masinistien koirat

Kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta järjen käyttäminen on sallittua! Asiattomat viestit poistetaan kyselemättä.
Uskonnoista, etnisistä kysymyksistä, petoeläinkysymyksistä ja politiikasta keskusteleminen jätetään muille foorumeille.

Valvojat: Jammu, sohvi

steami

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja steami »

olliki kirjoitti: Pe Huhti 09, 2021 8:08 pm Tänään tuli tunnit täyteen meidä Sallilla, joka oli melkein 16-vuotias Länsigöötanmaanpystykorva. Joku maksasairaus iski, mahdollisesti syöpä. Ensi alkuun jatkuva juominen, jopa 2,5l vuorokaudessa ja siihen liittyen piti 2-3 kertaa yössä käydä laskemassa ulos. Tätä vaihetta kesti jokunen kuukausi, mutta nyt voipui viikon aikana niin heikkoon kuntoon, ettei enää juurikaan jaksanut kävellä, eikä syönyt kolmeen päivään mitään. Poishan tuo piti laskea. Eli kuitenkin pitkän ja hyvän koiranelämän. Kumman tyhjän tilan jätti kotiin :(
Avan samoin kävi meidän Tellalle. 14,5 -vuotias Bichon Rice. Tänään nukutettiin ikuiseen uneen eläinlääkärin toimesta. Ihan täsmälleen samat oireet, kuin sinunkin Sallilla. Eläinlääkäri diaknosoi oireiden perusteella munuaisten vajaatoiminta. Mitään ei ollut tehtävissä. :-(

Tellalle tuli talvella nivelrikko etujalkaan. Eläinlääkäri antoi tulehduskipulääkettä. Apteekki antoikin vahingossa ko. lääkkeen 5 kertaa vahvempana, kuin mitä eläinlääkäri määräsi. .. Mekään ei huomattu asiaa ja ehdittiin antaa ko. lääkettä 5 -kertaisena yliannoksena 2 kk. Apteekissa huomasivat virheen, kun haettiin ko. lääkettä lisää.... Tulehduskipulääke aiheuttaa yliannoksena juurikin munuaisten vajaatoimintaa..

Täytyy sanoa, että on aika tyhjä olo meidänkin torpassa. En ole aiemmin kokenut tällaista.. :-(
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja valaut »

Fairy mainostaa televisiossa aika agressiivisesti Platinium konetiskitabletteja. Pitäisi lähteä vuoka, kuin vuoka puhtaaksi ilman liotusta ja esipesua. Ei omien kokemusten mukaan kyllä toimi.

Parhaiten toimii suurehko koira, jonka nokan eteen lykkää uunivuoan ja muutamassa minuutissa tulee puhdasta. En silti ihan suoraan astiakaappiin laittaisi.

Vanhassa vitsissäkin piika oli vaihtamassa työpaikkaa ja isäntäväki ihmetteli, että miksi koira hyvästeltiin kaikista vuolaimmin. "Ette tiedä, kuinka paljon tuo koira on auttanut tiskaamisessa.".
zukka
Viestit: 7780
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2019 9:02 pm
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja zukka »

Huomenna koiran 12v synttärit
https://photos.app.goo.gl/KwUeguTm2sEFxAGbA
Kuva viime talvelta
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja valaut »

Kukaan huomenna Ikaalisiin tulossa?
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja valaut »

Katsoin tänään laskuja valmiiksi keittön pöydälle (vakuutuksia, puhelin + netti, sähkölasku ja pari lääkärilaskua ym.). Vaimo toi eilen Norjan lohta fileenä ja tänään nakkasin savupönttöön tekeytymään, että on valmista, kun toinen tulee kotiin. Teen yleensä tuohon ritilälle foliosta pedin kalalle, oli file tai koko kala (Lidl:stä saa muuten hyvää paksua alumiinifolioa) ja siinä antaa köllötellä.

Sohlasin hiukan keittiössä, kun kala oli valmis ja rasva valui pitkin pöytää, lattiaa ja noiden laskujen päälle. Ei siinä mtn. Hiukan siivoamista ja siivosin isommat. Kävin nortilla ja tullessa eteiskäytävällä oli hiukan pientä paperisilppua. Koira oli syönyt nuo laskut. Siis koko nipun ja siinä oli melkein kymmenkunta A4:sta. :D Toivottavasti ei koiralle tule ahdinkoa, ainakaan taloudellista tuollaisesta laskumäärästä...
zukka
Viestit: 7780
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2019 9:02 pm
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja zukka »

Onko tämä se sama joka auttoi ruohonleikkuri remontissa? :mrgreen:
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja valaut »

zukka kirjoitti: Ke Elo 18, 2021 8:03 pm Onko tämä se sama joka auttoi ruohonleikkuri remontissa? :mrgreen:
Sama kaveri. :D Tunnin toista saa huomenna varata, kun soittelee nuo laskut huomenna s-postiin.
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja valaut »

No nyt söi paketissa olleen ABB:n Jussi + Impressivo lattialämmitystermostaatin... Tai ei kokonaan, mutta sen verran, että paha tuota on enää asiakkaalle tarjota.

Eikä nuo tavarat pitäisi olla koiran ulottuvilla.
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja valaut »

Pentu ja vähemmän pentu eilen pilasivat television katselun leikkimielisellä nahistelulla.

Kuva

Testaan samalla flickr.com kuvienjakopalvelua. Tietokoneella ok, mutta puhelimella (Android) ei saa kaivettua BBCode-linkkiä. Tai en ainakaan keksinyt, että miten.
Antsuko
Viestit: 1383
Liittynyt: To Maalis 17, 2016 9:55 am
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja Antsuko »

valaut kirjoitti: Su Syys 05, 2021 3:53 pm Pentu ja vähemmän pentu eilen pilasivat television katselun leikkimielisellä nahistelulla.

Kuva

Testaan samalla flickr.com kuvienjakopalvelua. Tietokoneella ok, mutta puhelimella (Android) ei saa kaivettua BBCode-linkkiä. Tai en ainakaan keksinyt, että miten.
Android tabletilla sai share-kuvakkeella. Kännykällä näkyi vain kuvake, joka vei Play-kauppaan Flickr sovelluksen lataamista varten. Ei jatkoon. Tämä juoruaa myös nimesi enkä tarkoita Heimo Haima nimimerkkiä.

Koodi: Valitse kaikki

[url=https://flic.kr/p/2mmrvnt][img]https://live.staticflickr.com/65535/51427134425_be991e9e75_b.jpg[/img][/url][url=https://flic.kr/p/2mmrvnt]1630769002394[/url] by [url=https://www.flickr.com/photos/193877397@N06/]Heimo Haima[/url], on Flickr
Valintani on edelleen imgbb.com, sieltä löytyvät upotuskoodit myös kännykällä, vieraistakin kuvista.
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja valaut »

Sähköpostiosoite oletan?
Antsuko
Viestit: 1383
Liittynyt: To Maalis 17, 2016 9:55 am
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja Antsuko »

valaut kirjoitti: Su Syys 05, 2021 5:05 pm Sähköpostiosoite oletan?
Ilmeisesti, kun ¨ pisteet puutuivat. Ei se nyt silmille hyppää, mutta sivun tiedoista ja lähdekoodista löytyi.

Koodi: Valitse kaikki

sukunimi.etunimi
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja valaut »

Antsuko kirjoitti: Su Syys 05, 2021 5:16 pm
valaut kirjoitti: Su Syys 05, 2021 5:05 pm Sähköpostiosoite oletan?
Ilmeisesti, kun ¨ pisteet puutuivat. Ei se nyt silmille hyppää, mutta sivun tiedoista ja lähdekoodista löytyi.

Koodi: Valitse kaikki

sukunimi.etunimi
Tuon pystyi vaihtamaan. Real name ja show name. Mitään suurta merkitystä asialla ei ole.
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja valaut »

.
Viimeksi muokannut valaut, Ke Syys 22, 2021 4:44 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja valaut »

.
zukka
Viestit: 7780
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2019 9:02 pm
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja zukka »

Hau alkaa taas nähdä unta. Kohta juostaan kovaa ja vingutaan.
https://photos.app.goo.gl/p5y6oLZWYokEPace6

Nykyään jää välillä matka vähän kesken kun ei malta mennä tarpeeksi pitkälle petiinsä ja sitten jää häntä ja käpälä ulkopuolelle :mrgreen:
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja valaut »

Onko joku tulossa:

https://www.koiramessut.fi/koiranayttel ... inner-2021

Messukeskus Helsinki 18. – 19.12.2021
SUOMEN SUURIN KOIRATAPAHTUMA
Avatar
valaut
Viestit: 2777
Liittynyt: Ma Maalis 24, 2014 11:57 am
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja valaut »

Kyllä harmittaa, kun asiat ei mene niin hyvin, mitä luulee.

Mutta mutta. Sitähän elämä on. Nätisti käyttäytyi, vaikka pystymetsästä lähdettiin. 11 kk pentu siis.
Avatar
Broadspeed
Viestit: 2508
Liittynyt: Ti Loka 25, 2011 7:21 am
Paikkakunta: Masku
Viesti:

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja Broadspeed »

Tasan kuukausi sitten piti saattaa reilu 8v rw siskokset viimeiselle matkalle. Kylläpä tahtoo ottaa koville, olivat molemmat meillä syntymästä asti ja kumpikin enemmän minun perään kuin emännän. Ainut positiivinen asia että saivat lähteä yhtä aikaa, kaiken kun olivat koko ikänsä tehneet kahdestaan :(
Fordson Power Major Manuel -59
Fordson Super Dexta -62
Fordson Super Dexta New Performance -63
Deutz Fahr DX 3.90 4wd -87
steami

Re: masinistien koirat

Viesti Kirjoittaja steami »

Broadspeed kirjoitti: To Joulu 23, 2021 11:32 pm Tasan kuukausi sitten piti saattaa reilu 8v rw siskokset viimeiselle matkalle. Kylläpä tahtoo ottaa koville, olivat molemmat meillä syntymästä asti ja kumpikin enemmän minun perään kuin emännän. Ainut positiivinen asia että saivat lähteä yhtä aikaa, kaiken kun olivat koko ikänsä tehneet kahdestaan :(
Meidän piti laittaa 14,5 -vuotias Bison -narttu multiin tasan 7 kk. sitten. Ottaa koville vieläkin, . :-(
Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot], ihmehitsari, Vallu 405 ja 52 vierailijaa