Koronavirus

Kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta järjen käyttäminen on sallittua! Asiattomat viestit poistetaan kyselemättä.
Uskonnoista, etnisistä kysymyksistä, petoeläinkysymyksistä ja politiikasta keskusteleminen jätetään muille foorumeille.

Valvojat: Jammu, sohvi

Vastaa Viestiin
PuuhaPate
Viestit: 10657
Liittynyt: To Syys 04, 2014 6:34 pm

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja PuuhaPate »

Ajomies kirjoitti: To Maalis 26, 2020 4:41 pm Selvisi tänään yksi erityis ongelma, kun etelän lomailija on vuokrannut asuntonsa, esim. toukokuun loppuun ja nyt onkin palanut Suomeen, ja asuu sitten asuntoautossa/vaunussa karanteenissa ollessaan. No hätiä mitiä, mutta sitten kuitenkin pitää sillä liikkua, kun ei voi parkkipaikalla, josta saa mm. sähköt, leiriytyä. Todella ihmeellisiä asioita ilmenee kaikkinensa, ja kuka osaa sen oikean ratkaisun kertoa?
Olipas lähestulkoon keksimällä keksitty ongelma. Kukapa nyt edes missään parkkipaikalla tahtoisi karanteerata, tai muutenkaan oleskella?
Ei silti, oltiin mekin pari kesää sitten hotellin parkkipaikalla leiriytymässä asuntovaunulla. Kiva pieni hotelli, rauhallisessa ympäristössä
kaupungin liepeillä. Kympin tai kaksi taisivat vuorokaudelta laskuttaa, sähköä sai vaunuun, kaikki hotellin palvelut vapaasti käytettävissä.
Tykättiin kovasti ja oltiin tyytyväisiä kaikinpuolin.
Kyllä asuntovaunulle /-autolle aina leiriytymispaikka löytyy.
Ajomies
Viestit: 28108
Liittynyt: Ti Joulu 20, 2005 9:40 pm
Paikkakunta: Äänekoski
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Ajomies »

Kaikkeen sitä "törmää" tässä ihmeellisessä maailmassa.
Kaikki on turhaa jopa turha tietokin.
Konekansa.fi
imppu
Viestit: 8703
Liittynyt: Ke Touko 17, 2006 4:15 pm
Paikkakunta: Cat shaisse Hill
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja imppu »

Ihme hinku nyt on stadilaisilla böndelle. Tänne susirajojen taakse. Landelle, mis ei oo ku landepaukkuja ja heinäkenkiä.


Pysykää nyt p3rkele kotonanne.
..kesäaika on iltaharrastajan parasta aikaa...
Superdexta-64
Viestit: 3559
Liittynyt: Ti Joulu 27, 2005 5:59 pm
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Superdexta-64 »

Yksi mahdollinen tekijä Italian Koronakuolemille:

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ulk ... -1.1031424
Ford 6610 -88
imppu
Viestit: 8703
Liittynyt: Ke Touko 17, 2006 4:15 pm
Paikkakunta: Cat shaisse Hill
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja imppu »

Niinpäs ja eikös jenkit käytä antibiootteja roimasti myös?
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ulk ... -1.1030568
..kesäaika on iltaharrastajan parasta aikaa...
PuuhaPate
Viestit: 10657
Liittynyt: To Syys 04, 2014 6:34 pm

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja PuuhaPate »

Kai ihmiset voi eläinten antibioottejakin käyttää, koska;
"THL kyseli eläinsairaaloista ihmisten hoitoon sopivia hengityskoneita – niitä myös löytyi"
https://www.hs.fi/kotimaa/art-200000645 ... ml?ref=rss

Varmaan seuraavaksi kutsutaan eläinlääkärit apuun.
Ja seuraavaksi puoskarit.
Mihin väliin ne armeijan lääkärit kuuluivatkaan?
Ennen vai jälkeen puoskareiden?
solihull
Viestit: 623
Liittynyt: La Touko 09, 2009 1:51 am
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja solihull »

yksi merkittävä syy Italian ja Espanjan isommille kuolinmäärille on luonnollinen. Niiden maiden kulttuurissa asuu useita sukupolvia usein samassa taloudessa nuorempien kanssa, jolloin tauti leviää helpommin vanhusväestöön. Tämä on yksi aivan merkittävä syy isommalle kuolleisuudelle. Toki muitakin syitä voi olla.
Superdexta-64
Viestit: 3559
Liittynyt: Ti Joulu 27, 2005 5:59 pm
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Superdexta-64 »

PuuhaPate kirjoitti: To Maalis 26, 2020 9:33 pm Kai ihmiset voi eläinten antibioottejakin käyttää, koska;
"THL kyseli eläinsairaaloista ihmisten hoitoon sopivia hengityskoneita – niitä myös löytyi"
https://www.hs.fi/kotimaa/art-200000645 ... ml?ref=rss

Varmaan seuraavaksi kutsutaan eläinlääkärit apuun.
Ja seuraavaksi puoskarit.
Mihin väliin ne armeijan lääkärit kuuluivatkaan?
Ennen vai jälkeen puoskareiden?
Kyllähän ne eläinlääkärit ja hoitajat jo kartoitettiin. Siellä työskentelee jonkin verran sellaisia joilla on koulutus myös ihmisten hoitoon ja jos käsky käy ovat reservissä mukana.
Ford 6610 -88
Ajomies
Viestit: 28108
Liittynyt: Ti Joulu 20, 2005 9:40 pm
Paikkakunta: Äänekoski
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Ajomies »

Saapa nähdä tuleeko kutsuja reserviläisille jossain vaiheessa jos tilanne vielä pahenee? Vajaa 10 V sitten kävin tällaisessa kriisi kertausharjoituksessa, mutta ei taida enää iskeä nakki meikäläiselle.
Kaikki on turhaa jopa turha tietokin.
Konekansa.fi
-SS-
Viestit: 15638
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 7:57 pm
Paikkakunta: LOHJA, MUURLA
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja -SS- »

https://www.verkkouutiset.fi/lapimurto- ... -tunnissa/
https://www.verkkouutiset.fi/tutkijat-v ... -viikossa/

Ei yksistään huonoja uutisia. Verensiirto varsinkin on yksinkertainen toimenpide jota tehdään jopa kenttäsairaaloissa. Tätä on käytetty jo 1900 - luvun alussa moneen vakavaan tautiin, ennen kuin varsinainen rokote keksittiin.

-SS-
SauliA
Viestit: 346
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 12:00 pm
Paikkakunta: Lohja
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja SauliA »

Kaksi kertaa keuhkokuumeen sairastaneena otin pneumokokkirokotteen alkuvuodesta.
Lienee hyvin ajoitettu näin jälkiviisaana.
Ensiksi korona hoitaa keuhkot huonoon kuntoon ja sitten keuhkokuume tappaa.
Toiveena ois keuhkokuumeeton loppuelämä, rokotus ei takaa 100% suojaa mutta parempi kuin ilman.
Masinisti järjestysnumero 194
Rexta
Viestit: 374
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2012 8:13 pm
Paikkakunta: Länsi-Lappi
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Rexta »

Vuonna 2017 tökättiin Prevenar13-rokote kun oli muita lääkityksiä alkamassa. Lupailevat että vähintään viisi vuotta on jonkinlainen suojaus, mutta ilmeisesti kokemusperäistä tietoa on että joillakin vaikutus on pitkä tai "lopullinen". Jos selviän hengissä tästä pöppiäis-epidemiasta niin aion kyllä hankkia tehosteen.
Tästä rokotteesta oli muinoin 7-versio joka ei ole enää käytössä.
Masinistin paras ystävä on rakkine
Eepee
Viestit: 6379
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 10:13 am
Paikkakunta: Keski-Suomi
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Eepee »

SauliA kirjoitti: Pe Maalis 27, 2020 8:22 am Kaksi kertaa keuhkokuumeen sairastaneena otin pneumokokkirokotteen alkuvuodesta.
Lienee hyvin ajoitettu näin jälkiviisaana.
Ensiksi korona hoitaa keuhkot huonoon kuntoon ja sitten keuhkokuume tappaa.
Toiveena ois keuhkokuumeeton loppuelämä, rokotus ei takaa 100% suojaa mutta parempi kuin ilman.
Podin keuhkokuumeen 2006, kolme päivää meni sairaalassa verta yskien kuumeen vouvatessa korkeissa luvuissa eestaas. Én tiedä, mistä tämä johtuu, mutta tuon setin jälkeen en ole ollut flunssassa tai edes nuhassa kertaakaan. Töistä olen ollut yhden päivän pois viimeisen 14 vuoden aikana, senkin hiukan kuin varalta. Joteskin vastustuskyky on ollut tapissa?

Tämä uusin wuhanilainen lienee sitten se viimeinen. Älkää muistelko pahalla :| . Nii, vielä en oo kipee.
The idea is to die young as late as possible
Eepee
Viestit: 6379
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 10:13 am
Paikkakunta: Keski-Suomi
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Eepee »

Hommasin muuten autoon käsidesiä. Siitä on aika kätevä putsata kädet ennen kauppaan menoa ja tietysti pois tultua. Se vaan täytyy aina muistaa ja tehdä putsaus huolella. Kertakäyttöiset gummihanskat on yksi keino, mutta epäilen, etten osaa käsitellä niitä niin sievästi, ettei käsiin tule kruunupäitä.
The idea is to die young as late as possible
Rexta
Viestit: 374
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2012 8:13 pm
Paikkakunta: Länsi-Lappi
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Rexta »

Täällä ei ole näkynyt käsidesiä moneen viikkoon, liekö rohmunneet tuonne Ruottin puolelle osan niistä?
Mistähän sitä vielä löytäisi, voisi vaikka postin kautta pyytää jonkun lähettämään.
Masinistin paras ystävä on rakkine
Eepee
Viestit: 6379
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 10:13 am
Paikkakunta: Keski-Suomi
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Eepee »

Tuli muuten mieleen, että mitäs jos toukokuussa on 40% maanviljelijöistä sairaana? Onko jollakulla palstan oikeista viljelijöistä tietoa, onko jotain varautumista jo tekeillä? On meinaan huoltovarmuuden kannalta lievästi tärkeä asia.
The idea is to die young as late as possible
poweri
Viestit: 3114
Liittynyt: Ke Loka 30, 2013 4:10 pm
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja poweri »

En ole oikea viljelijä mutta mitään syytä huoleen ei ole. Laivat tuo lisää viljaa koko ajan satamaan. Rahaa tulee seinästä tai tunnuksilla klikkailee. Ruokaa ja maitoo saa kaupasta....uusimaa suljetaan.
Jammu
Viestit: 22704
Liittynyt: Pe Tammi 08, 2010 10:39 pm
Paikkakunta: Juupajoki
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Jammu »

Mulla on jo pari työtä mutta kaippa vapaata saisi hyvän asian vuoksi. Tai "etätöihin" :mrgreen:
Suomi kuuluu länsimaihin
Rexta
Viestit: 374
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2012 8:13 pm
Paikkakunta: Länsi-Lappi
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Rexta »

https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 54705.html

Ollaanko me oikeasti näin typerä kansa?
Masinistin paras ystävä on rakkine
korsteeni
Viestit: 3582
Liittynyt: Ke Maalis 01, 2017 2:09 am
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja korsteeni »

Rexta kirjoitti: Pe Maalis 27, 2020 1:49 pm https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 54705.html

Ollaanko me oikeasti näin typerä kansa?
Kyllä.

Se pitäis olla 15000€ sakko ilman mitään mahdollisuutta edes selitellä karanteenin rikkojalle jotta nämä s*atanan puupäät ja omasta mielestä aina oikeassa olevat uskoisi...ja sittenkin siitä jotenkin yritettäisiin venkoilla, että ”kyllä MINÄ voin hiippailla kylillä, mutta muut ei” :evil:
Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: akkli, Pöljä, VesQ ja 46 vierailijaa