Minuteman

Kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta järjen käyttäminen on sallittua! Asiattomat viestit poistetaan kyselemättä.
Uskonnoista, etnisistä kysymyksistä, petoeläinkysymyksistä ja politiikasta keskusteleminen jätetään muille foorumeille.

Valvojat: Jammu, sohvi

Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Minuteman

Viesti Kirjoittaja valaut »

"Minuteman eli minuuttimies oli alun perin pohjoisamerikkalaiseen miliisijärjestöön kuuluva henkilö, joka oli vannonnut olevansa valmiina taisteluun minuutin varoitusajalla. Järjestö oli kolmentoista brittiläisen siirtokunnan ensimmäinen puolustus yllätyshyökkäyksessä Yhdysvaltain itsenäistymisen yhteydessä." -Wikipedia.

Koronan aikana unohtuu, mitä muita uhkia on maailmassa. Alun lainaus liittyy aiheeseen. Hauska sanaleikki, vaikka aihe ei ehkä ole hauska. Yhdysvaltojen ICBM eli mannertenväliset ydinohjukset nimettiin myös nimellä "Minuteman".

No, jottain häslinkiä on jossain takamailla. Ollaan minuutissa paikalla kuitenkin...
zapoizh
Viestit: 22
Liittynyt: Su Elo 18, 2019 10:31 am
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja zapoizh »

Vuosi takaperin matkustin samassa bussissa jonkun vähän varttuneemman tyttöporukan kanssa.
Siinä yritin olla vain omissa oloissani korvat punaisena mutta väkisinkin jäi mieleen että aika moni tytöistä tuntui tuntevan ainakin yhden tämmöisen minuuttimiehen.

Jotkut ilmeisesti asuivatkin sellaisen kanssa.
Vissi d'arte, vissi d'amore.
jiipee
Viestit: 10655
Liittynyt: Su Tammi 01, 2006 5:01 pm
Paikkakunta: Kanta-Häme
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja jiipee »

zapoizh kirjoitti: Su Huhti 19, 2020 3:53 pm Vuosi takaperin matkustin samassa bussissa jonkun vähän varttuneemman tyttöporukan kanssa.
Siinä yritin olla vain omissa oloissani korvat punaisena mutta väkisinkin jäi mieleen että aika moni tytöistä tuntui tuntevan ainakin yhden tämmöisen minuuttimiehen.

Jotkut ilmeisesti asuivatkin sellaisen kanssa.
Tässä taisi olla kyse pallistisesta ohjuksesta? :wink:
Valtra-Valmet-Massey-Ferguson-Mercedes-Benz
Arpe
Viestit: 1528
Liittynyt: Ma Kesä 09, 2014 10:35 pm
Paikkakunta: Lappeenranta
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja Arpe »

zapoizh kirjoitti: Su Huhti 19, 2020 3:53 pm Vuosi takaperin matkustin samassa bussissa jonkun vähän varttuneemman tyttöporukan kanssa.
Siinä yritin olla vain omissa oloissani korvat punaisena mutta väkisinkin jäi mieleen että aika moni tytöistä tuntui tuntevan ainakin yhden tämmöisen minuuttimiehen.
Jotkut ilmeisesti asuivatkin sellaisen kanssa.
Ei oo häpee olla nopee :mrgreen: :mrgreen:
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja valaut »

Voisi ajatella, että Yhdysvaltain armeijan tuhovoimaisimman aseen nimen keksiää vitut... harmittaisi, että 2020 nimelle naureskeltaisiin ja verrattaisiin ennenaikaiseen siemensyöksyyn.

Hain aluskatteen asennusohjetta ja kiitos www:n ihmeellisen maailman monen mutkan kautta oli edessä kuva hyvin 60-luvun tyylisestä nokkakytkimestä, jolla laukaistaan mannertenvälinen Minuteman III ydinohjus.

Kuva

Toivottavasti tuossa on muitakin lukituksia, ettei mahdollisesti krapulainen operaattori hieraise siiloa tyhjäksi väärää kytkintä vääntäessä.
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja valaut »

Tuossa on mielenkiintoinen artikkeli mielestäni:

https://mail.skrolli.fi/2013/02/tuomiopaivan-koneet/

Kannattaa lukea, vaikka ydinaseet eivät kiinnostaisi pätkääkään, mutta tekniikka kiinnostaa yleisesti.

"Vuoden 1983 syyskuussa oltiin kuitenkin Atlantin toisella puolen tilanteessa, jossa inhimillinen harkinta esti mahdollisesti vakavatkin seuraukset. Upseeri Stanislav Petrov istui valvomassa Neuvostoliiton valvontajärjestelmän signaaleita, kun hän sai ilmoituksen NL:ään suunnatun Minuteman-ohjuksen laukaisusta. Harkittuaan asiaa hetken Petrov kuittasi viestin vääräksi hälytykseksi.

Ei ehtinyt kulua kauan ennen kuin järjestelmä piippasi uudelleen, tällä kertaa neljästä ohjuksesta. Petrov arveli, että sodan oikeasti alkaessa Yhdysvalloista ei tulisi muutamaa, vaan satoja ohjuksia kerralla, ja hylkäsi tämänkin ilmoituksen. Päätelmä oli rohkea mutta oikea, ja laitteen toimintahäiriö todettiinkin jälkikäteen. Jättämällä järjestelmän signaalin huomiotta Petrov ei ehkä suorastaan ehkäissyt maailmanloppua, mutta ainakin teki osansa konfliktin välttämisessä. Paljolti internetissä levinneen tiedon ansiosta hän onkin noussut jonkinlaisen legendan asemaan".
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja valaut »

Kuollut käsi kostaa

Sistema Perimetr, jota länsimaissa on kutsuttu myös nimellä Dead Hand, oli osa Neuvostoliiton ydinpuolustusta. Tiedot järjestelmän todellisista ominaisuuksista, olemassaolosta, toimintavalmiudesta ja etenkin automaation määrästä vaihtelevat lähteestä toiseen, mutta perusajatus on kaikkien mukaan samansuuntainen. Saataessa kohtalaisen varmoja tietoja siitä, että maahan on kohdistumassa ydinasehyökkäys, voidaan päätäntävalta siirtää Perimetrille. Se tarkkailee ympäristön valon määrän, säteilytason ja ilmanpaineen muutoksia sekä mahdollisesti myös radiolähettimiä. Niiden perusteella järjestelmä tekee päätöksen siitä, onko sitä vastaan hyökätty. Jos näin on käynyt, Perimetr laukaisee jäljellä olevan ydinasearsenaalin.
zukka
Viestit: 7780
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2019 9:02 pm
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja zukka »

Muistelisin että tuo neuvostoliittolainen sai vähän sanomista kotimaassaan tuosta ettei tehnyt mitään kun hälytykset laukesivat. Ilmoittiko edes ylemmilleen,en muista.
Jälkeenpäin ajateltuna viksu teko ja looginen ajattelutapa,ettei sotaa aloiteta muutamalla ohjuksella kahden suurimman maan välillä :lol:
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja valaut »

zukka kirjoitti: Ma Loka 05, 2020 11:11 pm Muistelisin että tuo neuvostoliittolainen sai vähän sanomista kotimaassaan tuosta ettei tehnyt mitään kun hälytykset laukesivat. Ilmoittiko edes ylemmilleen,en muista.
Jälkeenpäin ajateltuna viksu teko ja looginen ajattelutapa,ettei sotaa aloiteta muutamalla ohjuksella kahden suurimman maan välillä :lol:
On varmaan yksi maailman kylmähermoisimmista kavereista.
vaniljacreme
Viestit: 4712
Liittynyt: Ti Loka 04, 2011 1:40 pm
Paikkakunta: orimattila
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja vaniljacreme »

zapoizh kirjoitti: Su Huhti 19, 2020 3:53 pm Vuosi takaperin matkustin samassa bussissa jonkun vähän varttuneemman tyttöporukan kanssa.
Siinä yritin olla vain omissa oloissani korvat punaisena mutta väkisinkin jäi mieleen että aika moni tytöistä tuntui tuntevan ainakin yhden tämmöisen minuuttimiehen.

Jotkut ilmeisesti asuivatkin sellaisen kanssa.
kovat jos on piipussa ei pääse laukaisualustaa pidemmälle homma on ekan laakin osalta siinä :lol:
eerikki123
Viestit: 501
Liittynyt: Ma Heinä 28, 2008 9:14 pm
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja eerikki123 »

Ei kyllä tämäkään millään tavalla liity asiaan.
Laturi neuvoi poraria että jos on oikein kuiva kolo niin pitää ensin ampua ns pintapaukku.
Moni asia olisi jäänyt kokonaan tekemättä ellei viime tippaa olisi keksitty ;)
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja valaut »

eerikki123 kirjoitti: Ti Loka 06, 2020 7:17 pm Ei kyllä tämäkään millään tavalla liity asiaan.
Laturi neuvoi poraria että jos on oikein kuiva kolo niin pitää ensin ampua ns pintapaukku.
Tämä on ehkä keskustelu, mihin pieni offtopic tuo tiettyä hauskuutta. :-)
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja valaut »

Video näyttää, miten Minuteman III:lla tullaan kylään parissa minuutissa. Ihan vain yhdellä ydinkärjellä, ettei suotta olla vaivoiksi.

https://www.youtube.com/watch?v=HNlOsko1H7Q
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja valaut »

Kaikkea sitä on tullut kirjoiteltua.

Äsken katsoin videon, missä esiteltiin Venäjän ydinasevoimia. Videossa ensin Putin löi rikki Israelin ilmavoimien hävittäjälentokoneita nyrkillä ilman paitaa Georgian öljyputken ollessa alapuolella. Sitten esiteltiin Punaisella Torilla "Topol M" mobilisoitua mannerten välistä monikärkiydinohjusta. START-sopimus ei koske monikärkiohjusten osalta mobilisoituja ohjuksia...

Asenne on valitettavasti tämä, niin hyvää sotaa kaikille.
Jammu
Viestit: 22648
Liittynyt: Pe Tammi 08, 2010 10:39 pm
Paikkakunta: Juupajoki
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja Jammu »

Onkohan minuteman järjestelmän laukaiseva noukkakytkin merkiltään Kraus&Naimer
Suomi kuuluu länsimaihin
Kuuskakkone
Viestit: 739
Liittynyt: To Helmi 12, 2015 11:48 pm
Paikkakunta: Porvoo
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja Kuuskakkone »

valaut kirjoitti: Ma Loka 05, 2020 10:09 pm
Kuva

Toivottavasti tuossa on muitakin lukituksia, ettei mahdollisesti krapulainen operaattori hieraise siiloa tyhjäksi väärää kytkintä vääntäessä.
Tuo pitää muistaakseni erikseen aktivoida avaimilla käyttöön. Lukkoja on kaksi ja ne ovat riittävän etäällä toisistaan, jotta yksi ihminen ei yletä molempiin yhtä aikaa. Lukot on jousikuormitteisia, ja molempia on käännettävä yhtäaikaa ja ne on pidettävä käännettynä jonkin aikaa.

https://youtu.be/knDIENvBTgw
MF 4355 -02
MF 399 -96
MF 165S -78
Ford 655C -89
Deutz-Fahr M1080 -83
janne
Viestit: 1036
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 3:07 pm
Paikkakunta: Heinola
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja janne »

https://www.youtube.com/watch?v=dYWf3bD7OlM

Lienee pätkä laukaisuharjoitusta, ainakin toivottavasti.
haller
Viestit: 981
Liittynyt: La Joulu 05, 2009 6:55 pm
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja haller »

Olisivat kyllä voineet vaihtaa noihin lukkopesiin vaikka Abloyn lukot, sen verran hankalaa tuntui olevan avaimen kääntäminen. Ei sillä, onhan noita mitä ihmeellisempiä lukkovirityksiä edelleen maailmalla käytössä kun vähän kiertelee.
Osmo_
Viestit: 8606
Liittynyt: La Tammi 26, 2013 4:10 pm
Paikkakunta: Huittinen
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja Osmo_ »

jiipee kirjoitti: Su Huhti 19, 2020 4:07 pm
zapoizh kirjoitti: Su Huhti 19, 2020 3:53 pm Vuosi takaperin matkustin samassa bussissa jonkun vähän varttuneemman tyttöporukan kanssa.
Siinä yritin olla vain omissa oloissani korvat punaisena mutta väkisinkin jäi mieleen että aika moni tytöistä tuntui tuntevan ainakin yhden tämmöisen minuuttimiehen.

Jotkut ilmeisesti asuivatkin sellaisen kanssa.
Tässä taisi olla kyse pallistisesta ohjuksesta? :wink:
Joskus kun piipussa on kunnon latinki niin räjähdysaine on kerennyt kulkeen jo tulilankaa pitkin ja sillon lanka suhahtaa nopeesti loppuun :mrgreen: Lienee näillä tytöillä olevan joku kunnon ukkomies tai nöösipoju😄
-Ozmo da Discovibrator-

Jos käy niin että tänään kuolen
Esi-isien luo ajan tuolle puolen
Edessäin seisovat Valhallan portit
Kädessäin hyvin pelatut elämän kortit
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: Minuteman

Viesti Kirjoittaja valaut »

Jammu kirjoitti: Pe Joulu 03, 2021 7:47 pm Onkohan minuteman järjestelmän laukaiseva noukkakytkin merkiltään Kraus&Naimer
Muovisella akselilla, niin se on hyvä rikkoa. "No olis kai me laukaistu, mut ku osu kyynerpää ja toi koko v*tun vipu putos lattialle."
Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: boxer2000, ihmehitsari, Mpaseppä ja 38 vierailijaa