Fiat 640 DT3 kunnostusta

Tänne kaikki aiheeseen liittyvät keskustelut ja kysymykset

Valvojat: Jammu, sohvi

tuplamutteri
Viestit: 424
Liittynyt: Ti Huhti 07, 2015 2:57 pm
Paikkakunta: Lohja
Viesti:

Fiat 640 DT3 kunnostusta

Viesti Kirjoittaja tuplamutteri »

Toisten projektijuttuja on kiva lukea, joten päätimpä tehdä omani. Tarkoitus on kunnostaa pihaan eksynyt Fiat hyvään käyttökuntoon ja samalla siistiksi. Tavoite on saada hyvä harrastuslaite tosi pitkäksi aikaa. Modernisoitntia tulee tapahtumaan, ihan varmasti. oranssi ja valkoinen säilyy, rungon ruskea vaihtuu.

Kommentit ovat suotavia.

Lähtökohta oli 77 Fiat 640 DT3 ruotsalaisella hytillä ja bertta kuormaajalla. Laite on jäänyt seisomaan ulos noin 15v sitten ketomaan mukaan koska kävi hassusti ja sen lisäksi teki seuraavan erittäin hitaassa vauhdissa. Eteenpäin kulkiessa jokin vaihteistossa tai perässä? tökkäsi, jonka jälkeen konetta hieman peruutettiin ja sitten ajettiin eteenpäin niille sijoilleen pihalle 15 vuodeksi... Vaihteisto on kuulemma kunnostettu ennen haaveria..

No. Tutkin laitetta huolella ennen rojektia. Väljiä paikkoja tai kulumaa ei ole muualla kuin kuormaajan osissa. Perustraktori on hyvä, konetta lukuunottamatta, vesi on mennyt pakoputkenkautta koneeseen. Tuntimittari on toiminut ja pysähtynyt 5400h.

Toimintajärjestys on seuraava. Ensin tehdään kone, sitten takasilta/vaihteisto, etuakseli, hytti ja kuormaaja. Aikaa on varattu rojektille 3 vuotta...

Kuvapankin käyttö tähän tarkoitukseen on uusi juttu. Blogin tapaista ajattelin pitää tällä sivustolla, kuvat.fi toimii vain kuvapankkina.
Tarkoituksena olisi lisätä tilannekuvia sitä mukaa kun projekti etenee. Ajattelin laittaa tilannekuvan linkit tänne suoraan. Tuossa linkki kuvapankkiin:


http://tuplamutteri.kuvat.fi/kuvat/Fiat ... 67ebaa13d7

Kuvia on paljon enemmän, kasauksen helpottamiseksi.
tuplamutteri
Viestit: 424
Liittynyt: Ti Huhti 07, 2015 2:57 pm
Paikkakunta: Lohja
Viesti:

Viesti Kirjoittaja tuplamutteri »

Kuvat ovat aikajärjestyksessä ekaa kuvaa lukuunottamatta. Eka kuva on lähtötilanteesta, sen jälkeen on uusin tämän hetken kuva.

Kone oli vettä täysi ja sylintereitä ei voinut pelastaa. Putket menevät uusiksi. Hiekkapuhalsin lohkon ennen kuin vien sen koneistamoon.
Käyntihäiriö on ollut ilmeisesti suutin. Suuttimet on kunnostettu ja pumppu menee tarkastukseen.
Avatar
Broadspeed
Viestit: 2509
Liittynyt: Ti Loka 25, 2011 7:21 am
Paikkakunta: Masku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Broadspeed »

Näitä on kiva lueskella ja iso hatunnosto vanhan koneen kunnostukselle :)
Fordson Power Major Manuel -59
Fordson Super Dexta -62
Fordson Super Dexta New Performance -63
Deutz Fahr DX 3.90 4wd -87
tapioryodi
Viestit: 489
Liittynyt: La Joulu 17, 2005 10:42 pm
Paikkakunta: Säkylä
Viesti:

640

Viesti Kirjoittaja tapioryodi »

Menihän näistä toisinaan perä kappaleiksi.Pienet tasauspyörät leikkas kiinni akseliinsa ja akselin lukitus petti ja sitten tappi tuli ulos reiästään ja sitten rytisi.Minulla olis idea ton hytinkin parannukseksi,kun joudut kuitenkin maalaamaan kaikki.
tuplamutteri
Viestit: 424
Liittynyt: Ti Huhti 07, 2015 2:57 pm
Paikkakunta: Lohja
Viesti:

Viesti Kirjoittaja tuplamutteri »

Lisää tämän hetken kuvaa:

http://tuplamutteri.kuvat.fi/kuvat/Fiat ... 67ebaa13d7

Hiekkapuhalsin lohkon ja kannen enen koneistusta Virtasella. Kuvassa lohko koneistettuna ja CRC pinnassa. Sitten kun on koko kone kasassa niin pesen sen ja maalaan kokonaisena.

nokka-akseli ja osa nostajista olivat kovasti ruosteessa ennen sitruunahappoliuotusta. Koneistamon mukaan noita ei käytetä. Tilasin uudet, koneen voisi kasata kun ne tulevat.

Kampura oli stanukoossa.
tuplamutteri
Viestit: 424
Liittynyt: Ti Huhti 07, 2015 2:57 pm
Paikkakunta: Lohja
Viesti:

Viesti Kirjoittaja tuplamutteri »

Kunnostus etenee. Hitaasti ja epävarmasti. Ärsyttävää kun purun ja kasauksen välillä menee turhan kauan. Nyt on kasaaminen yhtä miettimistä. Esimerkiksi mitä kanava jota pitkin öljy menee lohkosta jakopäänkopan rattaille: kuuluuko siihen O-rengas väliin? Pitää varmaan mennä jonain lauantaina klo 4.00 aamulla tallille että saa olla ihan rauhassa.

Laitoin uuteen nokka-akseliin rattaan kiinni. Vanha akseli oli kätevin katkaista jotta akselinpätkän sai prässättyä pois hammaspyörästä.
Nostajatkin ovat tulleet, joten koko koneen pystyisi kasaamaan. Ensin pitäis pestä paljon osia.


http://tuplamutteri.kuvat.fi/kuvat/Fiat ... 67ebaa13d7
Fiat 640 DT3
Ford 17m 1969
Kaikenlaista rakentelua
Eepee
Viestit: 6378
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 10:13 am
Paikkakunta: Keski-Suomi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Eepee »

Mukava seurata ja kohde on miusta hieno ja näppärä. Kannattaa kunnostaa.
The idea is to die young as late as possible
tuplamutteri
Viestit: 424
Liittynyt: Ti Huhti 07, 2015 2:57 pm
Paikkakunta: Lohja
Viesti:

Viesti Kirjoittaja tuplamutteri »

"Esimerkiksi mitä kanava jota pitkin öljy menee lohkosta jakopäänkopan rattaille: kuuluuko siihen O-rengas väliin?"

Tähän löytyi ratkaisu minigrip pussista johon olin purkanut myös jakopään kopan ohjaintapit. Turhan paljon on mennyt aikaa purkamisesta. Nyt on sisempi koppa ja nokka-akseli paikallaan.

Tapioryodi: Olen erittäin kiinnostuntut ideoista hytin parantamiseksi. Hytti on tarkoitus hiekkapuhaltaa kokonaan ja maalata
- Ajattelin vaihtaa kattopellin kokonaan, sillätavalla voisi tulla parempi. Jos kattopelti olisi vaikka 2mm alumiiniä niin eipä ruostuisi.
- Lämmityslaiteeksi olen ajatellut laittaa jonkun nykyaikaisemman ja jos mahdollista niin lattialle puhaltavan. En ole vielä suunnitellut kuinka.
- Tankkia haluaisin muuttaa niin että tankkauspaikka tulisi edemmäksi, hytin ulkopuolelle. Nyt se on ollut ihan hassussa paikassa hytin alla tuulilasin kohdalla.
- Hytti olis ehkä sitten joskus tarkoitus saada tiiviimmäksi.

Eipä tällä urakoimaan ole tarkoitus lähteä, mutta olis se vaan kiva että tuo olis laite joka tuntuisi käytettäessä hyvältä työkalulta.
Fiat 640 DT3
Ford 17m 1969
Kaikenlaista rakentelua
Fiat640
Viestit: 3831
Liittynyt: To Helmi 25, 2010 2:40 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Fiat640 »

Meän 640 oli tankin täyttöputkeen hitsattu mutka ja se tuli noin 45 asteen kulmassa ulos siittä hytin ja konepellin välistä.
Haaveena kyllä olis vielä joskus ostaa tämmönen fernmo hyttänen 640 itelle.
Kyllä sitä on kaivannut konetta jolla aikanaan opetteli rattorilla ajon ja jonka kyytissä tuli kläppinä istuttua vaikka kuinka.
Onhan tuo 680 aika paljon nykyaikasempi vaikkei ole ko 5 vuotta uudempi mutta olihan siinä 640 jotaki hienoa tavallaan.
tuplamutteri
Viestit: 424
Liittynyt: Ti Huhti 07, 2015 2:57 pm
Paikkakunta: Lohja
Viesti:

Viesti Kirjoittaja tuplamutteri »

Rojekti jatkuu. Hitaasti koska aikaa on vähän ja osien tulo kestää.
Ostin toiset keulapellit. Samalla löytyi hyvä akkukotelo! Peltien mukana tullut maski on huonompi kuin oma, mutta oma ei sovi yhtä hyvin noiden muiden peltien kanssa.

Koneen kasaaminen on viivähtänyt, kun totesin että yksi kiertokangen pusla oli hieman leiponut. Uusien tuleminen kesti yllättävän kauan. Ja ne pitää vielä saada oikeaan kokoon. Itse en oikein haluu tehdä tuota kalvaimen kanssa, vaikka joskus olen tehnytkin. Tällä kertaa yksi tuttu hoonaa lenkit oikeaan kokoonsa.

Tyhmyyksissäni sitten hukkasin yhden venttiililautasen lukkokiilan... löytysköhän joltain? Tilasin tuon Lempäälästä, mutta ei jostain syystä tullut.

Muuta "kivaa" mitä on tapahtunut, on että Bosch VA pumppu on painepäästään niin ruosteessa että arvelluttaa laittaa sitä enää kuntoon. Jos siihen edes saa osia. Sunnuntaina puran yhdestä romusta 680? pumpun, katotaan jos siitä saisi.

http://tuplamutteri.kuvat.fi/kuvat/Fiat ... 67ebaa13d7
Fiat 640 DT3
Ford 17m 1969
Kaikenlaista rakentelua
tuplamutteri
Viestit: 424
Liittynyt: Ti Huhti 07, 2015 2:57 pm
Paikkakunta: Lohja
Viesti:

Viesti Kirjoittaja tuplamutteri »

tupla, voi poistaa
Fiat 640 DT3
Ford 17m 1969
Kaikenlaista rakentelua
bbf
Viestit: 614
Liittynyt: Su Heinä 05, 2009 5:03 pm
Paikkakunta: Seinäjoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja bbf »

Mitä muuten tarkoittavat Fiat:sta puhuttaessa tuo "DT3" ja sitten on nähty
"DTH" tyyppi, jos muistan oikein.Aina väliin on mietitty ko. asiaa,mutta nyt varmaan löytyy vastaus Fiiun miehiltä.
Avatar
DeeTee
Viestit: 1195
Liittynyt: Ti Loka 02, 2012 3:02 pm
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja DeeTee »

DT tarkoittaa nelivetoa ja tulee sanoista Dual Traction.
H malleissa on perää jollain tapaa vahvistettu. Esim 680DTH perä vastaa 780DT ja 1180DTH vastaa isompien grandien perää, näin ainakin käsittääkseni. 680 on nelisylinteristen pienin malli ja 1180 kutosista pienin.
Ford traktoreita 1000- 100- 10- sarjaa.
Avatar
Matsikka
Viestit: 16219
Liittynyt: Ke Joulu 21, 2005 11:21 pm
Paikkakunta: Ylistaro
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Matsikka »

DeeTee kirjoitti:DT tarkoittaa nelivetoa ja tulee sanoista Dual Traction.
H malleissa on perää jollain tapaa vahvistettu. Esim 680DTH perä vastaa 780DT ja 1180DTH vastaa isompien grandien perää, näin ainakin käsittääkseni. 680 on nelisylinteristen pienin malli ja 1180 kutosista pienin.
Mitäs 980.....kutonen sekin. 1180 on Grandien pienin, kait.
M-F 165 MP -68
M-F 399 TURBO 12/12 -96
M-F 4255 24/24 -01
Sampo 680 -86

YouTube: Luttisaari http://bot.fi/24g3
Leukkumies
Viestit: 761
Liittynyt: La Joulu 17, 2005 5:58 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Leukkumies »

Eiköhän se liene kuitenkin 980 pienin kuutosfiiku 80-sarjassa. Näin tohdin väittää vaikken ole varsinaisesti "Fiiun mies" , enkä asian päälle ymmärtävä.
tristam
Viestit: 1251
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2011 4:51 am
Paikkakunta: pohojammaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja tristam »

sekä 1080 on kutosen koneella
sata10
Viestit: 1543
Liittynyt: La Tammi 12, 2013 8:54 am
Viesti:

Viesti Kirjoittaja sata10 »

DT tulee sanoista-doppia trazione-kahden veto.CL-sanoista cabina larga-leveämpi ohjaamo.
Avatar
DeeTee
Viestit: 1195
Liittynyt: Ti Loka 02, 2012 3:02 pm
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja DeeTee »

Juu oikeassa olette, tuli ajatuskatko. :D
Ford traktoreita 1000- 100- 10- sarjaa.
ErikoisJouko
Viestit: 848
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 12:26 am
Viesti:

Viesti Kirjoittaja ErikoisJouko »

Tarkoittaisko DT3 sitten kolmea vetävää pyörää?aika kummallista että tuollaista vajavaista vetoa piti sitten erikseen mainostaa :roll:
Taisi sitten vasta 80-sarjaan tulla etuperään lukko?
Matti 1
Viestit: 90
Liittynyt: La Helmi 17, 2007 5:12 pm
Paikkakunta: Pohjanmaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Matti 1 »

DT3 pitäisi tarkoittaa vahvistettua etuaksilaa
Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot], Google [Bot], Paalari, Rami ja 38 vierailijaa