Masinistit keskustelupalsta

Dostojevski: Muistelmia kuolleesta talosta. Onko kukaan jaksanut lukea loppuun asti? Kahesti oon yrittäny, enää en aio.
Hitlerin Taistelunikin jäi kesken 1.osan jaksoin lukee, 2. jäi ehkä puolitiehen, järettömän vaikee luettava. Hassua muuten että äijällä oli joitakin oikeesti viisaita näkemyksiä, muttei sitten noudattanu niitä, vaan toimi just päinvastoin, omaksi ja Saksan tappioksi!?

ihmehitsari kirjoitti:Manuelille voisi suositella Päätalon Iijoki-sarjaa.
Pikkutarkkaa kerrontaa ja ajankuvaa.

Vaan Koillismaa-sarjaan ei kannata sekaantua! Pelkkää mielikuvituksen tuotosta, elikkä satuilua pahimmillaan

ihmehitsari kirjoitti:Manuelille voisi suositella Päätalon Iijoki-sarjaa.
Pikkutarkkaa kerrontaa ja ajankuvaa.

Suosittelen , eikä ole mitään fiktiota tai satuja.

Timukka kirjoitti:

ihmehitsari kirjoitti:Manuelille voisi suositella Päätalon Iijoki-sarjaa.
Pikkutarkkaa kerrontaa ja ajankuvaa.

Suosittelen , eikä ole mitään fiktiota tai satuja.

Jonkun Iijoki kirjan olen lukenut kauan sitten. Jäi sellainen muistikuva että sisältöä vahvasti leimasi Päätalon oma näkemys. Jäi siihen yhteen.

Samuli Paulaharjun kirjat ovat esimerkki siitä miten faktat tekevät kirjan mielenkiintoiseksi. Eräs parhaita on Sompio.

Sen faktamäärän vuoksi vaatii lukijaltakin keskittymiskykyä. Aukeaa oikeastaan vasta toisella lukemisella. Paulaharju lienee loistavin suomenkielen hallitsija. Pysyy vielä tiukasti totuudessa. Pidän häntä ehdottomana ykkösenä suomalaisista kirjailijoista. Juuri siksi ettei lipruile satujen sarjaan, sisältö mielenkiintoista ja käyttää paikallisen kielen termejä.

Sompion faktat? Sompio on kokoelma Lapin taruja, tietoa ja tarinoita siellä eläneiden, elon tuntijoiden, kertomana.
Taruja ja tarinoita vanhanajan tarinankertojien suusta. Mielestäni ei todellakaan mikään fakta teos, samanlainen väritetty ja sepustettu tositarinoihin osittain perustuva satukirja ku muutkin.

Niin, kyllä se on vaikeaa kirjoittaa muun kuin oman näkemyksen pohjalta, olipa sitte satua puolisatua, tai legendaa.
Sen verran kynäillyt itsekin jotta osaan tämän tiedostaa. Joskus maailmanaikaan tein erään yhdistyksen historiikkia 40 vuoden ajalta olevien pöytäkirjojen perusteella. Aika puisevaa, faktoihin perustuvaa tekstiähän siitä tuli, vaikka joukkoon solahti joitakuita "myöhempien aikojen näkijän" omakohtaisia kokemuksia omin sanoin ilmaistuna.

A E Järvinen maalailee lavealla terällä kimaltelevat hanget, läpinäkemättömät usvat sun muut luonnon tapahtumat ja näkymät. Asiat jotka voisivat aivan hyvin olla totta. Itsestäänselvyyksiä ihmisille joka kulkee monimuotoisesa luonnossamme kaikkina vuodenaikoina kaikissa keleissä luonnon antimia keräillen.
Ilmanmuuta on selvää että Järvinekin käytti kirjailijan vapautta kirjoittaessaan, sanoisinko jopa; yltiöpäisen romanttiset kuvaukset eräilystä eivät toden totta ole tiukkaa faktaa.

Manuel kirjoitti: Sinuhe egyptiläisen, Tuntemattoman sotilaan ja 7 veljestä olen lukenut ennenkun lopetin satukirjojen lukemisen. Joitakin voi pitää hyvänä ajankuvauksena, mutta totuuden kanssa on huonosti. Suuri osa silkkaa fantasia tai sekoitusta.

Isä oli JR:45 KK-komppaniassa, samoilla seuduilla missä Linnakin sotimassa. Mitä vähän isä kertoili, niin aika totuudenmukaisena tuntematonta piti.

Päätalon paras kirja minusta Liekkejä laulumailla. Yhden Päätalom jätin kesken, kun vanhasta navetasta uuteen navettaan lehmiä siirrettiin 40 sivua, niin alko kyllästymään.

Nyt Yöpöydällä Mika Järvinen: Uriah Heep Easy Livin'
Ihan mukavaa kerrontaa, Beatlesin, Rollareiden, ym. ym. alkutaipaleista 60- 70 luvun kummallakin puolen


-

Manuel kirjoitti: ...
Jonkun Iijoki kirjan olen lukenut kauan sitten. Jäi sellainen muistikuva että sisältöä vahvasti leimasi Päätalon oma näkemys. Jäi siihen yhteen.

Samuli Paulaharjun kirjat ovat esimerkki siitä miten faktat tekevät kirjan mielenkiintoiseksi. Eräs parhaita on Sompio.

Sen faktamäärän vuoksi vaatii lukijaltakin keskittymiskykyä. Aukeaa oikeastaan vasta toisella lukemisella. Paulaharju lienee loistavin suomenkielen hallitsija. Pysyy vielä tiukasti totuudessa. Pidän häntä ehdottomana ykkösenä suomalaisista kirjailijoista. Juuri siksi ettei lipruile satujen sarjaan, sisältö mielenkiintoista ja käyttää paikallisen kielen termejä.

Päätalon oma näkemys... miksei niinkin, mutta kyllähän Iijoki-kirjojen sisältöä vahvasti leimaa Päätalon oma kokemus. On niin paljon faktaa, että se tekee kirjat mielenkiintoisiksi. Monella kyllä jää siihen yhteen kirjaan, mutta ei se voi ainakaan faktojen puutteesta johtua... On vaan tungettu niin paljon pikkutarkkaa faktaa faktan perään, etteivät kaikki jaksa keskittyä lukemaan sellaista.

Ja aivan samat Paulaharjua kuvailevat meriitit, mitkä tuohon Manuelin tekstiin vihreällä väritin, pätee myöskin Päätalon Iijoki-sarjaan

Tuntuu että Manuel on tuossa nyt jotenkin huolimattomasti kuitannut Iijoki-lukukokemuksensa. Vai onko lukenut sitä ainuttakaan kirjaa niistä?
No toisaalta, mitäpä se mulle kuuluu, ja mitä sitten vaikka kuuluiskin. Joskus vaan on kommentoitava kirjoituksia missä häivähtää satuilun mahdollisuus.

Niin ja ei ollut tarkoituksenani mitenkään vähätellä Samuli Paulaharjua eikä luoda mitään vastakkainasettelua...

Olen lukenut jokaisen rivin, mitä Kallio-Kassu on kirjoittanut, mitä käsiini olen saanut. Iijoki-sarjan ainakin 4:än kertaan. Ja muutkin vähintään kahdesti.
-95 Päätalo-päivillä Taivalkoskella sain lopsia käsipäivät Kassun kanssa.
Jopa jonkun 10 sekunttia keskustella. Kassun kuolinsanoman jälkeen otin hänen muistolleen tukevan ryypyn konjakkia. Samasta pullosta myös Virolais-Jussin muistolle. Nyt on laisj´kunut kirjojen lukemiseen. Sen Nilsiän miehen Pihkatappi-nimen kirja kirjahyllyssä odottaa.

Antti Tuuri: Alkemistit-maallinen rakkaus. Vähän erikoinen, mutta ihan luettava. Tuli vaan lukieesa jotenkin mieleen sinuhe egyptiläinen tai mikael karvajalka, siis Waltarin kirjat. Tuohon on jatko-osakin. Ehkä luen jos vastaan tulee joskus.

Tuli taas löydettyä pari mielenkiintoista kirjaa, Anatoli Gordijenkon kirjoittama Kuoleman divisioona. Kertoo talvisodasta venäläisten puolelta, tarkemmin puna-armeijan 18. jalkaväkidivisioonan kohtalosta suomalaisten motitettua ja pääosin tuhottua sen. Sekä Bair Irincheevin kirjoittama Talvisota venäläisin silmin. Kirja kertoo siitä, miten sota nähtiin ja koettiin rintamamme vastakkaisella puolella. Ei ollut helppoa sielläkään.

pösilö joka moittii PÄÄTALOA. iijoki sarjan lukeminen vaikkas viidettä kertaa parantaa tai pitää yllä mielenterveyttä ilman pillereitä ja kallonkutistajia.

olen tyhjäst' tehnyt jonkinmoisen omaisuuden ja kiinteistösellasen, paras tsemppaaja on ollut päätalon romaani kairankävijä.

Täytyy oppia tunnistamaan satujen kirjoittelu. Ensimmäinen varoitusmerkki on kun tapahtumat alkavat liian hyvin sopimaan yhteen. Silloin alettu jo muokkaamaan sisältöä.

Toinen varoitusmerkki kun sisältä alkaa täsmäämään kirjailijan aatteiden kanssa.

Paulaharju pyrkii kuvailemaan eri alueiden suomalaisten elämää Tietysti jos lukijalla on vahva aatteelinen tausta ei hän usko mitään joka on ristiriidassa oman näkemyksen kanssa. Ihmisillä vaan on taipumus ja halu nähdä oman ideologiansa mukaisina. Silloin suljetaan sellainen tieto pois tai ei sovi omaan ajatusmaailmaan pois tai väitetään perättömäksi. Ainakin 3/4 kirjailijoista syyllistyy siihen samoin suuri osa lukijoista.

Eiköhän sovita nyt heti kättelyssä silleen että itsekukanenkin lukee niitä kirjoja joita on mielenmyötäisin lukea, ei se henkilön kunniaan ja etenkään lopputulemaan paljo vaikuta lukipa mitä hyväsä, samanlailla lopulta mätänee aivoihin luettu matojen syötävänä jos ei tulessa käryytetä.

ihmehitsari kirjoitti:Eiköhän sovita nyt heti kättelyssä silleen että itsekukanenkin lukee niitä kirjoja joita on mielenmyötäisin lukea, ei se henkilön kunniaan ja etenkään lopputulemaan paljo vaikuta lukipa mitä hyväsä, samanlailla lopulta mätänee aivoihin luettu matojen syötävänä jos ei tulessa käryytetä.

Olen samaa mieltä.

Lasse Pöysti: pallo maton alla

Bo Carpelan: 'Lehtiä syksyn arkistosta' Vaikuttava kertomus syksystä, vanhenemisesta ja kuolemasta.

Kyllä mielikuvitus on itselle ainakin sellainen rikkaus ja suoranainen voimavara, että enpä kyllä tietäis että miten sitä osais ilman ollakaan!

Osmo Jussila: suomen historian suuret myytit. Melko kuivaa tekstiä, väitöskirja-tyylinen. Pitkästä aikaa kirja joka meinasi jäädä lukematta.

Sotapäiväkirjoja on nyt viime aikoina tullu luettua. Tahtoopi olla paikoin vaikeaa fonttia...


Jatkosodan ja Lapin sodan sotapäiväkirjat

Joo fontti on sulkakynällä ja kaunolla, miten kukakin. Ei saa tolkkua ennen ku on kirjotettu koneella puhtaaks.