Koronavirus

Kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta järjen käyttäminen on sallittua! Asiattomat viestit poistetaan kyselemättä.
Uskonnoista, etnisistä kysymyksistä, petoeläinkysymyksistä ja politiikasta keskusteleminen jätetään muille foorumeille.

Valvojat: Jammu, sohvi

Avatar
ihmehitsari
Viestit: 18627
Liittynyt: Ti Joulu 26, 2006 8:56 pm
Paikkakunta: Kainuu
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja ihmehitsari »

Joop, mielenkiintoisia kuvioita piirtyy elävässä elämässä. Joku voisi sanoa että naurattaisi ellei olisi totisesta taudista kyse.
Sotepuolen työntekijällä testatusti korona, lievää lämpöä, yskää ja muuta ei niin vakavaa lentsuoiretta. Kehoitetaan omaehtoiseen 5pv karanteeniin mutta töihin voi mennä mikäli katsoo oireiden puolesta olevan työkykyinen. Puolisonsa taas on juuri päättyneen koronasaikun jälkeen työstä yhä pois, koska lähipiirissään on akuutti koronapotilas.
säästellen sippiin
826610
Viestit: 348
Liittynyt: Ma Helmi 27, 2012 8:04 am
Paikkakunta: Satakunta
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja 826610 »

Meillä kävi perheen läpi tammikuun alussa. Itsellä ja vaimolla kolme rokotusta ennen ensimmäistä sairastumista. Tällä viikolla iski sitten uudelleen ja kolme neljästä kipeänä. Tyttärellä korkein kuume. On tämä melkoista...
Pyöränpyörittäjä
Viestit: 704
Liittynyt: To Loka 04, 2012 7:54 pm
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Pyöränpyörittäjä »

traktori754 kirjoitti: La Touko 28, 2022 9:56 pm Toukokuun alussa vaimolla, sittev ajaa viikko mä ja laset sai kaksi viivaa. Vaimo makas yhden päivän, sitten vähän yskää, se siitä. Lapset yski kans ja vauhtia piisas. Ite ei paha eikä kuumetta hengitys jne, mutta se väsymys ja aikaansaamatomuus. Jotain pientä siivuousta niin väsy että pakko istahtaa, ei hengähdys ongelmia vaan väsy. Kuulema yleistä. kävin töissä, kun tuli kotiin, nukahdin, soitin terkariin, ei hirveesti tarvinnu selitellä niin viikko taas tuli. On ollut raskasta tehä toukotyöt, vaikka helpot olikin.

Yks tutun, tutun veli kuoli taanoin koronan jälkeen, kolmet pistot saanut, yks muu on saairaalassa hengitysvaikeuksien takia nyt toinen viikko, että kyllä kuulee että se voi olla paha vielä
Itellä korona iski toukokuun alussa,viikko kotona vaihtelevassa kuumeessa ja järkyttävässä väsymyksessä,hengitys alkoi mennä vaikeaksi ja lähtö sairaalaan,siellä suoraan teholle kahdeksi päiväksi ja päälle reilu viikko osastolla.
Meni keuhkokuumeeksi eikä oikein vieläkään kestä fyysistä rasitusta kun hengästyy niin pienestä että saa nähdä milloin palautuu vai palautuuko täysin keuhkot koskaan,onneksi ei ollut viljaa tänä vuonna kylvettävänä että sai toukokuun sairastella,nyt yritettävä muutama hehtaari kynnettyä ja kylvettyä heinä kuun loppuun.
Traktorissa jaksaa hyvin istua mutta esim kyntöaurojen perään saaminen kesti kun hengästyttää.
Kolme rokotusta oli.
Avatar
ihmehitsari
Viestit: 18627
Liittynyt: Ti Joulu 26, 2006 8:56 pm
Paikkakunta: Kainuu
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja ihmehitsari »

Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Presidenttikin on jo huolissaan.
Porukkaa lakoaa maassa ennätystahtiin mutta boosteripiikkejä ei vain tahdo saada. Olisiko neljäs piikki estänyt Niinistöä sairastumasta?

Presidentti Niinistö pyysi, mutta ei saanut neljättä korona­rokotusta ennen sairastumistaan: ”Minun on vaikea ymmärtää, miksi niitä pantataan”
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008901028.html



Piikittömyys ei ole tae varmasta koronakuolemasta, edes vakavaan tautiin sairastumisesta. Tämä lie jo täysin selvää jokaiselle aivoillaan ajattelevalle henkilölle, mutta kukin tekee kuin parhaaksi näkee. Ottaa tai on ottamatta.
säästellen sippiin
rautakasa
Viestit: 2098
Liittynyt: La Maalis 30, 2019 6:09 pm
Paikkakunta: Savommua tai Pohjoinen
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja rautakasa »

Kevääksihän luvattiin "päivitettyä" rokotetta, joka tehoaisi uusiin variantteihin. Mihinkähän sekin jäi? Ja mitä järkeä on antaa nykyisten rokotteiden pilaantua varastossa?
Ajomies
Viestit: 28109
Liittynyt: Ti Joulu 20, 2005 9:40 pm
Paikkakunta: Äänekoski
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Ajomies »

Nyt on jäänyt koko korona sivuun päivän aiheista, vaikka tauti jyllää yhtä äkäisenä kuin mitä keväälläkin. Teholla on ihmisiä ja sairaala hoidossa vaikka kuinka, mutta ajatukset on nyt siirretty kuin ei koko tautia enää olisi olemassakaan.
Kaikki on turhaa jopa turha tietokin.
Konekansa.fi
Sirkkeli ja 8 sormea
Viestit: 7789
Liittynyt: To Tammi 22, 2009 7:49 pm
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Sirkkeli ja 8 sormea »

https://yle.fi/uutiset/3-11300232

N.7800 viikon jaksolla,mikä mahtaa olla lukema tilastoimattomien osalta?
Jäärä
Viestit: 3770
Liittynyt: Ti Touko 17, 2016 3:19 pm
Paikkakunta: Oulu, ainakin ajoittain
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Jäärä »

Ajomies kirjoitti: To Kesä 23, 2022 12:30 pm Nyt on jäänyt koko korona sivuun päivän aiheista, vaikka tauti jyllää yhtä äkäisenä kuin mitä keväälläkin. Teholla on ihmisiä ja sairaala hoidossa vaikka kuinka, mutta ajatukset on nyt siirretty kuin ei koko tautia enää olisi olemassakaan.
Pieneen maahan ei mahdu useaa vakavaa huolenaihetta yhtä aikaa. Lisäksi koronalla on aivan liian monta listaviikkoa tilillään, joten se ei enää pyöritä uutisklikkien laskuriakaan riittävällä vauhdilla.

Se on kyllä totta, että koronaan sairastumiset ja koronakuolemat eivät ole mihinkään kadonneet. Suhteellisessa kuolleisuudessa olemme saaneet jopa Ruotsin etumatkaa kiinni.
Kyllä se siitä.
SPS1975
Viestit: 2240
Liittynyt: La Helmi 22, 2020 8:52 pm
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja SPS1975 »

Jäärä kirjoitti: To Kesä 23, 2022 1:15 pm
Ajomies kirjoitti: To Kesä 23, 2022 12:30 pm Nyt on jäänyt koko korona sivuun päivän aiheista, vaikka tauti jyllää yhtä äkäisenä kuin mitä keväälläkin. Teholla on ihmisiä ja sairaala hoidossa vaikka kuinka, mutta ajatukset on nyt siirretty kuin ei koko tautia enää olisi olemassakaan.
Pieneen maahan ei mahdu useaa vakavaa huolenaihetta yhtä aikaa. Lisäksi koronalla on aivan liian monta listaviikkoa tilillään, joten se ei enää pyöritä uutisklikkien laskuriakaan riittävällä vauhdilla.

Se on kyllä totta, että koronaan sairastumiset ja koronakuolemat eivät ole mihinkään kadonneet. Suhteellisessa kuolleisuudessa olemme saaneet jopa Ruotsin etumatkaa kiinni.
Kaikessa mennään raha edellä, niin tässä korona asiassakin, korona saatiin sopivasti unohtumaan kun uutisointi Ukrainan sodasta alkoi ja kaikki rajoitukset ja suositukset poistettiin että ihmiset ja ennen kaikkea raha saadaan liikkeelle. Ei ole hyväksi bisneksille jos ihmiset ovat kotona keräävät rahaa pankkitileille makaamaan, se että ihmisiä kuolee koronaan käsittääkseni edelleen 100-150hlö/ viikko on päättäjien mielestä täysin hyväksyttävä pieni hinta siitä että raha liikkuu ja bisnekset pyörii.. Oma etu paras etu ja korruptio kunniaan..
Ajomies
Viestit: 28109
Liittynyt: Ti Joulu 20, 2005 9:40 pm
Paikkakunta: Äänekoski
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Ajomies »

SPS1975 kirjoitti: To Heinä 14, 2022 8:27 am
Jäärä kirjoitti: To Kesä 23, 2022 1:15 pm
Ajomies kirjoitti: To Kesä 23, 2022 12:30 pm Nyt on jäänyt koko korona sivuun päivän aiheista, vaikka tauti jyllää yhtä äkäisenä kuin mitä keväälläkin. Teholla on ihmisiä ja sairaala hoidossa vaikka kuinka, mutta ajatukset on nyt siirretty kuin ei koko tautia enää olisi olemassakaan.
Pieneen maahan ei mahdu useaa vakavaa huolenaihetta yhtä aikaa. Lisäksi koronalla on aivan liian monta listaviikkoa tilillään, joten se ei enää pyöritä uutisklikkien laskuriakaan riittävällä vauhdilla.

Se on kyllä totta, että koronaan sairastumiset ja koronakuolemat eivät ole mihinkään kadonneet. Suhteellisessa kuolleisuudessa olemme saaneet jopa Ruotsin etumatkaa kiinni.
Kaikessa mennään raha edellä, niin tässä korona asiassakin, korona saatiin sopivasti unohtumaan kun uutisointi Ukrainan sodasta alkoi ja kaikki rajoitukset ja suositukset poistettiin että ihmiset ja ennen kaikkea raha saadaan liikkeelle. Ei ole hyväksi bisneksille jos ihmiset ovat kotona keräävät rahaa pankkitileille makaamaan, se että ihmisiä kuolee koronaan käsittääkseni edelleen 100-150hlö/ viikko on päättäjien mielestä täysin hyväksyttävä pieni hinta siitä että raha liikkuu ja bisnekset pyörii.. Oma etu paras etu ja korruptio kunniaan..
Kyllä se kun saa olla vapaa ja villi, menee kaikesta ohi, ja vielä kun otetaan mukaan se raha, niin sitten ei enää ruumiita lasketa. :(
Kaikki on turhaa jopa turha tietokin.
Konekansa.fi
Epe1975
Viestit: 131
Liittynyt: To Maalis 31, 2016 7:31 pm
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Epe1975 »

Toki kuolemantapaukset ovat ikäviä. Nähdäkseni tämän taudin suhteen on tilanne se, että ihminen ei tälle mitään mahda. Rokotukset eivät tartuntoja pystyneet estämään, korkeintaan osalla ihmisistä lieventävät oireita. Rokote, jos siitä joskus päivitetty versio tulee, on silloin jo auttamatta vanhentunut. Taitaa olla n. puoli vuotta siitä, kun tuli omikron-muunnos, sitten omikron2, sitten omikron4 ja nyt on jo omikron5. Ei tarvinne olla kuommoinen ennustaja, kun voi ennustaa, että 2 - 3 kuukauden kuluttua valtavirus on jo joku uusi muunnos. Onko omikron-pohjainen vaiko ihan uudentyyppinen? Tiedä häntä. Tilanne kun on se, että sairastamalla yhden variantin, ei voi välttyä saamasta seuraavaa uutta varianttia parin kuukauden kuluttua, niin aika toivottomaksi vetää. Joko tämä joskus loppuu luonnostaan tai sitten ei. Ihminen on kuitenkin hävinnyt kamppailun tätä korona-virusta vastaan 6-0.
Massey Ferguson 65 -61, Fordson Major Diesel -55.
Avatar
ihmehitsari
Viestit: 18627
Liittynyt: Ti Joulu 26, 2006 8:56 pm
Paikkakunta: Kainuu
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja ihmehitsari »

Niihä tuo tuonnottain testatusti läpi meni niin nuoremmista kuin vanhoistakin, oli piikitetty tai piikittämätön. Pari kolme päivää höntsä olo, lievää kuumeilua ja yskimistä. Siinä se.

Kiinassa on kovat otteet koventuneet jos uskominen tihkuvia tietoja. Siellä on yksilöillä toemastaanni kusiaisen valtuudet jos edes niitäkään. Otaksun tihkujen totta ollessa, ettei moisesta ihmisten kohtelusta hyvä heilu, tulemme vielä konkreettisesti sen huomaamaan.
säästellen sippiin
Deippa
Viestit: 2145
Liittynyt: Ti Maalis 11, 2008 7:24 am
Paikkakunta: Oulun laitamilla
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Deippa »

Nysse on päällänsä. 38 kuumetta jos ei ota lääkkeitä. Rouvalla pahin tästä porukasta, 38,5 oli ykskin päivä kuumetta vaikka oli isot panadoolit ja buranat napannu. Nuorimmat lapset on onneksi parin päivän kuumeilusta jo toipuneet, isommat sitten taas vasta alottelevat, mutta hyvin kyllä levis, 6hlöä ja n. 2vrk sisään alko kaikilla oireilu
Ei (muiden) riemulla rajaa kun Deerellä ajaa :D
JD 6200 -97
EKo
Viestit: 4544
Liittynyt: La Syys 05, 2015 2:26 pm
Paikkakunta: Tyrwää city
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja EKo »

SPS1975 kirjoitti: To Heinä 14, 2022 8:27 am Kaikessa mennään raha edellä, niin tässä korona asiassakin, korona saatiin sopivasti unohtumaan kun uutisointi Ukrainan sodasta alkoi ja kaikki rajoitukset ja suositukset poistettiin että ihmiset ja ennen kaikkea raha saadaan liikkeelle. Ei ole hyväksi bisneksille jos ihmiset ovat kotona keräävät rahaa pankkitileille makaamaan, se että ihmisiä kuolee koronaan käsittääkseni edelleen 100-150hlö/ viikko on päättäjien mielestä täysin hyväksyttävä pieni hinta siitä että raha liikkuu ja bisnekset pyörii.. Oma etu paras etu ja korruptio kunniaan..
Ei kansantaloutta oikein voi pitää säästöliekillä kolmatta vuotta peräjälkeen.
Ne, jotka eivät kuole koronaan, kuolevat nälkään.

Mitähän korruptio liittyy koronaan? Lienee taas yksi näistä monesta huuhaa-salaliittoteoriasta, joita kilvan keksitään. Ja joihin herkkäuskoisimmat vielä uskovat.
Porakorven Akseli se pornokuvan näytti siinä oli hämähäkki väärin päin.
Samperi kun marraskuukin meni risaseksi, Tupakkia poltettiin ja kiroiltiin . . .
-SS-
Viestit: 15638
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 7:57 pm
Paikkakunta: LOHJA, MUURLA
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja -SS- »

Varhainen 1960-luvun alkupuoliskolla syntynyt X-sukupolvi on nyt suurimmissa ongelmissa päästää irti peloistaan. X-sukupolvi on juuri se sukupolvi, jolta suljettiin kuolema lähes kokonaan pois, erityisesti iäkkäimpien kuolemat. Jos varsinkin ukkovanhuksia oli, he kuolivat äkkiä, sydänkohtaukseen tai tupakkasyöpään sairaalassa. Hautajaiset olivat harvassa, kun X-nuoriso soitti pellemiljoonaa mankassa ja lähinnä boomerit kävivät hautajaiset kärsimässä. Harva ihminen muutenkin eli laitoksessa tai vanhustenkodissa, heikkokuntoisimmat saatettiin lepoon sairaaloiden vuodeosastoilla.

X-sukupolvi on myös ensimmäinen kokonainen, ns. Pekka Puskan pelastama sukupolvi. Kuusikymppisillä on kyllä edelleen se pallovatsa, mutta kasvisöljyt ja salaatit painettiin ruokaloihin, statiinit, muut verenpainelääkkeet ja nesteenpoistot ovat nyt melkein jokaisella dosetissaan. Eliniänodote varsinkin urospuolisella ikäluokalla piteni kesken ikäluokan vanhenemisen jopa kymmenellä vuodella. Moni kuusikymppinen on käynyt rutiinipallolaajennuksessa, niitä tehdään 13000 vuodessa, ennen he vain kuolivat pois ! Työikäisten sepelvaltimotautikuolleisuus on pienentynyt 80 prosenttia 1970-luvun alusta.

Niinpä alettiin kokea todellisuutena, että ihminen elää ikuisesti, ja lähes satatuhatta tehostetun hoivan laitoksessa elävää eivät oikeastaan ole edes olemassa. Sydän sykkii hyvin, mutta aivoihin ei ole pallolaajennusta. Kuusikymppiset hoivakotivanhuksen omaiset muutenkin ovat niitä rasittavimpia ja kusipäisimpiä vaatijoita hoivakodeissa. He eivät suostu tunnustamaan sänkyyn kuivettuneen vanhuksen terveyden nopeaa rapistumista, vaan inttävät tippaa ja muuta hoitoa, vaikka elämä painuneissa silmäkuopissa on sammumassa.

On hämmästyttävää, miten joka ikinen päivä tapahtuvat sata hoivakotikuolemaa eivät pääse tämän ikäryhmän ajatuksiin, mutta sata-kaksisataa ns. koronakuolemaa viikossa, samassa ihmis- ja ikäryhmässä, tuntuu ylitsepääsemättömältä, että jotakuta tuosta pitää rangaista, ainakin vastuutonta nuorisoa tai steissin käkkäräpäätä. Tosiasiassa harvat sota-ajan nähneet enää elossa olevat 90-100 - vuotiaat eivät puoltaneet koronarajoituksia juurikaan, he olivat nähneet ajan, jolloin samaan kuntaan tuli 10.6. tai 28.6. 1944 useita nuoria sankarivainajia, työikäisten päiväkuolleisuus Suomessa oli lähes 800 (!)

Ei ole yllätys, että X-sukupolvi myös vieroksuu muun muassa nuoria, lapsia, kouluja, päiväkoteja, nollakorona-ideologia on juurtunut heihin pysyvästi, nuorehkot aikuiset ovat jo parin vuoden aikana kokeneet useampiakin koronatartuntoja, eivätkä silti ole eläneet mielensä sisällä apokalyptisessa ihmiskunnan massatuhossa, toki ihmetellen isiensä ja äitiensä eristäytyneen lähinnä huutelemaan prisman penkillä nuorisolle puuttuvista maskeista.

-SS-
Avatar
ihmehitsari
Viestit: 18627
Liittynyt: Ti Joulu 26, 2006 8:56 pm
Paikkakunta: Kainuu
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja ihmehitsari »

Mutta kun, ...kuoleehan niitä nuoriakin...

Oma +80 ikäinen on kyllä elänyt ihan normaalisti sen yhden verenpainetabletin päiväsä ottaen läpi nämä koronakohtalon vuodet. Elämänsä kokemusten janalle laittaa asioita, myös tämän nykyisyyden, perspektiivi kait jota vasten peilaa.
säästellen sippiin
Avatar
rattori
Viestit: 11106
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 12:11 pm
Paikkakunta: Ylä-Savo
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja rattori »

Edellisen 12 kuukauden aikana ikäryhmittäinen kuolleisuus on ennakkotietojen perusteella noussut erityisesti kaikkien iäkkäimmillä. Esimerkiksi 90–94-vuotiailla miehillä kuolleisuus oli kuluneiden 12 kuukauden aikana korkeimmillaan sitten vuoden 2008 ja 95–99-vuotiailla korkeimmillaan sitten vuoden 2003. Myös 70–74-vuotiaiden miesten kuolleisuus on noussut korkeimmilleen vuoden 2013 jälkeen.

Myös naisten kuolleisuudessa on havaittavissa vastaavaa kehitystä. 90–94-vuotiaiden naisten kuolleisuus oli edellisen 12 kuukauden aikana korkeimmillaan vuoden 2014 jälkeen ja 80–84-vuotiaiden naisten kuolleisuus korkeimmillaan sitten vuoden 2012.”Sata vuotta täyttäneiden naisten kuolleisuus on korkeampi kuin koskaan 2000-luvulla”, Rapo sanoo.


Todella huolestuttavaa..

https://www.stat.fi/uutinen/iakkaimpien ... t-selvasti
------------
tractors
tane II
Viestit: 5317
Liittynyt: La Joulu 17, 2005 2:05 pm
Paikkakunta: Salo
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja tane II »

Nytkö sitten lopettivat Covid-19 kuolleiden viikottaisenkin raportoinnin? Tuolla ainakin on sama luku 5012, joka oli siellä jo viime viikolla. Vai onko tiedot taas siirretty jonnekin muualle, onko jossain tuoreempaa dataa?
elk
Viestit: 1298
Liittynyt: To Helmi 26, 2015 4:58 pm
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja elk »

Nyt on sitten korona :x Kuumetta 39, kipuja helkutisti ja ääni täysin mennyt.
Testamenttiä on syytä mietiskellä..
Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Lynyrd Skynyrd, tumpeloko ja 30 vierailijaa