Kerhomme oli neljännen kerran mukana Oripään Okra-maatalousnäyttelyssä. Olimme perinnepihan näyttelyosaston ainut merkkikerho, kuten ennenkin.
Meillä oli mukana kolme Ameriiikan Jonnikkaa lähiympäristöstä. Suoraan pelto-töistä tuotu alkuperäiskuntoinen JD4230, siististi entisöity JD4020 ja kauniisti patinoitunut JDBR, joidenkin mielestä ”ihan läpimätä romu”. Tapio Mäkinen näytti näille muutamille tietämättömille miten vm.-39 vanha rauta käy ja kulkee.
Hannu ja Tapio Mäkinen olivat tuoneet paikalle kolmisenkymmentä eri merkkistä traktoria, joista vain perin harvinainen Renault N73 on entisöity viimeisenpäälle. Tätä oransista N73 mallia on todennäköisesti tuotu maahan koeluonteisesti kolme kappaletta.
Martti Ylitalo oli tuonut näytille neljä samannäköistä, mutta erikokoista Porsche-traktoria. Tasavallan presidenttiä näytti kiinnostavan Porsche-traktoreiden muotokieli, samoin askel lyheni Renaultin kohdalla. Kun saimme kamerat viritet-tyä, ”Sale” oli jo ehtinyt käynnissä olevan höyrymoottorin vierelle. Sinneppä syntyi varsinainen ryysis.
JDClubin teltassa pyöri nonstoppina vanhojen konefilmien videokollaasi. Videot kiinnosti vanhempaa miesväkeä ja toisaalta perin nuoria imetysikäisiä – tämä toimitus ei häirinnyt meitä lainkaan.
Näyttelyn järjestelyt toimivat taas kerran mainiosti, kiitos järjestävälle organisa-tiolle. Kirsikkana kakun päälle oli näyttelyasettajille ja talkoolaisille järjestetty kiitoskonsertti ja leivoskahvit. Esiintyjät Johanna Försti, Waltteri Torikka, Hanna Kronqvist, Tero Harjunniemi, Ari Rasilainen, Tessa Virran Orkesteri esittivät mukaansatempaavaa musiikkia. Kiitos!
Kiitos myös koneitansa näytteille tuoneille ja kerhon aktiiveille! Vuonna 2021 tulemme taas, vaikuissi.