Unettomuus

Kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta järjen käyttäminen on sallittua! Asiattomat viestit poistetaan kyselemättä.
Uskonnoista, etnisistä kysymyksistä, petoeläinkysymyksistä ja politiikasta keskusteleminen jätetään muille foorumeille.

Valvojat: Jammu, sohvi

Sirkkeli ja 8 sormea
Viestit: 7789
Liittynyt: To Tammi 22, 2009 7:49 pm
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja Sirkkeli ja 8 sormea »

Lynyrd Skynyrd kirjoitti: La Joulu 12, 2020 8:42 am
jussi77 kirjoitti: To Joulu 10, 2020 10:22 pm kannattaa se uniapneakin tutkituttaa. Itsekin taidan tutkituttaa kun ei tunnu yöunet piristävän.
Tuntuu, että nukun hyvin, mutta silti aamulla ei meinaa päästä ylös sängystä. Nukkumaan joskus 23 aikaan ja 7:30 on hankala herätä.
Sitä pientä heräilyä vissiin on läpi yön.

Vajaat 1o vuotta meni heräämisen osalta 3-4 ja nukkumaan 21-23. Yöt levottomia ja töissä enempi vähempi koomassa. Joskus jopa ihan kirkkaita jaksoja.
Vuosi sitten lopulta hoksasin, että ei ehkä ole normaalia, että alta 5 min alkaa pilkkiminen palaverissa. Oli toki muulloinkin hankalaa pysyä hereillä ja vajaan 2 tunnin kotimatkalla piti pysähtuä nokosille.
No tämä kuvaa kyllä täysin minunkin tilannetta. Kaikki kuvaamasi täsmää.

Kävitkö uniapneatutkimuksessa? Itse kävin 3 vkoa sitten, tuloksia odottelen.
Joskus vuosituhannen vaihteen jälkeen aloin,hätyytellä työterveyshuoltoa kuorsaamis ongelmani takia,ei meinannut asia edetä,ensin työterveyshoitajalle selvitin,mitenkä olin ollut ,tuttavien mökillä kyläilemässä ja samalla yöpymässä,olin nukahtanut n.klo.21 jälkeen,aamuyöstä n.klo.3:n aikoihin heräsin,samalla havahduin että,olen yksin koko mökissä,olin kuulemmma kuorsannut niin että,kukaan ei voinut nukkua ja näin ollen olivat lähteneet kotiin....ja työterveyshoitajalla oli perhanan hauskaa mutta,apua ei ongelmaan sillä kertaa tullut.
Myöhemmin pääsin myös työterveyslääkärille kertomaan ongelmastani ja hän sivuutti asian sanomalla että,se on vaan sellainen muotisairaus,se helpottaa kyllä kun vähän laihduttaa.
Joo,se varmaan paranee AIDS:kin ,kun vähän laihduttaa....
Sitten sattui kerran olemaan,työterveyslääkärillä sijainen ja siltä minä sain lopulta lähetteen Paimion sairaalaan,missä kävin yhden yön nukkumassa,kaiken maailman antureissa ja sen jälkeen asia käsiteltiin kiireellisenä..uniapnea oli sen verran paha.
jussi77
Viestit: 4455
Liittynyt: Ti Loka 14, 2008 12:18 pm
Paikkakunta: Kanta-Häme
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja jussi77 »

Lynyrd Skynyrd kirjoitti: La Joulu 12, 2020 8:42 am
jussi77 kirjoitti: To Joulu 10, 2020 10:22 pm kannattaa se uniapneakin tutkituttaa. Itsekin taidan tutkituttaa kun ei tunnu yöunet piristävän.
Tuntuu, että nukun hyvin, mutta silti aamulla ei meinaa päästä ylös sängystä. Nukkumaan joskus 23 aikaan ja 7:30 on hankala herätä.
Sitä pientä heräilyä vissiin on läpi yön.

Vajaat 1o vuotta meni heräämisen osalta 3-4 ja nukkumaan 21-23. Yöt levottomia ja töissä enempi vähempi koomassa. Joskus jopa ihan kirkkaita jaksoja.
Vuosi sitten lopulta hoksasin, että ei ehkä ole normaalia, että alta 5 min alkaa pilkkiminen palaverissa. Oli toki muulloinkin hankalaa pysyä hereillä ja vajaan 2 tunnin kotimatkalla piti pysähtuä nokosille.
No tämä kuvaa kyllä täysin minunkin tilannetta. Kaikki kuvaamasi täsmää.

Kävitkö uniapneatutkimuksessa? Itse kävin 3 vkoa sitten, tuloksia odottelen.
En ole saanut vielä aikaiseksi tutkituttaa. Jotakin mätää nukkumisessa on kun en selvästikään valvo, heräilen kyllä. Uni ei tunnu virkistävän vaikka nyt saa nukkua 7-8 tuntia ja herätä ilman kellonsoittoa.
Osmo_
Viestit: 8619
Liittynyt: La Tammi 26, 2013 4:10 pm
Paikkakunta: Huittinen
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja Osmo_ »

Söin askillisen melatoniineja. Parilla tabulla sai nukahtamaan hieman paremmin, mutta kun oli nähnyt 5sek unta niin hereille. Sitten kolmatta lärviin. Huomasin, että emännän tykönä nukun paremmin hänen sängyssään, mutta kun emäntä oli täällä niin ei apua. Joten ei ole mikään tunnepuolen juttukaan sinänsä. Vaikka toisen vieressä on hyvä olla. Tarviskohan vaihtaa pehmeempään patjaan tms. Ajattelin käydä ensi viikolla kun työt alkavat niin työterveydessä puhumassa. Ehkä mulla on jotain depiksen tapasta.

Toinen ehtovaihto on, kun nettiä luki että ruho menis "säästöliekillä". Se olis sikäli validi, koska ruokavalio menee jotenkin näin: aamulla muki kahvia, toinen menee työmatkalla samaten kuin aamupalaleipä, ruisleipää ja wurstia. Töissä ekalla kahvilla samanmoinen leipä. Lounastauolla kolmas leipä ja joku mikrolasagne tmv. Jos oon jaksanut tehdä niin italianpataa tai makarooniboksia. Töiden jälkeen ei tuu syötyä mitään ennenkuin joskus 20-21 aikoihin einestä tai pizza. Kasviksia menee melko vähän. Viikonloppuisin aamupala unohtuu helposti ja lounas on 13-14 aikoihin. Ja töissä lounas on klo 11. Tota säästöliekkiä tukis myös kaikenlainen kiinnostuksen puute, unettomuus ja paino ei putoo. Vaikken oo ees yrittänyt laihduttaa.
-Ozmo da Discovibrator-

Jos käy niin että tänään kuolen
Esi-isien luo ajan tuolle puolen
Edessäin seisovat Valhallan portit
Kädessäin hyvin pelatut elämän kortit
jiipee
Viestit: 10726
Liittynyt: Su Tammi 01, 2006 5:01 pm
Paikkakunta: Kanta-Häme
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja jiipee »

Osmo_ kirjoitti: La Joulu 26, 2020 10:52 pm Huomasin, että emännän tykönä nukun paremmin hänen sängyssään, mutta kun emäntä oli täällä niin ei apua. Joten ei ole mikään tunnepuolen juttukaan sinänsä. Vaikka toisen vieressä on hyvä olla.
Olisiko lämpötilaeroa tai ilmanvaihdossa jotakin erilaista noissa paikoissa, kun selvästi huomaat toisessa nukkuvasi paremmin? Patjakin vaikuttaa; itse nukun paremmin jäykemmällä, joka ei painu keskivartalon kohdalta niin kuopalle kuin pehmeämmät.
Osmo_ kirjoitti: La Joulu 26, 2020 10:52 pm Töiden jälkeen ei tuu syötyä mitään ennenkuin joskus 20-21 aikoihin einestä tai pizza. Kasviksia menee melko vähän.
Kokeilisin siirtää iltasyömisen aiemmas, jonnekin 18 tienoille. Joillakin vaikuttaa unta heikentävästi, jos syö illalla liian myöhään hitaammin sulavaa. Jos sitten nukkumaan mennessä on jo nälkä, niin siihen ehkä jokin helposti sulava pieni, vaikka marjakeittoa tai kiisseliä pieni jälkiruokakupillinen, appelsiini tmv.
Valtra-Valmet-Massey-Ferguson-Mercedes-Benz
Osmo_
Viestit: 8619
Liittynyt: La Tammi 26, 2013 4:10 pm
Paikkakunta: Huittinen
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja Osmo_ »

Molemmilla on samanlainen ilmanvaihto kämpässä. Suurin ero on siinä, että emännän tykönä on huomattavasti viileempi ja melkein 2x enämpi neliöitä. Viime yönä tuli vedettyä ikkuna auki niin auttoi vähän, mutta meinas tulla liiankin vilu. Rivareissa siis majaillaan. Emännällä on pehmeempi peti kuin mulla. Ittellä siis joki Ikean halpis-140cm ilman petaria ja hallituksella 120cm jousitettu.
Pitkästä aikaa selkä oli eilen niin jumissa metsätöistä, että oli pakko heittää piiitkästä aikaa sirkka tauluun. Vaikka se väsyttääkin yleensä, tällä kertaa sekään ei tehnyt mitään. Muutakuin että enää ei oo paikat jumissa ja viimeyönä oli melko liskodisco😬 Ja yöllä tuli herättyä nälkään. 13-20 välillä ei tullut syötyä kuin joulusuklaita ja ysiltä puolen pussia halpislihapullia. Ei se varmaan oo paskapuhetta et pitäis kattoo mitä lärviinsä änkee.
Voisin veikkailla jotain hormonivajausta. Taidan käydä ens viikolla lääkärissä asian suhteen.
-Ozmo da Discovibrator-

Jos käy niin että tänään kuolen
Esi-isien luo ajan tuolle puolen
Edessäin seisovat Valhallan portit
Kädessäin hyvin pelatut elämän kortit
tumes
Viestit: 3122
Liittynyt: To Helmi 01, 2018 5:04 am
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja tumes »

Ehdotus 1. Kokeile viikko niin että teet aamulla mikrossa puuron. Desi puruja, kaks vettä, ripaus suolaa. Viitisen minuuttia. Hilloa ja/tai hunajaa joukkoon. Kahvia, leipää, pullaa, hedelmiä. Ihan kunnollinen aamiainen. Tai mysliä puuron sijaan.
Tämä vaatii tottumista ja opettelua mutta kun löytää rytmin niin homma palkitsee. Ethän sää nyt voi noin hyvää miestä kohdella noin huonosti että pelkällä kahvilla lähdet baanalle !
Ehdotus 2. Iltasyöminen pois. Tää meitin keho on masiinaan verrattava. Se on niinko sun Natikan syöttöpumppu et se ruuvaa itse syöttöä. Yöksi tyhjäkäynnille ja aamulla pakkosyöttö päälle. Siinon tietty rytmi. Se on nyt hakusassa sulla mutta sen voi löytää.

REM-uni. Tärkein univaihe. Unitutkijat sanoo että illalla ensimmäisen haukotuksen tullessa pitäisi peppureiän olla syrjällään vartissa. Keho antaa meille merkkejä jos me kuunnellaan sitä. Ja valo on se tekijä mikä rytmittää meitä. Kesällä on paljon valoa, vähän unta. Talvella vähän valoa, paljon unta.

PS. Hokasin tossa viikko sitten yksiä avolaahareita pukiessa notta nämä alkaa olla väljät. Olo on huomattavasti keveämpi ja mitään muita suurempia muutoksia ei ole tehty. Eli kun on paino-ongelmia tullut mm. lääkitysten ja viturallaan olleiden elintapojen myötä niin tein korjausliikkeen.
MITÄ PIENEMPI VIKA SITÄ SUUREMPI LEKA
⚒️
Sirkkeli ja 8 sormea
Viestit: 7789
Liittynyt: To Tammi 22, 2009 7:49 pm
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja Sirkkeli ja 8 sormea »

Se on mulla mennyt,tuo nukkuminen siihen malliin että,saatan 9:ltä nukahtaa,nukkua yli puolen yön tai,välillä 3:n-4:n paikkeille,enkä sen jälkeen enää kunnolla nuku,vaikka pysyisnkin vuoteessa,kai siinä unta tulee likipitäen tarpeeksi mutta,jotenkin on unirytmi hankala nyt.
zukka
Viestit: 7799
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2019 9:02 pm
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja zukka »

Sirkkeli ja 8 sormea kirjoitti: Su Joulu 27, 2020 9:52 am Se on mulla mennyt,tuo nukkuminen siihen malliin että,saatan 9:ltä nukahtaa,nukkua yli puolen yön tai,välillä 3:n-4:n paikkeille,enkä sen jälkeen enää kunnolla nuku,vaikka pysyisnkin vuoteessa,kai siinä unta tulee likipitäen tarpeeksi mutta,jotenkin on unirytmi hankala nyt.
Samallalailla täälläkin käy herkästi. Siksi väkisin valvon 10-12 välille usein niin nukun 5-8 asti jos kello ei ole soimassa.
Jammu
Viestit: 22704
Liittynyt: Pe Tammi 08, 2010 10:39 pm
Paikkakunta: Juupajoki
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja Jammu »

tumes kirjoitti: Su Joulu 27, 2020 9:15 am Ehdotus 1. Kokeile viikko niin että teet aamulla mikrossa puuron. Desi puruja, kaks vettä, ripaus suolaa. Viitisen minuuttia. Hilloa ja/tai hunajaa joukkoon. Kahvia, leipää, pullaa, hedelmiä. Ihan kunnollinen aamiainen. Tai mysliä puuron sijaan.
Tämä vaatii tottumista ja opettelua mutta kun löytää rytmin niin homma palkitsee. Ethän sää nyt voi noin hyvää miestä kohdella noin huonosti että pelkällä kahvilla lähdet baanalle !
Ehdotus 2. Iltasyöminen pois. Tää meitin keho on masiinaan verrattava. Se on niinko sun Natikan syöttöpumppu et se ruuvaa itse syöttöä. Yöksi tyhjäkäynnille ja aamulla pakkosyöttö päälle. Siinon tietty rytmi. Se on nyt hakusassa sulla mutta sen voi löytää.
....
Tumesi on monessa kohtaa oikeassa.

Tosin kaurapuuroo kyseenalaistan. Itselle tätä samaa uskottelin yläaste ja lukiovuodet.

Sitten aikuisempana totesin, että hyvää se kaurapuuro on, mutta ei sovi mun ruuansulatukselle. Hetkeksi se täyttää mahaa, parin tunnin päästä kiertää, käynti paskalla ja sitten on nälkä.

Jos kaurapuuro on pakollinen, kannattaa kokeilla hapattamista, se toimi mulla; illalla lisätään lämmintä vettä sekä vaikka hiukan piimää kaurahiutaleiden sekaan. Liinan alle happanemaan lämpöiseen yöksi. Aamulla keitetään normaalisti, syödään maidon ja voisilmän kanssa. Ei kierrä pakki.

Oma aamupala ollut pitkään kaksi kuppia mustaa kahvia, 7 minuuttia keitetty (lähituote) kananmuna. Ruispala paahdettuna tai omaa juureen tehtyä ruisleipää. Sentti voita päälle. D vitamiini ja magnesuim sekä rautatabletit. Pitää nälkää lounaaseen.

---

Päivällinen syödään yleensä 1600-1700 haarukassa. Kahvi. Sen jälkeen en syö mitään.

---

Niin ja nukkumisongelmia ei ole enää. Kun on hankkinut sen pari muksua niin ei kerkiä ajoissa nukkumaan ja toisaalta noustaan viikonloppunakin aikaisin. Pyhinä voi joskus päivätorkut ottaa.
Suomi kuuluu länsimaihin
tumes
Viestit: 3122
Liittynyt: To Helmi 01, 2018 5:04 am
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja tumes »

Juuei kaurapuuroa vaan 4 viljan puuroa. Ja vaihtelua saa kun on puuro, voi, hunaja-, mansikka-, mustikka-, lakka-, vadelma-, omena- ja aroniahillo. Ja mysliä välillä. Mut just näin kuin Jammu sanoo että oma elimistö tämän sanelee. Omista totutuista tavoista on vaikea päästä pois mutta hakee sen mikä sopii itselle.
Tökki aika pahasti kun koulussa syötettiin puolipakolla jotain kauralimaa ja piti oleman lautanen tyhjä ennenkuin pääsi välkälle. Osa itki ja söi, osa puklasi takaisin. Jäi joku trauma että kaura on enempi eläinten ruokaa vaikka siitäpä on käsitykset muuttuneet.
MITÄ PIENEMPI VIKA SITÄ SUUREMPI LEKA
⚒️
Superdexta-64
Viestit: 3559
Liittynyt: Ti Joulu 27, 2005 5:59 pm
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja Superdexta-64 »

Osmo_ kirjoitti: Su Joulu 27, 2020 8:39 am Molemmilla on samanlainen ilmanvaihto kämpässä. Suurin ero on siinä, että emännän tykönä on huomattavasti viileempi ja melkein 2x enämpi neliöitä. Viime yönä tuli vedettyä ikkuna auki niin auttoi vähän, mutta meinas tulla liiankin vilu. Rivareissa siis majaillaan. Emännällä on pehmeempi peti kuin mulla. Ittellä siis joki Ikean halpis-140cm ilman petaria ja hallituksella 120cm jousitettu.
Pitkästä aikaa selkä oli eilen niin jumissa metsätöistä, että oli pakko heittää piiitkästä aikaa sirkka tauluun. Vaikka se väsyttääkin yleensä, tällä kertaa sekään ei tehnyt mitään. Muutakuin että enää ei oo paikat jumissa ja viimeyönä oli melko liskodisco😬 Ja yöllä tuli herättyä nälkään. 13-20 välillä ei tullut syötyä kuin joulusuklaita ja ysiltä puolen pussia halpislihapullia. Ei se varmaan oo paskapuhetta et pitäis kattoo mitä lärviinsä änkee.
Voisin veikkailla jotain hormonivajausta. Taidan käydä ens viikolla lääkärissä asian suhteen.
Kyllä se taitaa olla tuo sinun ravintopuoli ketuillaan. Ethän sinä saa edes tarvittavaa kalorimäärää vuorokaudelle tuolla syömisellä. Varmaan olis hyvä mennä ottaan hemoglobiinit, rauta-arvot yms.
Ford 6610 -88
Perceiver
Viestit: 1080
Liittynyt: La Maalis 24, 2018 11:59 am
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja Perceiver »

”Sen” päälle uni aina maittaa!
Osmo_
Viestit: 8619
Liittynyt: La Tammi 26, 2013 4:10 pm
Paikkakunta: Huittinen
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja Osmo_ »

Superdexta-64 kirjoitti: Su Joulu 27, 2020 1:08 pm
Osmo_ kirjoitti: Su Joulu 27, 2020 8:39 am Molemmilla on samanlainen ilmanvaihto kämpässä. Suurin ero on siinä, että emännän tykönä on huomattavasti viileempi ja melkein 2x enämpi neliöitä. Viime yönä tuli vedettyä ikkuna auki niin auttoi vähän, mutta meinas tulla liiankin vilu. Rivareissa siis majaillaan. Emännällä on pehmeempi peti kuin mulla. Ittellä siis joki Ikean halpis-140cm ilman petaria ja hallituksella 120cm jousitettu.
Pitkästä aikaa selkä oli eilen niin jumissa metsätöistä, että oli pakko heittää piiitkästä aikaa sirkka tauluun. Vaikka se väsyttääkin yleensä, tällä kertaa sekään ei tehnyt mitään. Muutakuin että enää ei oo paikat jumissa ja viimeyönä oli melko liskodisco😬 Ja yöllä tuli herättyä nälkään. 13-20 välillä ei tullut syötyä kuin joulusuklaita ja ysiltä puolen pussia halpislihapullia. Ei se varmaan oo paskapuhetta et pitäis kattoo mitä lärviinsä änkee.
Voisin veikkailla jotain hormonivajausta. Taidan käydä ens viikolla lääkärissä asian suhteen.
Kyllä se taitaa olla tuo sinun ravintopuoli ketuillaan. Ethän sinä saa edes tarvittavaa kalorimäärää vuorokaudelle tuolla syömisellä. Varmaan olis hyvä mennä ottaan hemoglobiinit, rauta-arvot yms.
Koitetaan et mitä käy. Oon viimeks tehnyt varmaan kesällä tota mun hyvin tuhtia makarooniboksia. Samaten heitän lounaskippoon pari satsumaa (ei Datsuneita vaan hetelmiä). Aamupala on tod näk sama mikä ennenkin, mut syödään nyt kunnon lounas.
-Ozmo da Discovibrator-

Jos käy niin että tänään kuolen
Esi-isien luo ajan tuolle puolen
Edessäin seisovat Valhallan portit
Kädessäin hyvin pelatut elämän kortit
elk
Viestit: 1298
Liittynyt: To Helmi 26, 2015 4:58 pm
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja elk »

Jatketaampa nukkumisesta, tosin päinvastaisia uniongelmia kun tässä on käsitelty.

Eli ongelma on liikaa nukkuminen tai ehkä oikeemmin herääminen. Tuntuu olevan jatkuvasti aamulla niin väsynyt että nukahtaa aina uudelleen ja sitten kun siitä herää niin kello on usein 9-12 välillä.
Nukkumaan pyrin menemään 23-24 välillä.

Pitäiskö aamulla olla virkeä herätessään vai onko tämmöistä väsymystä kaikilla aamulla?
Talvella tämän väsymyksen ymmärtäisi mutta nyt keväällä ei.
Uniapnea on tutkittu ja pois suljettu.
jamppi
Viestit: 2252
Liittynyt: Su Marras 19, 2006 1:17 pm
Paikkakunta: Heinola
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja jamppi »

elk kirjoitti: Ti Maalis 30, 2021 2:19 pm Jatketaampa nukkumisesta, tosin päinvastaisia uniongelmia kun tässä on käsitelty.

Eli ongelma on liikaa nukkuminen tai ehkä oikeemmin herääminen. Tuntuu olevan jatkuvasti aamulla niin väsynyt että nukahtaa aina uudelleen ja sitten kun siitä herää niin kello on usein 9-12 välillä.
Nukkumaan pyrin menemään 23-24 välillä.

Pitäiskö aamulla olla virkeä herätessään vai onko tämmöistä väsymystä kaikilla aamulla?
Talvella tämän väsymyksen ymmärtäisi mutta nyt keväällä ei.
Uniapnea on tutkittu ja pois suljettu.
Tutkituta ferritiiniarvot.
6 Nuhvia
2 Leukkua
Olympia -37 5-6 Hp
BMV 8-10 Hv
Lasikuulapuhallusta masinisteille
Avatar
Aprikoitselija
Viestit: 1263
Liittynyt: Pe Touko 15, 2020 5:52 pm
Paikkakunta: Varsinais-Suomi, nykyään
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja Aprikoitselija »

Jaaha, vanha vitja herätetty.
Asiasta en tiedä, mutta joitakin huomioita on tullut tähän 80 v. ikään. Jos oikeita vaivoja ei ole, vanhemmiten yöt rupeaa menemään miten sattuu. Joskus nukuttaa, joskus valvotuttaa. Eläkeläistä se ei haittaa. Keksii vain aikataulunsa sen mukaan. Nukkuu, jos siltä tuntuu.

Juuri äskettäin kuuntelin sellaisen rohvessorin esitystä, joka tuntui ottaneen yhdestä asiasta selvää. Se perusteli väitettään, että sille systeemille, joka alkaa suusta ja päättyy persreikään, pitää antaa vuorokausilepo myös. Itse kertoi panevansa suuhunsa sitä nyt mitä paneekin, vuorokaudessa 10 tunnin aikana. 14 muuta tuntia saa systeemi levätä. No minä kyllä en yöllisiä vesiryyppyjä jättäisi, mutta ehkä se ei sitä tarkoittanutkaan.

Vielä, monesta suunnasta tulleiden neuvojen mukaan aamiainen on tärkeä koko kaikelle. Puurosta jo puhuttiin. Sen lisäksi on kyllä syytä ottaa muna tai kaksi, tai jotakin vstaavaa. Ja muuta halun ja mahan mukaan.

Eivät nämä asiat kaukana nukkumaneuvoista ole, vaikka ehkä jostakin siltä tuntuisikin.
Avatar
rattori
Viestit: 11103
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 12:11 pm
Paikkakunta: Ylä-Savo
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja rattori »

Aprikoitselija kirjoitti: Ti Maalis 30, 2021 5:44 pm Juuri äskettäin kuuntelin sellaisen rohvessorin esitystä, joka tuntui ottaneen yhdestä asiasta selvää. Se perusteli väitettään, että sille systeemille, joka alkaa suusta ja päättyy persreikään, pitää antaa vuorokausilepo myös. Itse kertoi panevansa suuhunsa sitä nyt mitä paneekin, vuorokaudessa 10 tunnin aikana. 14 muuta tuntia saa systeemi levätä. No minä kyllä en yöllisiä vesiryyppyjä jättäisi, mutta ehkä se ei sitä tarkoittanutkaan.
Tämä vissiin joku muotijuttu nyt syöt ravintosi 12 tunnin aikana päivässä ja loput 12 ilman ruokaa, tai syöt 8 tunnin aikana ja ilman 16. Tunteja saa kiristää mielen mukaan. Eikös sitä normaalistikin tule jos aamupalalla alkaa kahdeksalta ja iltakuuden jälkeen ei enää syö niin 10/14.
Jokainen taaplaa tyylillään. Nälkäistä ei kyllä nukuta.
------------
tractors
-SS-
Viestit: 15638
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 7:57 pm
Paikkakunta: LOHJA, MUURLA
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja -SS- »

Keskeytymätön yövuoro - myös viikonloput - rapauttaa unenkyvyn, ei saa helposti päivisin mitään aikaiseksi. Aamulla jos erehtyy makoilemaan, herää sylki parrassa vasta illalla, ihan pöhrönä. 15 vuotta sitten ei ollut mikään homma nukkua vähän pari tuntia ja taas jatkaa. Toive ja oletus oli, ettei vanhempana tarviisi nukkua niinkään paljon.

Väärin oletettu. Tulee nukahdettua nenä näppäimistöä vasten yllätyksellisesti, ja sitten havahtuu, kun on sähköpostiohjelmassa satasivua h-kirjainta täynnään.

Betonilattialle oikaisen aika usein, kun alkaa ramaseen. Syönnistä olen jättänyt sokerit pois ja vaaleat leivät, kun tuntuvat väsyttävän eniten. Ja vitamiiniä syön silloin tällöin purkista. Auttaa tai sitten ei auta.

Järki myös toimii heikommin kuin ennen. Nytkin sain lopuilta aikaiseksi opetella uuteen Milwaukeen rasvarässiin patruunan ja vähän rasvattuakin lanaa ensi talvea varten, mutta sitten taistelin puoli tuntia, että miten se siihen salkkuun menee takaisin, aina vaan kansi otti vastaan tai letku irvisti raosta ulos. Ehkä se kone vaan turpoaa, kun sitä ulkoiluttaa ?

-SS-
Avatar
Aprikoitselija
Viestit: 1263
Liittynyt: Pe Touko 15, 2020 5:52 pm
Paikkakunta: Varsinais-Suomi, nykyään
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja Aprikoitselija »

rattori kirjoitti: Ti Maalis 30, 2021 5:52 pm
Aprikoitselija kirjoitti: Ti Maalis 30, 2021 5:44 pm Juuri äskettäin kuuntelin sellaisen rohvessorin esitystä, joka tuntui ottaneen yhdestä asiasta selvää. Se perusteli väitettään, että sille systeemille, joka alkaa suusta ja päättyy persreikään, pitää antaa vuorokausilepo myös. Itse kertoi panevansa suuhunsa sitä nyt mitä paneekin, vuorokaudessa 10 tunnin aikana. 14 muuta tuntia saa systeemi levätä. No minä kyllä en yöllisiä vesiryyppyjä jättäisi, mutta ehkä se ei sitä tarkoittanutkaan.
Tämä vissiin joku muotijuttu nyt syöt ravintosi 12 tunnin aikana päivässä ja loput 12 ilman ruokaa, tai syöt 8 tunnin aikana ja ilman 16. Tunteja saa kiristää mielen mukaan. Eikös sitä normaalistikin tule jos aamupalalla alkaa kahdeksalta ja iltakuuden jälkeen ei enää syö niin 10/14.
Jokainen taaplaa tyylillään. Nälkäistä ei kyllä nukuta.
Anteeksi, jos tulin närkästyttäneeksi sinut tuolla lainauksellani. Puolustaudun sillä, ettei se ollut minun mielipiteeni, enkä ymmärtääkseni edes suositellut sitä, mihinkään tarkoitukseen, enkä millään taka-ajatuksella.

Yritä unohtaa, tai edes rauhoittua, toivon.
Avatar
rattori
Viestit: 11103
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 12:11 pm
Paikkakunta: Ylä-Savo
Viesti:

Re: Unettomuus

Viesti Kirjoittaja rattori »

En toki närkästynyt. Tuosta nähnyt ja kuullut vaan useasta tuutista. Tosiasiahan se on että harva unissaan syö. Tulee väkisin joku 6-10 tunnin tauko. Ja tämä on sitten nykyään uusi keksintö ja trendi.
------------
tractors
Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: akkli, Google [Bot], VesQ ja 50 vierailijaa