Todella sairaana ja vaivaa!

Kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta järjen käyttäminen on sallittua! Asiattomat viestit poistetaan kyselemättä.
Uskonnoista, etnisistä kysymyksistä, petoeläinkysymyksistä ja politiikasta keskusteleminen jätetään muille foorumeille.

Valvojat: Jammu, sohvi

Vastaa Viestiin
zukka
Viestit: 7795
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2019 9:02 pm
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja zukka »

Jäärä kirjoitti: Ti Marras 24, 2020 11:16 pm
zukka kirjoitti: Ti Marras 24, 2020 10:56 pm Tänään käyty selkälääkärillä joka tutki ja testaili aikansa.

Ihmetteli eniten tuota oikean jalan pettämistä kun siinä ei ole kipua sillä hetkellä kun pettää. Selän jumimista ollut jo pidempään,mutta vasta vuoden ajan on oikea jalka pettänyt alta välillä.

Magneettikuvaukseen sain käskyn mennä. Työnantajan vakuutusyhtiöstä tuli jo tänään päätös että hyväksyvät nuo kulut maksettavaksi, joten odotellaan josko huomenna terveystalosta kuuluisi milloin pääsee ottamaan selfietä.
Minulla pettivät aika ajoin ensin vasen ja sitten oikea polvi, eli eivät lukkiintuneet aina suoriksi etenkään pienessä ylämäessä. Seuraavaksi rupesivat ryppyilemään reidet, jotka silloin tällöin etukumara-asennossa pettivät alta, jolloin putosin istualleni. Kipua jalan pettämisen aikana ei ilmennyt. Muulloin kyllä juilintaa, pistelyä ja tunnettomuutta.
Tutkittiinko/ löytyikö mitään?
Jäärä
Viestit: 3768
Liittynyt: Ti Touko 17, 2016 3:19 pm
Paikkakunta: Oulu, ainakin ajoittain
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja Jäärä »

zukka kirjoitti: Ti Marras 24, 2020 11:17 pm Tutkittiinko/ löytyikö mitään?
Magneetti/röntgenkuvattiin, joilla löytyi ahtauma selkäytimessä. Tuplana.
Kyllä se siitä.
olliki
Viestit: 9524
Liittynyt: To Marras 08, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Ruovesi
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja olliki »

Superdexta-64 kirjoitti: Ti Marras 24, 2020 10:29 pm Mikähän piru vaivaa kun olen huomannut että muutaman kerran olen vastannut vääriin keskusteluihin tai ymmärtänyt niissä kirjoitetun asian väärin. Kirjoittaessa alkanut menee kirjaimet usein väärin, siis pari kirjainta vaihtaa paikkaa. Lähimuisti on mennyt jotenkin onnettomaksi, kaupassa unohtuu mitä piti ostaa osittain. Kahvi jää puoliksi kuppiin juomatta jne. :roll:

Kertokaas vanhemmat palstalaiset onko normaali vanhuutta vai alkaako aivot pehmiään ja muistisairaus vilkuttaan :shock: :shock:
Ainakin meidän kuntamme terkkarissa on muistihoitaja, jolle voi tehdä ajanvarauksen. Tätä jopa suositellaan, koska monien muistisairauksien etenemistä voidaan nykyisin hidastaa merkitsevästi lääkkeillä, kunhan hoito on voitu aloittaa riittävän aikaisin. Toisaalta tilanne ei ole kovin paha silloin, kun itse huomaa merkit.
Ford 6610, -82
Ford 6640, -96
aarne
Viestit: 1860
Liittynyt: Ma Tammi 20, 2014 2:00 am
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja aarne »

olliki kirjoitti: Ke Marras 25, 2020 8:18 am ...monien muistisairauksien etenemistä voidaan nykyisin hidastaa merkitsevästi lääkkeillä, kunhan hoito on voitu aloittaa riittävän aikaisin. Toisaalta tilanne ei ole kovin paha silloin, kun itse huomaa merkit.
Tämä olisi kyllä hyvä älytä hyvissä ajoin. Melkomoisen turhauttavaa puuhaa yrittää vakuutella muistisairaalle, että kyllä, nyt alkaa lyömään runkoon joku piuha.
tumes
Viestit: 3122
Liittynyt: To Helmi 01, 2018 5:04 am
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja tumes »

Tämä ei ole välttämäti sairaus, muutoinkin virkumpi olo ollut, kiitos c-pap-laitteen. Mutta kotimittarilla (microlife) mitattuna verenpaine jos on alhainen niin pulssi huitoo sataa. Jos verenpaine korkeampi niin pulssi voi olla 65-70. Välillä oli lääkitys verenpaineeseen, painon pudottua heivasin pois. Alapaine vaihtelee 70 - 95 ja yläpaine 130 - 150.
Nimim. Alanko säästämään kirsturahoja?
MITÄ PIENEMPI VIKA SITÄ SUUREMPI LEKA
⚒️
Velman
Viestit: 5171
Liittynyt: La Joulu 17, 2005 9:46 pm
Paikkakunta: Satakunta
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja Velman »

tumes kirjoitti: Ke Marras 25, 2020 9:59 am Tämä ei ole välttämäti sairaus, muutoinkin virkumpi olo ollut, kiitos c-pap-laitteen. Mutta kotimittarilla (microlife) mitattuna verenpaine jos on alhainen niin pulssi huitoo sataa. Jos verenpaine korkeampi niin pulssi voi olla 65-70. Välillä oli lääkitys verenpaineeseen, painon pudottua heivasin pois. Alapaine vaihtelee 70 - 95 ja yläpaine 130 - 150.
Nimim. Alanko säästämään kirsturahoja?
Ei tuo verenpaine vielä pahalta kuulosta. Mutta tuo jos verenpaine alhainen ja pulssi sata kuulostaa oudolta, pitäis kai olla toisinpäin.
tumes
Viestit: 3122
Liittynyt: To Helmi 01, 2018 5:04 am
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja tumes »

Näin ymmärtänyt itsekin. En tupakoi ja alkon heivasin pois, lisännyt liikuntaa vähin erin ja ruokavalioon hedelmiä ja kasviksia joilla toimilla paineet laskeneet. Perskuta, on sitä tyhmä, jokainen maratooni kun alkaa yhdellä askeleella, se pitää vain ottaa.
MITÄ PIENEMPI VIKA SITÄ SUUREMPI LEKA
⚒️
Talumees
Viestit: 6364
Liittynyt: Ma Touko 12, 2014 10:35 am
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja Talumees »

Velman kirjoitti: Ke Marras 25, 2020 1:52 pm
tumes kirjoitti: Ke Marras 25, 2020 9:59 am Tämä ei ole välttämäti sairaus, muutoinkin virkumpi olo ollut, kiitos c-pap-laitteen. Mutta kotimittarilla (microlife) mitattuna verenpaine jos on alhainen niin pulssi huitoo sataa. Jos verenpaine korkeampi niin pulssi voi olla 65-70. Välillä oli lääkitys verenpaineeseen, painon pudottua heivasin pois. Alapaine vaihtelee 70 - 95 ja yläpaine 130 - 150.
Nimim. Alanko säästämään kirsturahoja?
Ei tuo verenpaine vielä pahalta kuulosta. Mutta tuo jos verenpaine alhainen ja pulssi sata kuulostaa oudolta, pitäis kai olla toisinpäin.
Sykkeistä tietoa:
https://www.iltalehti.fi/sydan/a/d6f751 ... 549789cf32
"5. Onko korkea syke terveysriski?
Normaali leposyke liikkuu välillä 40-85 välillä, ja joskus jopa sen yli.

Tutkimuksissa on havaittu, että sydänsairauksissa nopea yli 100 kertaa minuutissa lyövä syke on yhteydessä kohonneeseen sydänsairaus- ja kuolemanriskiin."
Talviaika on NORMAALIAIKA, kesä aika ryssänaika! :mrgreen:
Superdexta-64
Viestit: 3559
Liittynyt: Ti Joulu 27, 2005 5:59 pm
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja Superdexta-64 »

olliki kirjoitti: Ke Marras 25, 2020 8:18 am
Superdexta-64 kirjoitti: Ti Marras 24, 2020 10:29 pm Mikähän piru vaivaa kun olen huomannut että muutaman kerran olen vastannut vääriin keskusteluihin tai ymmärtänyt niissä kirjoitetun asian väärin. Kirjoittaessa alkanut menee kirjaimet usein väärin, siis pari kirjainta vaihtaa paikkaa. Lähimuisti on mennyt jotenkin onnettomaksi, kaupassa unohtuu mitä piti ostaa osittain. Kahvi jää puoliksi kuppiin juomatta jne. :roll:

Kertokaas vanhemmat palstalaiset onko normaali vanhuutta vai alkaako aivot pehmiään ja muistisairaus vilkuttaan :shock: :shock:
Ainakin meidän kuntamme terkkarissa on muistihoitaja, jolle voi tehdä ajanvarauksen. Tätä jopa suositellaan, koska monien muistisairauksien etenemistä voidaan nykyisin hidastaa merkitsevästi lääkkeillä, kunhan hoito on voitu aloittaa riittävän aikaisin. Toisaalta tilanne ei ole kovin paha silloin, kun itse huomaa merkit.
Miettinyt sitäkin kun työ on niin pirun rikkonaista ja miljoona asiaa jotka keskeytyy koko ajan, olisko jotenkin muisti kuormittunut...
Ford 6610 -88
Superdexta-64
Viestit: 3559
Liittynyt: Ti Joulu 27, 2005 5:59 pm
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja Superdexta-64 »

tumes kirjoitti: Ke Marras 25, 2020 9:59 am Tämä ei ole välttämäti sairaus, muutoinkin virkumpi olo ollut, kiitos c-pap-laitteen. Mutta kotimittarilla (microlife) mitattuna verenpaine jos on alhainen niin pulssi huitoo sataa. Jos verenpaine korkeampi niin pulssi voi olla 65-70. Välillä oli lääkitys verenpaineeseen, painon pudottua heivasin pois. Alapaine vaihtelee 70 - 95 ja yläpaine 130 - 150.
Nimim. Alanko säästämään kirsturahoja?
Ei noi paineet mitään huonoja ole. Verenpainelääke tekee ainakin sitä että pulssi nousee välillä helpostikin.
Ford 6610 -88
Velman
Viestit: 5171
Liittynyt: La Joulu 17, 2005 9:46 pm
Paikkakunta: Satakunta
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja Velman »

Superdexta-64 kirjoitti: Ke Marras 25, 2020 5:40 pm

No verenpainelääkkeitäkin on monenlaisia, ei kaikki vaikuta samoin.
Superdexta-64
Viestit: 3559
Liittynyt: Ti Joulu 27, 2005 5:59 pm
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja Superdexta-64 »

Velman kirjoitti: Ke Marras 25, 2020 6:49 pm

Juu ei tietenkään ja ihmiset erilaisia. Toisella voi toimia ja toisella ei mutta ajattelin kertoa että joillakin tuo kuitenkin nostaa sykettä. Jollakin tulee puristavaa vannemaista kiristystä rinnan korkeudelle tai jalkoihin.
Ford 6610 -88
tumes
Viestit: 3122
Liittynyt: To Helmi 01, 2018 5:04 am
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja tumes »

Amlodipin oli käytössä aiemmin muttei kesäkuun jälkeen.
MITÄ PIENEMPI VIKA SITÄ SUUREMPI LEKA
⚒️
Velman
Viestit: 5171
Liittynyt: La Joulu 17, 2005 9:46 pm
Paikkakunta: Satakunta
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja Velman »

Superdexta-64 kirjoitti: Ke Marras 25, 2020 6:53 pm
Juu ei tietenkään ja ihmiset erilaisia. Toisella voi toimia ja toisella ei mutta ajattelin kertoa että joillakin tuo kuitenkin nostaa sykettä. Jollakin tulee puristavaa vannemaista kiristystä rinnan korkeudelle tai jalkoihin.
Eikös tuo puristava vannemainen.... ole merkki infarktista.
Superdexta-64
Viestit: 3559
Liittynyt: Ti Joulu 27, 2005 5:59 pm
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja Superdexta-64 »

Velman kirjoitti: Ke Marras 25, 2020 7:16 pm
Superdexta-64 kirjoitti: Ke Marras 25, 2020 6:53 pm
Juu ei tietenkään ja ihmiset erilaisia. Toisella voi toimia ja toisella ei mutta ajattelin kertoa että joillakin tuo kuitenkin nostaa sykettä. Jollakin tulee puristavaa vannemaista kiristystä rinnan korkeudelle tai jalkoihin.
Eikös tuo puristava vannemainen.... ole merkki infarktista.
Joissakin tapauksissa sitäkin mutta lääkkeellä kun väkisin painetaan paineet alas ja fyysisessä rasituksessa paineet kuitenkin nousee niin ollaan tilanteessa jossa kaasu ja jarru ovat molemmat päällä. Muutamalla tutulla oli tätä rintakehän vannemaista puristusta mutta kyseessä ei olut kohtaus, korjaantu lääkettä vaihtamalla...tarkkana kuitenkin saa olla kun ikää tulee.
Ford 6610 -88
tumes
Viestit: 3122
Liittynyt: To Helmi 01, 2018 5:04 am
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja tumes »

https://aijaa.com/XJLuqJ

Mittaillut aamulla suht samoihin aikoihin ja samalla tavalla. Kun painetta enempi niin pulssi laskee ja toisinpäin. Kollasin mittarin muistia ja ei tämä ihan yks yhteen mene, välillä on lukemat kuin nuorella pojalla. Sydänrasituskokeissa sain pari vuotta sitten puhtaat paperit.
Välilyöntijumpsuja oli ja on edelleen mutta ovat ihan normaaleja. Kiusallisia mutta hyvin tavallisia. Etenkin maate mennessä pätkii. Oisko jakajan kansi halaki...
MITÄ PIENEMPI VIKA SITÄ SUUREMPI LEKA
⚒️
Velman
Viestit: 5171
Liittynyt: La Joulu 17, 2005 9:46 pm
Paikkakunta: Satakunta
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja Velman »

tumes kirjoitti: Ke Joulu 02, 2020 10:13 am https://aijaa.com/XJLuqJ

Mittaillut aamulla suht samoihin aikoihin ja samalla tavalla. Kun painetta enempi niin pulssi laskee ja toisinpäin. Kollasin mittarin muistia ja ei tämä ihan yks yhteen mene, välillä on lukemat kuin nuorella pojalla. Sydänrasituskokeissa sain pari vuotta sitten puhtaat paperit.
Välilyöntijumpsuja oli ja on edelleen mutta ovat ihan normaaleja. Kiusallisia mutta hyvin tavallisia. Etenkin maate mennessä pätkii. Oisko jakajan kansi halaki...
Niin onko sulla nyt lääkitys? Lääkehän selittäis tuon pulssin putoamisen kun paineet korkealla.
tumes
Viestit: 3122
Liittynyt: To Helmi 01, 2018 5:04 am
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja tumes »

Propral voisi muuten selittää mutku sen pitäis laskea verenpainetta samalla ja annos on pieni eli puolikas 10 mg napista.
Ennen uniapnealaitetta kävin kahdesti k-sairaassa hakemassa uutta rytmiä. Sitten sain c-papin ja aloin nukkumaankin. Rytmit pysyneet sen jälkeen vakaina.
Ei tämä varsinainen vaiva ole ja vointi ollut varsin hyvä, paino on pudonnut hiljokseen kun elelee kurinalaisesti. Myös kolesteroli ja verenpainelääkitys jätetty pois. Henki on nyt vahva vaikka liha on heikko...
MITÄ PIENEMPI VIKA SITÄ SUUREMPI LEKA
⚒️
Velman
Viestit: 5171
Liittynyt: La Joulu 17, 2005 9:46 pm
Paikkakunta: Satakunta
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja Velman »

Joo. Mulla olu emconcor joskus, tuppas pudottaa pulssia liikaakin...
Leilaukko
Viestit: 538
Liittynyt: Ma Loka 08, 2018 9:52 pm
Viesti:

Re: Todella sairaana ja vaivaa!

Viesti Kirjoittaja Leilaukko »

Minulla pudotettiin verenpainetta paljon aivoinfarktin jälkeen. Välillä syke nousee hyvin helposti pienessäkin rasituksessa.
Jos rasitus on kova tai joutuu olemaan pää alaviistoon meinaa taju lähteä. Lääkäri varoitti huimauksesta, sen kanssa pitää vaan elää...
Jos on verenpaineen tai sykkeen kanssa ongelmia kannattaa soittaa ja kysyä lääkäriltä. Kyllä ne kertoo jos pitää olla huolissaan.
Joitain vuosia sitten pyöräilin paljon. Kävi niin että leposyke nousi, huiteli välillä yli sadan. Beetasalpaajakuurilla ongelma poistui, mutta syy jäi epäselväksi.
Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Aakku, Bing [Bot], Google [Bot], juntunen, Paalari ja 51 vierailijaa