Köyhyys suomessa lisääntyy !

Kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta järjen käyttäminen on sallittua! Asiattomat viestit poistetaan kyselemättä.
Uskonnoista, etnisistä kysymyksistä, petoeläinkysymyksistä ja politiikasta keskusteleminen jätetään muille foorumeille.

Valvojat: Jammu, sohvi

poweri
Viestit: 3110
Liittynyt: Ke Loka 30, 2013 4:10 pm
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja poweri »

EKo kirjoitti: Ma Heinä 26, 2021 8:24 am
Jammu kirjoitti: La Heinä 24, 2021 7:06 pm . . . Ylipäätään perskoulun jälkeisissä kaitoksissa pitää alkaa ottaavastuu niistä omista opinnoista jne
Itsekin joskus aikojen alussa amiksen kävin. Silloin kaikilla oli edes jonkinlainen ymmärrys siitä, että jotain pitää koulussa tehdä oman tulevaisuutensa eteen.
Tunnen yhden amiksen opettajan ja melkoisen surullisia on jutut nykymukuloista. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta suurin osa on viettämässä aikaansa ja viihtymässä, kun kotoa on kouluun patistettu.
Lippalakki silmillä, vasen etusormi suussa ja oikea per*****ssä - sitten vaihdetaan kättä. Loppuaika selataan puhelinta.
En hetkeäkään ihmettele, että työnantajat karttavat amiksesta valmistuneita kuin ruttoa.

Toki oma osansa on etäopetuksellakin, mutta se ei selitä sitä, että lähiopetuskaan ei kiinnosta.
Tätähän se on ollut jo jonkin aikaa, mitään ei tehdä eikä osata vain pyöritään kännykkä kädessä hupparit ja lippikset päässä plus roikkuvat housut. En usko että nuo pyörittää tätä maata. Ja todellakin yksi toisensa jälkeen yrittäjistä sanoo että ei voi ottaa töihin. Yksi tai kaksi kuulemma kymmenestä on kelvollinen aihio, oikeesti osaavat ja aktiiviset juniorit tulee maataloista....mitäs siihen sanotte.
Tälläinen sitova ja koukuttava some it ei ole kuin alussa kehittävää, kongnitiiviset ja sosiaaliset taidot puhumattakaan käytännön osaaminen häipyy nyky junnuilta. Mua jo wituttaa katella kun ollaan ulkona lapsen kanssa ja tuijotetaan kännykkään jopa kuulokkeet korvilla, koirakin haluaa kontaktia omistajaan ulkona eikä mitään kännykkä some zombia.
Nykyään ajetaan fillarillakin kovaa kännykkään tuijottaen suojatielle, painan torvea ja vedän ihan luukulle niin alkaa petaalit löytyä.
Eepee
Viestit: 6350
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 10:13 am
Paikkakunta: Keski-Suomi
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja Eepee »

Olin varakkaammalla sukuhaaralla joskus syömässä. Kattelin kun isäntä varmaan varttitunnin kihnutti veittellä margariinirasian loppuja, ei jäänyt Florarasiaan hitustakaan kissanrasvaa jäljelle. Jäi vaan mieleen, kontrastina kiinteistöjen omistukseen ja vaikkapa auto- ja konekalustoon. Tuollamoiseen kun elää, niin kertyyhän sitä. Onko se sitten onnea, en tiijä. Jollekin on, jollekin ei.

Joku jo kirjoitti sen, mitä ihte tekis mieli kans muistuttaa: Eletään aivan mahtavan yltäkylläisyyden aikaa. Oon kattellu isän lapsuuden kuvia ja voi herramuje, mikä paljasvarpainen ryysyläisveljessarja siinäkin on ollu. Suomen "köyhän kansan" elintason nousu sadassa vuodessa on ollut aivan käsittämätön. Lisäksi on tullut mahdolliseksi luokkaloikka, köyhänkin mukula on voinut sinnikkyydellä opiskella tai yrittää vaikka kuinka pitkälle. Ei ollut niin sata vuotta sitten.

Tuskaa tuottaa toki vertailu. Jollakulla on enämpi. Euroopassa noin ja noin. Media vieläpä tuo esille koko ajan rikasta eloa. Mainoskoneisto tuottaa tarpeita, joiden toteuttamatta jääminen tuo onean olon. Vaan se on ihmisen pirullinen perusluonto, koskaan ei ole se hetki, että nyt on tarpeeksi :| .

Lomalla. Tännään lähdetään melomaan. Ihan on ilmaista hupia se.
The idea is to die young as late as possible
tumes
Viestit: 3105
Liittynyt: To Helmi 01, 2018 5:04 am
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja tumes »

Köyhyyttä ja rikkautta, sitä on montaa lajia.
Juuripa hiljan kuulin jotta eräällä tuttavalla menee hyvin, vuosiansiot n. 120 k€. Hyvä.
Minussa on joku vika kun ensimmäinen ajatus tuon kuultuani oli että et osaako se soittaa kitaraa? Ei siis kateutta vaan enempi sääliä. Tietty onttous tuntuu elämään tulevan kun rahasta tulee itseisarvo.
Nyt olympialaisten aikaan teemana on nopeammin, voimakkaammin ja korkeammalle. Samat teemat pätevät yhteiskunnallisessa kilpajuoksussa. Tulisi olla tuottavampi, hyödyllisempi ja enempi osana koneistoa. Tuntuu kuitenkin sille että osalla jengiä pykii jo pahasti. Kriittisyys nykymenoon lisääntyy koko ajan.
MITÄ PIENEMPI VIKA SITÄ SUUREMPI LEKA
⚒️
EKo
Viestit: 4491
Liittynyt: La Syys 05, 2015 2:26 pm
Paikkakunta: Tyrwää city
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja EKo »

Eepee kirjoitti: Ti Heinä 27, 2021 6:15 am Tännään lähdetään melomaan. Ihan on ilmaista hupia se.
Olet saanut jostain ilmaisen kanootin? :shock:
Porakorven Akseli se pornokuvan näytti siinä oli hämähäkki väärin päin.
Samperi kun marraskuukin meni risaseksi, Tupakkia poltettiin ja kiroiltiin . . .
IiHoo845
Viestit: 227
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2018 4:51 pm
Paikkakunta: Kaakkois-Suomi
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja IiHoo845 »

EKo kirjoitti: Ti Heinä 27, 2021 8:20 am
Eepee kirjoitti: Ti Heinä 27, 2021 6:15 am Tännään lähdetään melomaan. Ihan on ilmaista hupia se.
Olet saanut jostain ilmaisen kanootin? :shock:
Melontareittikin alkaa omasta pihasta ettei tarvitse autolla mennä.
Hiljaa susi tulee
mtalo
Viestit: 1750
Liittynyt: Ti Tammi 24, 2017 1:54 pm
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja mtalo »

Usein rikkaita syytetään, että heidän elämänsä pyörii rahan ympärillä, mutta itse oon pannut merkille, että rahan puuttuminen kuitenkin häiritsee köyhiä enempi eli heidän ajatukset on rahan ympärillä (esim. puhuvat kokoajan mitä aikovat tehdä tai ostaa, kun on taas rahaa). Tosin on joitain supersaitoja, jotka eu raaski elää ja istuvat rahavuoren ympärillä, mutta en montaa sellaista io tavannut. Kuitenkin useimmat varakkaat on rikastuneet ihan huomaamatta; pääpointti on ollut saada mielenkiintoinen työ tai yritys on vienyt mennessään ja siinä sivussa on rahaakin kertynyt.

Nuoriso näyttää mun mielestä olevan todella eriytynyttä; osaa ei kiinnosta ja osaa kiinnostaa ihan tosissaan. Ennen suurin osa oli sellaisia keskitien kulkijoita, jotka meni jatkokoulutukseen, jos kaveritkin meni. Itse oon muutaman vastavalmistuneen insinöörin kanssa työskennellyt, niin ne on kyllä ollut valmiimpia työelämään, mitä itse olin aikanani. Eli kyllä toivoa vieläkin on 😀

Ehkä ammattikoulussa on enempi näitä veteliä, joten särmien nuorten työllisyys on taattu.
tumes
Viestit: 3105
Liittynyt: To Helmi 01, 2018 5:04 am
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja tumes »

mtalo kirjoitti: Ti Heinä 27, 2021 10:33 am Usein rikkaita syytetään, että heidän elämänsä pyörii rahan ympärillä
En tiedä kuka syyttää vaan eikse hiukka mene niin että ei sijoittaja lyö liinoja kii kun on tietty määrä paalua kasassa vaan nälkä kasvaa syödessä. Juurihan uutisoitiin sijoittamisen olevan hyvässä kasvussa eli mikäpä muu motivoisi sijoittamaan kuin raha ?
MITÄ PIENEMPI VIKA SITÄ SUUREMPI LEKA
⚒️
Jäärä
Viestit: 3760
Liittynyt: Ti Touko 17, 2016 3:19 pm
Paikkakunta: Oulu, ainakin ajoittain
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja Jäärä »

tumes kirjoitti: Ti Heinä 27, 2021 11:28 am ...
En tiedä kuka syyttää vaan eikse hiukka mene niin että ei sijoittaja lyö liinoja kii kun on tietty määrä paalua kasassa vaan nälkä kasvaa syödessä. Juurihan uutisoitiin sijoittamisen olevan hyvässä kasvussa eli mikäpä muu motivoisi sijoittamaan kuin raha ?
Jos sijoitustoiminta on niin laajaa, että se tuottaa ihmiselle toimeentulon, niin sijoittaminen muuttuu työksi. Harva masinisteistakaan varmaan ajattelee, että tälle vuodelle on tullut jo riittävästi tienestejä, että loppuvuoden vedän sitten lonkkaa, tai että otanpa tämän heikompituottoisen urakan, kun tulen silläkin toimeen.

Alaston apina on perusluonteeltaan melkoinen opportunisti, eli otetaan se, mikä helposti saadaan tai ainakin yritetään ottaa, mikä luullaan saatavan. Nenäänsä pitemmälle ei useinkaan malteta ajatella.
Kyllä se siitä.
SPS1975
Viestit: 2209
Liittynyt: La Helmi 22, 2020 8:52 pm
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja SPS1975 »

Kyllä ihmisellä on nyky Suomessa hyvät oltavat,kun vaan osaisi ajatella aina itsensä oikeasti maailmalla kurjuudessa ja nälässä elävien ihmisten asemaan,niin ei täällä paljon valittamista olisi,totta kai yksi suomalaisten perisynti kateus saa aika ajoin valittamaan että mulla on kyllä paljon,mutta kun tuolla naapurilla on vielä enemmän.Tämä jatkuva yltäkylläisyydessä eläminen,kulutusjuhla ja koko ajan hoettu talouskasvu tulevat kyllä tiensä päähän ja Suomessa tullaan näkemään mahdollisesti vielä aika että suurin osa ihmisistä omistaa omaisuutta vain sen verran kuin pystyy mukanaan kantamaan,tosin niinhän tilanne taitaa maailmalla olla nytkin..Taantuma tulee joskus ja oletan sen olevan myös huomattavan raju.Tätä katastrofia odottaessa eletään tyytyväisinä ja valitetaan sitten vasta kun on valittamisen aihetta,vielä ei ole sen aika.
Avatar
Aprikoitselija
Viestit: 1247
Liittynyt: Pe Touko 15, 2020 5:52 pm
Paikkakunta: Varsinais-Suomi, nykyään
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja Aprikoitselija »

Jostakin tullu mieleen kertomus rikkaasta, joka vaati ja sai arkkuunsa reijät käsiään varten laatikosta ulos, että kansa sai nähdä, minkä verran hän mennessään vei mammonaa mukanaan,

Että eiku lottoomaan sit vain, kuka on eri mieltä.
Eepee
Viestit: 6350
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 10:13 am
Paikkakunta: Keski-Suomi
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja Eepee »

IiHoo845 kirjoitti: Ti Heinä 27, 2021 9:33 am
EKo kirjoitti: Ti Heinä 27, 2021 8:20 am
Eepee kirjoitti: Ti Heinä 27, 2021 6:15 am Tännään lähdetään melomaan. Ihan on ilmaista hupia se.
Olet saanut jostain ilmaisen kanootin? :shock:
Melontareittikin alkaa omasta pihasta ettei tarvitse autolla mennä.
Jassoo, saivartelijoiden klubi kokoontuu :lol: . Nojuu, käytetyn kaksikon ostin joskus "halavalla" ja suurinpiirtein saman saisin varmaan nyt myydessä. Laiskuuttamme mentiin tosiaan 400 metriä koppelille autolla, kun oli evästä ja muuta kiikutettavaa. Valmiita reittejä ei onneksi ole, onpahan vaan neliökilometrejä kansallispuistoa mennä minne lystää.

Tahdoin vaan sitä tuuvva, että harrastuksien hinta ei suoraan korreloi "saantoon", köyhemmälläkii on varaa moneen mukavaan juttuun. Olipahan huippu päivä, joskaan ei totaali-ilmainen, kuten erheellisesti mainitsin :mrgreen: .
The idea is to die young as late as possible
tumes
Viestit: 3105
Liittynyt: To Helmi 01, 2018 5:04 am
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja tumes »


Tahdoin vaan sitä tuuvva, että harrastuksien hinta ei suoraan korreloi "saantoon", köyhemmälläkii on varaa moneen mukavaan juttuun.
Ei ihan suoraan vaan vatelman saanto ollut nelisen kiloa, kuivakka kesä näjet. Sitäpä poimiessa näkee ohikulkevat premium-luokan autot ja ihmiset niitten sisällä, ostosmatkailua harrastanevat Keskiselle. Tyytytys tuntuu kuitenkin shoppailussa olevan hyvinkin lyhytaikaista, onneksi itsellä ei ole tuohon varaa...
MITÄ PIENEMPI VIKA SITÄ SUUREMPI LEKA
⚒️
Jammu
Viestit: 22648
Liittynyt: Pe Tammi 08, 2010 10:39 pm
Paikkakunta: Juupajoki
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja Jammu »

Eepee kirjoitti: Ti Heinä 27, 2021 6:15 am ..

Lomalla. Tännään lähdetään melomaan. Ihan on ilmaista hupia se.

No ei se lomakaan ole ilmaista hupia...

Palkansaajan lomapäivästä maksaa työnantaja. Julkisen sektorin työntekijän lomapäivän kustantaa veronmaksajat. Työntekijän yrittäjät.

Pätkätöitä tekevä ja palkallisia lomia ansaitsematon maksaa palkattoman lomapäivänsä menetettynä ansiona, kun ei ole sinä päivänä tienuussa. Yrittäjällä samoin, pitää hankkia etukäteen että on mahdollisuus menettää lomapäivän tulot sekä kustantaa lomapäivän menot.

Ilmaista siis ei ole mikään ja jos itselle jokin on ilmaista joku muu sen maksaa :mrgreen:
Suomi kuuluu länsimaihin
BHN
Viestit: 615
Liittynyt: To Touko 14, 2020 9:17 pm
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja BHN »

Köyhä on maamme ja töissä käyvät verotetaan hengiltä.

Silti esim vesijettien määrä on ainakin kymmenkertaistunut viimeisen 5 vuoden aikana. Sen lisäksi on veneet , teslat ja kultainennoutaja joka pihassa.

Kaksiokin maksaa 200ke ja ei kummoinen kaupunki tarvi olla kun autopaikastakin maksetaan 10-20ke siihen päälle . Ja kaikki menee kaupaksi.
korjailija
Viestit: 5516
Liittynyt: Ke Syys 21, 2016 9:11 pm
Paikkakunta: Länsi-Suomi
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja korjailija »

BHN kirjoitti: Ke Heinä 28, 2021 10:36 am Köyhä on maamme ja töissä käyvät verotetaan hengiltä.

Silti esim vesijettien määrä on ainakin kymmenkertaistunut viimeisen 5 vuoden aikana. Sen lisäksi on veneet , teslat ja kultainennoutaja joka pihassa.

Kaksiokin maksaa 200ke ja ei kummoinen kaupunki tarvi olla kun autopaikastakin maksetaan 10-20ke siihen päälle . Ja kaikki menee kaupaksi.
Näinhän se menee ja todellisuudessa noissa kaikissa on omistajana pankki tai jokin muu luottolaitos.
Sehän tuollaiset hankinnat mahdollistaa nykyään että niihin saa luottoa joita useat makselevat takaisin sitten koko työuransa ja monesti sen jälkeenkin.
"Harrastelijan vika: halu oikopäätä yhdistää toisiinsa mielikuvitus ja tekniikka."
Johann Wolfgang von Goethe

Etiam si omnes, ego non
Eepee
Viestit: 6350
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 10:13 am
Paikkakunta: Keski-Suomi
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja Eepee »

Jammu kirjoitti: Ke Heinä 28, 2021 10:29 am
Eepee kirjoitti: Ti Heinä 27, 2021 6:15 am ..

Lomalla. Tännään lähdetään melomaan. Ihan on ilmaista hupia se.

No ei se lomakaan ole ilmaista hupia...

Palkansaajan lomapäivästä maksaa työnantaja. Julkisen sektorin työntekijän lomapäivän kustantaa veronmaksajat. Työntekijän yrittäjät.

Pätkätöitä tekevä ja palkallisia lomia ansaitsematon maksaa palkattoman lomapäivänsä menetettynä ansiona, kun ei ole sinä päivänä tienuussa. Yrittäjällä samoin, pitää hankkia etukäteen että on mahdollisuus menettää lomapäivän tulot sekä kustantaa lomapäivän menot.

Ilmaista siis ei ole mikään ja jos itselle jokin on ilmaista joku muu sen maksaa :mrgreen:
Masinistikerhon saivartelujaos on hyvissä voimissa :lol: . No. Tosi tympeetä ajatella kaikkea rahan kautta. En juurikaan koe tuskaa siitä, kun työnantaja kustantaa loma-ajan palkan, en sen enempää kuin yrittäjäaikana mietin vapaalla menetettyä liksaa.

Käyn ahon laitaa... :wink: ...
The idea is to die young as late as possible
Eepee
Viestit: 6350
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 10:13 am
Paikkakunta: Keski-Suomi
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja Eepee »

BHN kirjoitti: Ke Heinä 28, 2021 10:36 am Köyhä on maamme ja töissä käyvät verotetaan hengiltä.

Silti esim vesijettien määrä on ainakin kymmenkertaistunut viimeisen 5 vuoden aikana. Sen lisäksi on veneet , teslat ja kultainennoutaja joka pihassa.

Kaksiokin maksaa 200ke ja ei kummoinen kaupunki tarvi olla kun autopaikastakin maksetaan 10-20ke siihen päälle . Ja kaikki menee kaupaksi.
Onkos tässä jotain ristiriitaista. Verotetaan hengiltä ja silti voidaan ostaa vesijettejä, mönkijöitä yms. turhakkeita?

Minusta taas näyttää siltä, että katuvierillä on pirun komioita töllejä, pihassa tuoreita autoja yms. ja vastaavasti edessä kulkeva katu tai tie on kuoppainen ja halkeillut, verorahat eivät ole riittäneet edes välttävään kunnossapitoon? Ennen kaupunkiloilla oli viljalti ukkoja, jotka pistivät reunakivetkin suoraan, ehkä laiskan pulskeasti, mutta kuiteskin. Joku niitteli tien vieret yms. Tätä kuvaa katsellessa mieleen puikkelehtii, että kansalaisilla on enemmän rahaa käytettävissä kuin ennen ja yhteiskunnalla vähempi?

EU:n rahanjaossa tuo on tietty hyväkin. Italiahan pärjää hienosti jakotalkoissa, kun rutiköyhä valtio on pahasti ylivelkaantunut ja kansalaisilla/yrityksillä on vastaavasti rahaa mainiosti.
The idea is to die young as late as possible
Jammu
Viestit: 22648
Liittynyt: Pe Tammi 08, 2010 10:39 pm
Paikkakunta: Juupajoki
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja Jammu »

Eepee kirjoitti: Ke Heinä 28, 2021 11:25 am
Jammu kirjoitti: Ke Heinä 28, 2021 10:29 am
Eepee kirjoitti: Ti Heinä 27, 2021 6:15 am ..

Lomalla. Tännään lähdetään melomaan. Ihan on ilmaista hupia se.

No ei se lomakaan ole ilmaista hupia...

Palkansaajan lomapäivästä maksaa työnantaja. Julkisen sektorin työntekijän lomapäivän kustantaa veronmaksajat. Työntekijän yrittäjät.

Pätkätöitä tekevä ja palkallisia lomia ansaitsematon maksaa palkattoman lomapäivänsä menetettynä ansiona, kun ei ole sinä päivänä tienuussa. Yrittäjällä samoin, pitää hankkia etukäteen että on mahdollisuus menettää lomapäivän tulot sekä kustantaa lomapäivän menot.

Ilmaista siis ei ole mikään ja jos itselle jokin on ilmaista joku muu sen maksaa :mrgreen:
Masinistikerhon saivartelujaos on hyvissä voimissa :lol: . No. Tosi tympeetä ajatella kaikkea rahan kautta. En juurikaan koe tuskaa siitä, kun työnantaja kustantaa loma-ajan palkan, en sen enempää kuin yrittäjäaikana mietin vapaalla menetettyä liksaa.

Käyn ahon laitaa... :wink: ...
Niin... olen ihan samaa mieltöä, tympeää miettiä kaikki rahan kautta, en todellakaan mieti montaakaan asiaa rahan kautta...

Nostin nyt vaan esiin asian "ilmaisuuden", tokihan tilanne koskee kaikkia työnantajia, tekijöitä jne eli ei siis saata eriarvoiseen asemaan , mutta asioihin vaikuttamismahdollisuuksissa on eroja.
Suomi kuuluu länsimaihin
Jammu
Viestit: 22648
Liittynyt: Pe Tammi 08, 2010 10:39 pm
Paikkakunta: Juupajoki
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja Jammu »

BHN kirjoitti: Ke Heinä 28, 2021 10:36 am Köyhä on maamme ja töissä käyvät verotetaan hengiltä.

Silti esim vesijettien määrä on ainakin kymmenkertaistunut viimeisen 5 vuoden aikana. Sen lisäksi on veneet , teslat ja kultainennoutaja joka pihassa.

Kaksiokin maksaa 200ke ja ei kummoinen kaupunki tarvi olla kun autopaikastakin maksetaan 10-20ke siihen päälle . Ja kaikki menee kaupaksi.
No se on kasvukeskukseen tunkijan ongelma jos kaksio maksaa mitä maksaa.

Jos tuon 220k€ lyö pöytään saattaa saada esim. täältä sillä pienen maatilan jossa peltoa ja metsää 15 hehtaaria sekä n. 30 vuotta vanhan sataneliöisen asumiskelpoisen talon. Varasto ja harrastetilaa.
Suomi kuuluu länsimaihin
mtalo
Viestit: 1750
Liittynyt: Ti Tammi 24, 2017 1:54 pm
Viesti:

Re: Köyhyys suomessa lisääntyy !

Viesti Kirjoittaja mtalo »

Suomessa taitaa olla Euroopan 6. kovin veroaste eli kyllä julkisen puolen tulopuoli pitäisi olla kunnossa, mutta julkinen sektoro paisuu vuosi vuoden perästä. Suomessa noin 2.5 miljoonaa työpaikkaa, joista vajaa kolmannes julkisella puolella eli verovaroin kustannettava. En moiti sitä, että terveyden hoitoon, kouluun yms. menee rahaa, mutta tehostamista olisi varmasti ja paljon. Ja tarkoitan tehostamisella sellaista lopputulosta, että vähemmällä henkilömäärällä tehdääb enemmän ja paremmin. Tämän uskon olevan oikeinkin realistista, kun vähän sivusta seuraa, esim. vuotavaa vesiputkea oli "korjaamassa" 7 miestä ja kalustoa oli 5 auton ja yhden traktorikaivurin verran. Jokainen ymmärtää, että 2 tai 3 miehellä homma olisi tehty nopeammin.

Tuskin ihmisten varallisuus on hirveästi lisääntynyr. 80-luvullahan nousi oikein juppikausi, tehtiin valkotiilitaloja, pihassa oli asuntovaunut ja 740 Volvit, alattiin harrastamaan laskettelulomia ja kanarianmatkoja.
Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot], Google [Bot], rölli, ylioyja ja 39 vierailijaa