Sivu 1/2

Kiinteistöverotus

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2019 8:09 pm
Kirjoittaja avensi
Lainaus tuolta https://www.helsinginuutiset.fi/artikke ... vempi-ayri
Jos ministeriön suunnitelmat toteutuvat, kaupunkien paraatipaikoilla sijaitsevien arvotalojen kiinteistövero kohoaa.

Valtionvarainministeriössä suunnitellaan kiinteistöjen verotusarvon muuttamista esimerkiksi sen mukaan, missä myynnissä oleva rakennus sijaitsee.

Tarkoitus on saattaa kiinteistöjen verotusarvot ajan tasalle niin, että verotus heijastaisi talojen ja tonttien oikeaa arvoa.

Käytännössä tämä voisi johtaa siihen, että kaupunkien parhaiden paikkojen kiinteistöt saisivat taakakseen raskaammat kiinteistöverot kuin hieman sivummalla sijaitsevat talot. Näin ollen verottaja kahmaisisi veroina enemmän esimerkiksi Eirassa kuin Suvisaaristossa sijaitsevasta talosta.

Kiinteistöveroissa on ministeriön näkemyksen mukaan myös kiristämisen varaa, sillä monissa kunnissa kiinteistöverot ovat tähän saakka olleet verraten maltillisia.

Valtionvarainministeriön hankkeesta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Onneksi olen kaukana kaikesta !

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2019 8:36 pm
Kirjoittaja Jäärä
avensi kirjoitti:
Ke Joulu 04, 2019 8:09 pm
Kiinteistöveroissa on ministeriön näkemyksen mukaan myös kiristämisen varaa, sillä monissa kunnissa kiinteistöverot ovat tähän saakka olleet verraten maltillisia.

Valtionvarainministeriön hankkeesta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Onneksi olen kaukana kaikesta !
Kiinteistöt ovat mukavia verotuskohteita, kun ne eivät pysty olemaan veropakoisia millään verotustasolla kuten monet tuotantolaitokset ja etenkin pääomat. Tosin jokin raja kiinteistöjen verottamisessakin on, ainakin silloin kun nettoveronmaksajat alkavat lähteä maasta. Mutta kulutuskykyisen väestön väheneminen Suomesta on ilmastoteko...

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2019 9:18 pm
Kirjoittaja Ajomies
Jotain vastinettakin näille veroille olisi hyvä saada, ei tuntuisi niin ryöstämiseltä! Nyt hulevedestäkin joutuu maksamaan ja vielä jos lisää kiinteistöveron muodossa maksettavaa tulee, menee muutenkin kalliiden asumuskustannusten kanssa siihen että yksin asuvalla loppuu "pelimerkit" elämiseen. Kyllä näitä "köyhien kyykytysveroja" ja maksuja lisätään ja korotetaan, mutta tulopuoli on ja pysyy ellei vähän laske?

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2019 9:23 pm
Kirjoittaja Woodsman
Haja-asutusalueella noille kiinteistöveroille ei saada juuri mitään vastinetta.
Meidänkin tien varrelta kerätään 10-15 tuhatta euroa ja 800 euroa saadaan tiekunnalle avustusta, siinä kaikki.
Ei ole katuvaloja eikä tietä aurata kunnan puolesta, kaikki pitää osakkaiden itse maksaa.

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2019 10:00 pm
Kirjoittaja nuhvi46063
Woodsman kirjoitti:
Ke Joulu 04, 2019 9:23 pm
Haja-asutusalueella noille kiinteistöveroille ei saada juuri mitään vastinetta.
Meidänkin tien varrelta kerätään 10-15 tuhatta euroa ja 800 euroa saadaan tiekunnalle avustusta, siinä kaikki.
Ei ole katuvaloja eikä tietä aurata kunnan puolesta, kaikki pitää osakkaiden itse maksaa.
Ääni tälle.
Täällä maalla verolle ei ole mitään perusteita.

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2019 10:23 pm
Kirjoittaja Jäärä
nuhvi46063 kirjoitti:
Ke Joulu 04, 2019 10:00 pm
Ääni tälle.
Täällä maalla verolle ei ole mitään perusteita.
Monessa pienessä maaseutukunnassa kiinteistöverolle vasta onkin perusteita. Kunnan huutava rahantarve.

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2019 10:28 pm
Kirjoittaja PuuhaPate
On sille ihan yhtä hyvät perusteet niin maalla kuin kaupungissakin,
eli rahan kerääminen sinne "yhteiseen kirstuun".
Siltä sitä käytetään yhteisen hyvän aikaansaamiseksi.
Sama kait se on millä nimellä sitä veroa kannetaan.
Voitaishan se tietenkin poistaakkin ja korottaa vaikka tuloveroa,
tai alvia, jotta kirstu saadaan täyteen.

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2019 10:31 pm
Kirjoittaja nuhvi46063
PuuhaPate kirjoitti:
Ke Joulu 04, 2019 10:28 pm
On sille ihan yhtä hyvät perusteet niin maalla kuin kaupungissakin,
eli rahan kerääminen sinne "yhteiseen kirstuun".
Siltä sitä käytetään yhteisen hyvän aikaansaamiseksi.
Sama kait se on millä nimellä sitä veroa kannetaan.
Voitaishan se tietenkin poistaakkin ja korottaa vaikka tuloveroa,
tai alvia, jotta kirstu saadaan täyteen.
Helpompi se olis joka tilistä maksaa kuin nykysysteemillä.
Pattiin se ottaa silti.

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2019 10:34 pm
Kirjoittaja Mika 82
Sepä se. Harva vero taitaa olla korvamerkittyä. Olisko yle vero?
Mutta jos moinen näköala korotus tulee, lähtee kyllä kaikki verhot ikkunan edestä. Kattelen ulos koko rahan edestä :mrgreen:

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2019 10:49 pm
Kirjoittaja Jäärä
PuuhaPate kirjoitti:
Ke Joulu 04, 2019 10:28 pm
On sille ihan yhtä hyvät perusteet niin maalla kuin kaupungissakin,
eli rahan kerääminen sinne "yhteiseen kirstuun".
Siltä sitä käytetään yhteisen hyvän aikaansaamiseksi.
Sama kait se on millä nimellä sitä veroa kannetaan.
Voitaishan se tietenkin poistaakkin ja korottaa vaikka tuloveroa,
tai alvia, jotta kirstu saadaan täyteen.
Näinhän se on. Se taas, millä verolla kirstu täytetään, vaikuttaa verotuksen jakaumaan. Kiinteistöveron käyttö kirstun täyttämiseen tekee asumisesta kalliimpaa. Vielä nykyilmaston aikaan katsoisin asunnon kuitenkin Suomessa jokseenkin yhtä välttämättömäksi kuin syömisen, joten en ymmärrä asumisen kohtuutonta verottamista.

Toisaalta päättäjien on helppo käyttää kiinteistöveroa, koska sitä on erittäin vaikea välttää ja näppärä korottaa. Lisäksi aiheuttaahan pohjoisessa asuminen ison hiilijalanjäljen, kun talossa pitää olla lämpöeristeet ja kaikki, sekä asuntoa pitää vielä lämmittääkin, mikä varmaan kohta tulee kiinteistöveron lisäkriteeriksi ja -hinnaksi.

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2019 11:23 pm
Kirjoittaja PuuhaPate
Jäärä kirjoitti:
Ke Joulu 04, 2019 10:49 pm

Näinhän se on. Se taas, millä verolla kirstu täytetään, vaikuttaa verotuksen jakaumaan. Kiinteistöveron käyttö kirstun täyttämiseen tekee asumisesta kalliimpaa. Vielä nykyilmaston aikaan katsoisin asunnon kuitenkin Suomessa jokseenkin yhtä välttämättömäksi kuin syömisen, joten en ymmärrä asumisen kohtuutonta verottamista.

Toisaalta päättäjien on helppo käyttää kiinteistöveroa, koska sitä on erittäin vaikea välttää ja näppärä korottaa. Lisäksi aiheuttaahan pohjoisessa asuminen ison hiilijalanjäljen, kun talossa pitää olla lämpöeristeet ja kaikki, sekä asuntoa pitää vielä lämmittääkin, mikä varmaan kohta tulee kiinteistöveron lisäkriteeriksi ja -hinnaksi.
Verotetaanhan syömistäkin, joten miksipä ei asumistakin?
Itseasiassa nuo "kaipaamasi" lisäkritterit lisähintoineenhan on jo käytössä kiinteistöverossa.
Kaikki mukavuudet kuten sähkö, vesi ja viemäröinti, keskuslämmitys ja jopa ulkopuolinen lisäeristys
nostavat kiinteistöveroa.

"Korjaustoimenpiteiden vaikutusta rakennuksen käyttöikään arvioidaan verohallituksen ohjeen mukaan seuraavasti:

Keskuslämmityksen putkistojen, sähkölaitteiden, koneellisen ilmastoinnin sekä vesikatteen ja ulkoseinien pinnoitteiden uusiminen vaikuttavat kukin osaltaan 5 prosenttiyksikön verran.
Vesijohto- ja viemäröintilaitteiden uusiminen 10 prosenttiyksikköä.
Ovien ja ikkunoiden uusiminen 7 prosenttiyksikköä.
Ulkopuolisen lisäeristyksen asentaminen 8 prosenttiyksikköä."


https://www.suomela.fi/rakentaminenkiin ... tyy-50322/

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: To Joulu 05, 2019 12:27 am
Kirjoittaja manner
Lähtökohta kiinteistöverolle on käsittääkseni arvonnousu eikä varallisuus. Mutta taitaa tuo peruste ontua pahasti kun kiinteistöjen arvo ei enää nouse kuten ennenvanhaan. Sehän ei tietenkään tarkoita että kunnat luopuisi lypsylehmästä päinvastoin. Kiinteää omaisuutta on hyvä lypsää. Ja varmaan tulee kiila kiristymään entisestään. Vaikka mun mielestä koko kertymän voisi keskittää vaikka autoveroon. Asuminen on pakollista auto kuluttamista...

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: To Joulu 05, 2019 6:06 am
Kirjoittaja -SS-
Ne, jotka arvostavat perinteitä, ja sitä, että ennen oli kaikki paremmin, tervehtivät kiinteistöveroa tervetulleena palaamisena vanhaan.

Savupiippuvero, liesivero, tiilivero, ikkunavero, tapettivero, manttaalimaksu, salpietarivero, oman talon asuntoetuvero, mitä niiitä nyt on ollutkin.

-SS-

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: To Joulu 05, 2019 8:15 am
Kirjoittaja tapsa
Kiinteistövero kaupattiin aikoinaan sillä että se korvasi katumaksun. En kyllä ole koskaan ymmärtänyt miksi sitten minäkin maksan kiinteistöveroa, mutta on tainnut kiinteistöveronkin taso nousta sen verran että katumaksu korvaava osa on enää vain osa kiinteistöveroa.

Olen vain miettinyt että en taida olla yhdenvertaisessa asemassa katulamppujen alla asuvien kanssa. Kiinteistövero poisti heiltä katumaksun, minulta poisti vain rahaa. Lisäksi harmittaa että jalkakäytävien puhtaanapito kuuluu edelleen kiinteistöille, mutta kunta on ottanut ne hoitaakseen. Eli minä maksan niistä myös. Ja katulampuista. Vesilaitoksen pitäisi lain mukaan toimia omillaan eli maksujen varassa. Periaatteessa se nyt niin toimiikin, mutta putket ja puhdistamot on maksettu pääasiassa verovaroin. Eli minäkin olen niitä maksanut, mutta itse on pitänyt oma kaivo ja pumput maksaa.

Valituttaisi vielä lisääkin, mutta pitää lähteä töihin. Ilma näyttää hienolta joten eikun metsään, niin lakkaa valituttamasta.

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: To Joulu 05, 2019 8:27 am
Kirjoittaja -SS-
tapsa kirjoitti:
To Joulu 05, 2019 8:15 am
Kiinteistövero kaupattiin aikoinaan sillä että se korvasi katumaksun.
Lue vaikka lakiesityksestä tehty mietintö, lakiesityksen johdosta, niin havaitset, ettei ihan pelkästään.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mieti ... 8+1992.pdf

-SS-

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: To Joulu 05, 2019 9:00 am
Kirjoittaja 361
Aina vaan naurettavammalta tuntuu että sitä veneveroa vaan ei saada aikaiseksi. ...kun on niiiiiin hankala toteuttaa. Siinähän sitä on merinäköalaa mistä kerätä.

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: To Joulu 05, 2019 10:13 am
Kirjoittaja Jammu
Omaa järkeä vastaan tökkii se että joku perustelee jotakin sillä ettei ymmärrä, varsinkin kun on kyseessä asia jossa ymmärrys lisääntyy pienen selvityksen jälkeen.

Valtiolla on budjetti johon pitää saada tuloja koska on menoja. Verotuloja harvoin korvamerkitöään johonkin hommaan ja toisaalta joitakin asioita halutaan hukuttaa budjettiin menoerää erittelemättä.

Yhtä kaikki kokonaispottiin kerätään eri lähteistä joko progressiivisesti maksajien kantokyvyn mukaan tai sitten muilla perusteilla kuten mainittu kiinteistövero, siinähän on kyse kiinteästä omaisuudesta minkä verotusta en pidä mitenkään arveluttavana, kiinteistönomistajalla on aina tietty maksukyky. Vanhoissa kiinteistöissä vero on alempi koska "käyttöhyöty" on alempi, laskettu kait sinä verotusarvona. Uudemmissa kovempi. Me maksetaan jonkin matkaa pari sataa... Summa joka hukkuu ylläpitokuluina, helppo tehdä parannus jolla jo ko summan säästää.

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: To Joulu 05, 2019 11:01 am
Kirjoittaja oju
361 kirjoitti:
To Joulu 05, 2019 9:00 am
Aina vaan naurettavammalta tuntuu että sitä veneveroa vaan ei saada aikaiseksi. ...kun on niiiiiin hankala toteuttaa. Siinähän sitä on merinäköalaa mistä kerätä.
Venevero on vaikea koska veneily ei, latinankielisistä sanonnoista huolimatta, ole välttämätöntä kuin ani harvalle. Tämä tarkoittaa että veneily vähenee ja verotuotot laskevat kun vero otetaan käyttöön. Muitakin harrastuksia on olemassa, kuten rahojen käyttäminen ulkomaiden lomakohteissa.
Veneily työllistää aika paljon erilaisia palveluntuottajia, talvi tulee joka vuosi ja pienveneet lasketan veteen ja nostetaan rannalle joka vuosi. Veneiden säilytys ja huoltotoimet tuohon päälle.
Suuremmat veneet on sitäpaitsi helppo viedä lahden toiselle puolen veroja pakoon. Toisaalta voi kysyä mikä olisi kohtuullinen vero tonnin soutuveneestä, eikö ostettaessa maksettu 24% ALV riitä? Miten tuo eroaa vaikkapa laskettelusuksista, pitäisikö niistäkin mennä jokin vuosimaksu?

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: To Joulu 05, 2019 11:13 am
Kirjoittaja imppu
Veneily jos ei ole välttämätöntä, niin eikös sen verottaminen ole just ohjaavaa, jos vähenee verotuksella niin ei niin paljon saastuttaskaan.

Re: Kiinteistöverotus

Lähetetty: To Joulu 05, 2019 11:21 am
Kirjoittaja PuuhaPate
imppu kirjoitti:
To Joulu 05, 2019 11:13 am
Veneily jos ei ole välttämätöntä, niin eikös sen verottaminen ole just ohjaavaa, jos vähenee verotuksella niin ei niin paljon saastuttaskaan.
Voi hyvä ystävä! Ei niiden verojen ole tarkoitus mitään ohjata, vaan kerätä rahaa.
Huijaavat hyväuskoisia ja naamioivat verotuksen muka jonkinlaiseen
hyvään ohjaavaan savuverhoon.
Valtio olisi kusessa jos autoilijatlopettaisivat saastuttamisen.