimenomaan talteen jonkun maiseman, koneen tai rakennuksen, niin ei kun minä keskellä kuvaa niin ettei oikein muuta näykkän Eli joku roti siihen henkilön kuvaamiseenkin eri paikoissa

Noista huolimatta omissa kuva-albumeissa tuntuu edelleen olevan liian vähän kuvia ihan arkisista asioista, kuten nyt vaikka tiluksien pihapiiristä ym. mitä nyt näkee päivittäin, eikä tajua miten ne muuttuu kokoajan ja vuosikymmenien jälkeen kun tulee jossain puheeksi ”mites se nyt taas olikaan silloin…” niin eipä löydy mitään.

[Matsikka]

Kyllä ne pihapiirit, kylänraitit ja kaikki muu Nyt, on kuvaamisen arvoista.

Mutta kun itte hiippailin pitkin peltoja, kyyhötin hätäisen diafilmillisen verran piilokojussa puutarhassa ja kaikkea muuta (katoavaa?) luontoa, monesti lintuja. Se oli kyllä ihan yhtä tyhjän kanssa. Luontokuvia otetaan paljon, on niillä tietysti merkityksensä mutta omilla hatarilla taidoilla ja köppäisillä laitteilla ei saanut mainittavan laatuista kuvaa aikaiseksi. Paljon parempi kattella asiaan perehtyneempien kuvia ja ehkä…nauttia niistä.

Hyvän luontokuvaajan pitää olla torella kiinnistunut luonnosta, liikkua PALJON luonnossa ja vasta sitten ottaa kamera mukaan ja kuvata. Mulla ei oo aikaa eikä kiinnistustakaan tarpeeksi.

[Hex]

Kirjoiteltua on tullut vähemmän, mutta teini-ikäisestä alkaen silloin tällöin pulpahdellut pilakuvien piirtäminen perhepiirin tapahtukista on aiheuttanut tuotosten siivilöintiä. Kaikkia ei millään muotoa voi hävittää. Tosin kaikki eivät välttämättä aukea asiaa tuntemattomalle ilman lisätietoa. Jälkikasvu on saanut näiden taustatiedot.

[juha]

Tällaisesta facebookin kuvasta tykkään:

Tässä tulee esiin ne kolme asiaa samassa paketissa, mitä kannattaa kuvata, jos mieli säästää jotain jälkipolville. Ihmiset, maisema ja liikenne.

Äitini tarinat kyllä olleet monta kertaa tutkinnassa kuvineen ja päiväyksineen.
Tässä pätkä malliksi:

Tulipahan rippikoulu syksyllä käydyksi, niin että pääsin isän kanssa kevätkylvöille. Minä ajoin maat kuntoon ja isä kylvi siemenet käsin. Kylvös sekoitettiin vieteriäkeellä ja lopuksi vielä jyrättiin. Sai siinä muutamankin kerran hevosta tyttö käskeä ja olipa illalla ventti olo, kun koko päivän oli juossut äkeen ja hevosen perässä. Syksyllä sitten alkoi viljan leikkuu. Isä niitti toisena ja me Ailin kanssa vuoroteltiin niittäen ja haravoiden. Aune löi viljan seipäille. Äiti keitti kahvin ja teki ruoan. Omassa väessä myös tehtiin viljan korjuu. Isä ajoi hevosta ja teki kuorman, minä olin häkkipoikana. Aili ja Aune tyhjensivät kuorman makasiiniin ja minä haravoin sillä aikaa seipäiden aluset. Syksyllä sitten tuotiin iso onkapannu ja suuri puimakone. Onkapannua varten haettiin hevosella vettä ja iso pino halkoakin tarvittiin polttopuiksi. Onkapannun lämmittäjä tuli jo aikaisin puintipäivän aamuna, jotta onkaa olisi riittävästi työväen saapuessa. Väkeä oli toistakymmentä henkeä ja minä olin tavallisesti ruumenien korjaaja. Puintipäivinä ruoka oli hyvää. Ensin aamulla oli kokonaiset perunat ja puuroa. Päivällä tarjottiin lihakeittoa ja jälkiruoaksi riisipuuroa ja sekahedelmäkeittoa. Illalla oli perunamuusia ja sianlihaa sekä erilaisia laatikoita. Jälkiruoaksi syötiin pannukakkua hillon kera ja kahvin kanssa saatiin vehnästä. Lopettajaisiksi lähinaapurit kutsuttiin syömään ja kahville, sillä ruokaa jäi aina paljon. Itse päästiin samoin naapureihin vastavierailulle.
Perunannosto tehtiin myös vastavuoroisesti, mutta kyllä me tytöt kierrettiin parikin viikkoa ihmisten perunapelloilla ja saatiin palkaksi viisi markkaa, kun ahkerasti päivä oli ensin perunoita kaivettu. Aunen kanssa oli aina hauska mennä tansseihin ja sillä vitosella pääsi sitten lauantaisin iltamiin. Sellaista se oli, nuoruus ja hulluus.
Yrjö kuului Kirin johtokuntaan ja Aili ja Aune pitivät Kirin iltamissa ravintolaa. Minua ei ensin huolittu, mutta tiskaajaksi sentään kelpasin. Olin vähän ujokin, vaikka tanssinut olinkin heti kynnelle kyettyäni. Oli kaunis kesäilta. Kerran ollessani kylässä Moijosilla oli Tourulan Vähätalon makasiinissa nurkkatanssit. Mentiin Berttan kanssa sinne ja vähän tanssittiinkin. Se olikin ainoa kerta ilman lupaa. Kotonani asiasta olivat jostain saaneet vihiä. No, pauhua en sentään saanut. Olen pienestä pitäen tanssinut mielelläni. Kun lapsena menin kyliin tai kouluun lehmänpolkuja myöten, tanssin ja rallattelin koko metsämatkat. Kai se tanssihalu oli peräisin isojen siskojen tansseissa käymisestä.

[tumes]

Juhan esimerkistä käy ilmi että elämä on ollut työntäyteistä ja ilot pieniä joskin hieno ajankuva tuosta välittyy. Ja jos se on vielä lähisukulaisen kirjoittama niin siitä tulee hyvin henkilökohtaista. Myös valokuvien kautta välittyy hienosti historiaa.

[juha]

Myös vanhat kartat 1880 näyttää mielenkiintoiselta.
Kun omaa kotopaikkaa alettiin rivaamaan 40-luvulla, löytyi sieltä vanhan kivijalan paikka.
JOtenkin arveltiin, että joku torppari kartanon mailla siellä on asustellut ja mennessään ottanut hirsimökkinsä matkaan.
1880 kartta sitten näytti pikku niityn palasen ja töllinpaikan.

Tästä tutkimaan kotikontuja, liukusäätimellä saa peittoa valittua
https://vanhatkartat.fi/#12/60.46715/22.31207