Zetor, laadun mitta.

Tänne kaikki aiheeseen liittyvät keskustelut ja kysymykset

Valvojat: Jammu, valmet_500

force posterior
Viestit: 264
Liittynyt: 29.01.2006, 22:11
Viesti:

Viesti Kirjoittaja force posterior » 09.04.2006, 21:43

Tuohon ammattikäyttöön voi vaikuttaa monikin asia. Esimerkiksi jos alueen huolto ei tietyllä merkillä pelaa, ei yrittäjän ole mitään järkeä investoida sellaiseen merkkiin. Uskon kyllä ettei aiemmin välttämättä monestakaan syystä zetor ole ollut halutuimpia, mutta nykyään varaosakauppa alkaa olla jo kohtalaisella tasolla siihen nähden mitä se oli sillä aikaa kun koneita ei suomeen tuotu. Toki keskolta saatiin osat silti. Pahin puute oli, ettei merkille vihkitynyttä huoltomiestä ollut silloin alueella.

Olet varmasti muodostanut mielipiteesi ja uskon ettet siitä luovu mutta kysynpä kuitenkin, oletko uudella Proximalla tehnyt töitä? Minusta on hauska vertailla koneita objektiiviselta pohjalta ja kasvattaa käsitystään siitä mihin ollaan menossa. Puhun siis yleisellä tasolla. On tuota tullut melkoisesti valtrallakin ajettua (lähinnä uudehkoilla).

force posterior
Viestit: 264
Liittynyt: 29.01.2006, 22:11
Viesti:

Viesti Kirjoittaja force posterior » 09.04.2006, 21:49

Pyydän anteeksi Offtopiccia, mutta tahtoisin esittää Valtralle henkilökohtaisen kysymyksen kun tässä nyt kuitenkin laadusta puhutaan. Mitkä ovat Valmetin/Valtran heikkoudet kautta aikain ja nyt uusissa koneissa? Millä osa-alueella Valtra on huono ja mitkä ovat tyypillisimpiä vikoja? Ihan vaan kuriositeettina. :)

Valtra
Viestit: 661
Liittynyt: 18.12.2005, 19:49
Paikkakunta: Harvinais-Suomi A
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Valtra » 09.04.2006, 21:55

Myönnetään. Empä ole proksia kattonut kun kuvostossa ja näyttelyalueella. Kai se niin on että se mikä lapanen on ollut mukelosta saakka niin se lapanen sopii käteen myös myöhemmin. Se myös yksi plussa noissa Valtroissa tuo rahoituspuoli, sopii noin niinkuin persaukiselle paremmin kun on piiitkät ja joustavat rahoitukset. Joskus olen kuullut että Sampo ja Valmetti on viimiset mitkä hankitaan, varma konkurssin merki, kuulemma..... :lol: :lol:

Valtra
Viestit: 661
Liittynyt: 18.12.2005, 19:49
Paikkakunta: Harvinais-Suomi A
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Valtra » 09.04.2006, 22:05

force posterior kirjoitti:Pyydän anteeksi Offtopiccia, mutta tahtoisin esittää Valtralle henkilökohtaisen kysymyksen kun tässä nyt kuitenkin laadusta puhutaan. Mitkä ovat Valmetin/Valtran heikkoudet kautta aikain ja nyt uusissa koneissa? Millä osa-alueella Valtra on huono ja mitkä ovat tyypillisimpiä vikoja? Ihan vaan kuriositeettina. :)
Vanhemmissa 02 sarjalaisissa ryssän laakerit, paukkuivat useasti. 05 sarjan mämmitys viat (-87 saakka muistaakseni) väärät nesteet, 02 sarjan kytkin ongelmat, 05 sarjan isompien mallien naurettavat nostovarret nostotehoon nähden, 02 sarjan jarruongelmat, 02 sarja 3 mukiset (tehoton ja väännätön ilman turboo, sopii lumihommiin), 905:sen kevyt paino josta seuraa pitovaikeuksia vetotehoon nähden, 705:sen öljyn lämpöongelmat kuumalla kelillä (ruuvattuna äestyksessä) tuossa nyt jotain vanhemmista. Uusissa ei ole ollut suurempia ongelmia kuin 900:n nokkapään öljyvuodot takuu aikana.

hogi
Viestit: 271
Liittynyt: 17.12.2005, 16:34
Viesti:

Viesti Kirjoittaja hogi » 09.04.2006, 23:48

Niille jotka eivät vielä tiedä, niin olen osakkaana ko. firmassa joka on Zetorin valtuutettu Suomen maahantuoja. Pakko kommentoida paria viestiä;

On totta että myyntiorganisaatiomme on pieni, ja ehkä passiivinenkin, mutta kyse on ennenkaikkea rahasta. Firmamme ydinideana on toimia mahdollisimman kustannustehokkaasti ja kaikki turhat kulut poistaen, sillä asiakas on viimekädessä se, joka kaiken maksaa. Ilmaista lounasta, koeajoa tai neliväriesitettä ei loppupeleissä ole olemassakaan, kaikki on aina lisättynä lopputuotteen hintaan. Me haluamme poistaa kaiken tämän turhan, sillä mielestäni vain ja ainoastaan sillä on merkitystä, että asiakas saa mahdollisimman hyvän koneen, huollot ja varaosatoimitukset mahdollisimman edullisesti.

Laajalla organisaatiolla ei koneita olisi mahdollista myydä tuohon hintaan, mihin me niitä myymme. Isommat yritykset lasipalatseineen ja pomon pomoineen eivät yksinkertaisesti pysty toimimaan yhtä pienillä kustannuksilla, kaikki välilliset kustannukset on lisättynä lopputuotteen hintaan. Zetor merkkinä oli Suomessa vailla maahantuojaa 2 vuotta - siitä syystä, että useimmilla firmoilla on huomattavasti suuremmat katevaatimukset kuin meillä. Jos zetorien hinnat Suomessa olisivat esimerkiksi samalla tasolla kuin Irlannin maahantuojalla (pienin Proxima huonommilla varusteilla kuin Suomen koneet 28660e alv 0% www.zetor.ie ) niin kauppa ei varmastikaan kävisi.

Itse en ole edes nähnyt puoliakaan uuden Zetorin ostaneista, vaikka ne kaikki olen myynyt. Kaikki asiakkaat ovataiankin toistaiseksi olleet tyytyväisiä koneeseensa, vaikka ovatkin ne "postimyynnistä" ostaneet. Sille, että viitsii käydä 100-200km päässä katsomassa konetta, eikä sitä tulla kotiin kauppaamaan, saa asiakas hyvän tuntipalkan ja voi käyttää rahansa johonkin tuottavampaan.

Ja joka väittää, ettei Zetorin varaosahuolto ole takavuosina/nyt toiminut, puhuu kyllä ohi suunsa. Seinäjoella pitkään toimineella TR-varaosilla on reilusti yli 90% osien toimitusvarmuus kaikkiin koskaan myytyihin Zetoreihin. Kun ennen iltaseitsemää tilaa, niin osat ovat lähes kaikkialla Suomessa seuraavana päivänä puolilta päivin.

Jatketaan tätä hyvää keskustelua, mielenkiintoisia mielipiteitä!

-hogi

P.S Ja mitä tahansa konehankintoja tehdessä pidetään mielessä kaksi perusasiaa:

1. Maatilan tärkein kone on laskukone

2. Koneita ei kannata ostaa poistojen takia. Verottaja sentään jättää osan, mutta konekauppias vie kaikki ja antaa vielä luottoakin päälle.

Savaloja
Viestit: 1066
Liittynyt: 17.12.2005, 16:36
Paikkakunta: Pohjois-pohjanmaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Savaloja » 10.04.2006, 08:54

Eipä sitä maallikko hoksaa ajatella kaikkia maahantuontiin liittyviä niksejä.
Hyvä kuitenkin että sitä taas tuodaan. Tälläiset luonastukset ja lasipalatsihössötykset ovat konekaupassa ihan turhia. Asiakas ne kuitenkin maksaa.

TR-Varaosia täytyy kyllä kiitellä. Toimitukset sujuu, osaa löytyy ja neuvoja saa. Tämä paikallinen varaosaputka oli aikoinaan ihan perseestä, onneksi oli/on ammattitaitoinen huoltomies.
Se voittaa kellä on kuollessaan eniten romua

kalvaana
Viestit: 6468
Liittynyt: 03.03.2006, 11:15
Paikkakunta: Suur-Salo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja kalvaana » 10.04.2006, 10:03

Hogi puhuu täyttä asiaa! Pienillä yleiskuluilla kun voi pitää sen myyjän palkkionkin kohtuulisena ja sehän on vaan ostajan etu.

Eikä ne lasipalatsin miehet ole yhtään sen fiksumpia konekauppiaita, päin vastoin; aika moni on ylimielinen palkkarenki, jolla ei itellään latin latia systeemissä kiinni. Tai no on; omat bonukset tietysti. Huolto on annettu joka tapauksessa tänä päivänä ulkopuolisille yrittäjille, joiden hallit on paljon kotoisampia. Ja tärkeintähän se on tulla hyvin juttuun huollon kanssa, että omat työt sitten sujuvat.

Itäkoneissa on ollu monta hyvää teknistä oivallusta jo kauan sitten, mutta kommunistilla ei ollut laadun varmistus kunnossa, kun määrän valvonta oli tärkeintä. Tämän takia koneissa on ollut harmillisia pikkuvikoja. Osat sinällään ei ole kalliita ja niitä saa, mutta puuhassa pitää. Nyt näkyy olevan länsikomponentteja jo mukana ja pikkuhiljaa ottavat käyttöön maailmalla tunnettuja laadunvarmistusoppeja, että hyvään suuntaan ollaan menossa.

Pakkohan se on kattoa investointikulut tarkasti näillä alenevan tuoton EU maatalousmarkkinoilla.
Ei oo riemulla rajaa, ku Ferguilla ajaa

verku
Viestit: 530
Liittynyt: 09.01.2006, 11:41
Viesti:

Viesti Kirjoittaja verku » 10.04.2006, 10:55

Valmetin mainoskikka on ollut se, että traktorin kasaamista on voinut tulla tehtaalle seuramaan. Sitä on ollut Valtran käkkänän kokoamista ollut firmasta kolme neljä ukkoa katselmassa ja syömässä niitä ilmaisia lounaita. Joista yksikään ei sitten itse traktorilla ole ajellut käytännössä, vaan rengit.

Onko noista Zetoreista suomalaisia nettisivuja? Niiden tekeminen ei nyt maksaisi kuin yhden ilmiasen lounaan verran ja moni tänä informaatioaikana tutkailisi niitä mieluummin kuin Zetorin tehdasta.

hogi
Viestit: 271
Liittynyt: 17.12.2005, 16:34
Viesti:

Viesti Kirjoittaja hogi » 10.04.2006, 11:00

Kotisivut löytyvät osoitteesta

www.zetra.fi

Mekin harrastamme hieman näitä "tehdasreissuja", viime viikolla olimme asiakkaiden kanssa Tsekeissä tehdasvierailulla yms. Matka oli tosin omakustanteinen, eli sai valita mitä lounaallaan söi.

Juttua reissusta tulee Suomen parhaaseen maa- ja metsätalouskonealan lehteen, kunhan mukana ollut toimittaja sen saa kirjoitettua.

MTZ
Viestit: 1203
Liittynyt: 19.12.2005, 23:10
Paikkakunta: Nyby
Viesti:

Viesti Kirjoittaja MTZ » 10.04.2006, 11:08

Pääsi naapurin isäntä Brnohon reilu 10 vuotta sitten kun Zetorin osti.Ja on se sillä vieläkin,sanoo vallan hyväksi saman itekkin todennut mitä sillä rengin ominaisuudessa ajellut.Toki on niillä uudempi valtrakin mutta zetorilla raskaammat hommat kun paremmin jaksaa viedä vaikka paperilla samat tehot..............

masina
Viestit: 1015
Liittynyt: 27.03.2006, 21:42
Viesti:

Viesti Kirjoittaja masina » 10.04.2006, 11:21

Onhan tuo osoite ollut näillä sivuilla jo aiemminkin.

Onko tuo tutkija muuten myös osakkaana ko. firmassa? On ainakin merkin mies henkeen ja vereen.:lol:

Onhan selvää että Zetorin laatu paranee koko ajan siitä tultua EU maa. Ompa kehitystä tapahtunut tietenkin jo koko 90-luvun.
Vertailun vuoksi katsokaa vaikka Skodaa, muistuttaako sekään enää kommunistimaan tuotetta.

Noilla hinnoilla Zetka on erittäin kilpailukykyinen verrattuna länsimerkkeihin, ja jos laatu on hyvää ja pientä kehitystyötä tapahtuu (joka olisi suotavaa etenkin kopin sisällä, esim. ulosoton kytkentä ja aluevaihtaja) niin vielä ne isännätkin huomaa että miksi maksaa 10k€ enemmän Valtrasta, vaikka se ei tee töitä yhtään sen enemmän tai paremmin.

Laittakaapa vertailun vuoksi hinnat samankokoisista, muiden merkkien koneista.

hogi
Viestit: 271
Liittynyt: 17.12.2005, 16:34
Viesti:

Viesti Kirjoittaja hogi » 10.04.2006, 11:44

Ei ole tutkija maahantuonnissa osallisena, enkä ole (tietääkseni) koskaan ko. herraa tavannut.

Itse asiassa hintaero zetorilla vrs. muut ei ole niin suuri, kuin tällä palstalla puhutaan, sillä muutamilla merkeillä on ollut todella kovia tarjouksia samoihin teholuokkiin, esim Same Explorer 27000e vrt Proxima 8441 24000e, eli hintaero on noin 10% (tosin rahaa se on sekin).

Skodallakin hinnat lähentelevät jo volkkaria, mutta niin myös laatukin (olen ainakin itse erittäin tyytyväinen Skodaani, ainoat murheet ovat ollet volkkarin tekemässä moottorissa). Ja Skoda on sentään eurooppalaisten tekemä auto, Volkkaria ja muita saksalaisia kasaavat turkkilaiset, albaanit ja muut siirtotyöläiset.

verku
Viestit: 530
Liittynyt: 09.01.2006, 11:41
Viesti:

Viesti Kirjoittaja verku » 10.04.2006, 12:47

Jotkut sanovat että mersun laatukaan ei ole kuten ennen. Tehdäänkö se edes enää kokonaan saksassa? Eikä Volvojakaan enää tehdä sillä mainoksen perusteeella että niin ja niin monta prosentti tehdyistä Volvoista on yhä liikenteessä. Eikä mainosteta siten.

Ei kai traktoreitakaan enää tehdä sillä perusteella että kestää isältä pojalle. Että isännät ja emännät menevät ja tulevat, pellot metsittyvät, navetat romahtavat ja traktoritallissa on vanha täysin käyntikuntoinen traktori, jonka joku onnekas ostaa sitten hyppien ja keikkuen. Uudet traktorit tehdään siten, että niillä on kiva ajella, kiva on painella nappeja ja vaihdekeppi sattuu kivasti käteen. Isännän on niillä kiva ajella. Poika ostaa jo uuden pelin.

Jotenkin Zetor tuntuu luotettavammalta merkiltä kuin Same. Samen pitäisi olla halvempi jotta sen ensin ostaisi. Ehkä siitä syystä sitä myydäänkin halvalla.

Noista Zetorin vioista tulee sellainen legenda, että jos Zetoriin tulee vika, niin se on hirveää haloo, että no niin tuollaisia ne on, ei ne kestä. Jos joku muu merkki hajoaa, niin syy on käyttäjän ja se korjataan muitta mutkitta.

verku
Viestit: 530
Liittynyt: 09.01.2006, 11:41
Viesti:

Viesti Kirjoittaja verku » 10.04.2006, 16:10

Onko tuo vertailtava Same ilmajäädytteinen? Ei oikein hyvä vertailukohde Zetorille. Paljonko maksaa samantehoinen ja varusteinen vastaava Valtra? Tai isoin Zetori vastaan samankokoinen Valtra.

hogi
Viestit: 271
Liittynyt: 17.12.2005, 16:34
Viesti:

Viesti Kirjoittaja hogi » 10.04.2006, 17:26

Kyllä minun tietäkseni nuo Samet ovat nykyään vesijäähdytteisiä.

Ja kun traktoreita vertailee, niin pitää pitää mielessä myös tehonormit, sillä eri valmistajat käyttävät eri mittaustapoja. Esim. eräässä kotimaisessa merkissä tehot ilmoitetaan ISO TR 14396 -mukaisesti, jolloin tehoa mitatessa ei ole ollut käytössä tuuletin, vesipumppu, laturi, hydraulipumput yms.

Zetkoissa, Sameissa, JCB:ssä ja Deutsissa yms. tehot ovat taas ilmoitettu ECE 24 normin mukaisesti, jolloin em. apulaitteet ovat olleet paikoillaan. Mun mielestä tuo ISO TR 14396 on asiakkaiden huijaamista, en vielä ole tavannut isäntää joka käyttäisi konetta ilman em. apulaitteita.

Toinen hävikkiä aiheuttava paikka on vaihteisto, mitä enemmän hienouksia, sitä huonompi hyötysuhde.

Tappitehot kunniaan, se on yksiselitteinen arvo!

nii-i
Viestit: 1080
Liittynyt: 27.12.2005, 17:24
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nii-i » 10.04.2006, 17:34

nii ja sitte tärkeä asia on minkä näköjään monet aina vaan unohtaa että zetor ei todellakaan ole itätraktori vaan eurooppalaisempi kuin kotimainen sillä missäs sijaitseekaan euroopan keskipiste

veikri-3
Viestit: 3150
Liittynyt: 17.12.2005, 17:51
Paikkakunta: Pohjois-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja veikri-3 » 10.04.2006, 18:16

Ostin Hiltin akkuporakoneen 380e,netto.Ostin Fordson Traktorin vaikka olisin samalla rahalla saanut 25v nuoremman Belaruksen.
Nykyään en osta paskaa kun ei ole peltoakaan!Mutta jonkunhan on polkaistava paskaan,jotta muut saavat kokemustietoutta.Varakkailla on vara vaikka kokeiluihin.Olen siis köyhä!Skodat oli kauheita himmeleitä aikoinaan,mutta nykyään käyttökelvollisia kulkupelejä.Toivotaan että Zetkalle olisi käynyt samoin!Apella oli 12145 ?olikohan tyyppi oikein?Kuiteskin 6 sylinterinen zetor turvesuolla ja kone oli suurimman ajan rikki!Katkesi kahtia muuten alle kuukauden vanhana!Vaihdelaatikko valettu kahdesaerässä,ruosteinen valuraja.Suo ojaan ajaessa etu-banjo vääntyi niin paljon ettei veto akseli pyörinyt(Valurautaa joka vääntyy?)Sähkö laiteet meinasi polttaa koko koneen.Ulos-oton booriakseli vääntyi solmulle ja katkesi yms,Yhden kesän sesonki aikaan!Tuumi vaan että polkaisin kunnolla Paskaan!

nii-i
Viestit: 1080
Liittynyt: 27.12.2005, 17:24
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nii-i » 10.04.2006, 18:45

mullakin ollu 502 josta ei jääny kauheesti kehuttavaa, tehotonki oli kun mikä, sen jälkeen oonkin koittanut valmeteista erossa pysyä, en usko etuakselin vääntymiseen samoin kuin vaihteiston kestävyys on ihan toistaluokkaa kun kotimaisella joka tehty ties mistä tinasta, sähköt voi olla mitä on, akkuporakone mulla on milwaukee koska sattuneesta syystä oon huoltanu joskus hiltejäkin (tosin poravasaroita ja naulaimia) musta tuntuu et eniten zetoria morkkaa henkilöt joilla kyseisestä merkistä ei mitään omia kokemuksia, ei silti mullakaan mut muutaman tyytyväisen zetkan omistajan tunnen, sitte siihen katkeemiseen niin majureita on katkottu traktoreista ehkä eniten kun mitään muuta merkkiä tai mallia etukuormaajien kanssa eikä se tee majuristakaan huonoa traktoria, jokunen harmaakin on katkennu kun pultit murtunu kuopassa ulos alumiinisista kierteistään

Valtra
Viestit: 661
Liittynyt: 18.12.2005, 19:49
Paikkakunta: Harvinais-Suomi A
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Valtra » 10.04.2006, 18:49

veikri-3 kirjoitti:Ostin Hiltin akkuporakoneen 380e,netto.Ostin Fordson Traktorin vaikka olisin samalla rahalla saanut 25v nuoremman Belaruksen.
Nykyään en osta paskaa kun ei ole peltoakaan!Mutta jonkunhan on polkaistava paskaan,jotta muut saavat kokemustietoutta.Varakkailla on vara vaikka kokeiluihin.Olen siis köyhä!Skodat oli kauheita himmeleitä aikoinaan,mutta nykyään käyttökelvollisia kulkupelejä.Toivotaan että Zetkalle olisi käynyt samoin!Apella oli 12145 ?olikohan tyyppi oikein?Kuiteskin 6 sylinterinen zetor turvesuolla ja kone oli suurimman ajan rikki!Katkesi kahtia muuten alle kuukauden vanhana!Vaihdelaatikko valettu kahdesaerässä,ruosteinen valuraja.Suo ojaan ajaessa etu-banjo vääntyi niin paljon ettei veto akseli pyörinyt(Valurautaa joka vääntyy?)Sähkö laiteet meinasi polttaa koko koneen.Ulos-oton booriakseli vääntyi solmulle ja katkesi yms,Yhden kesän sesonki aikaan!Tuumi vaan että polkaisin kunnolla Paskaan!
Juuri tuota tarkoitin. Ei kukaan ole kommentoinut millään tapaa miksi setkaa ei halvasta hinnasta huolimatta ole "ammattikäytössä". Koska kuitenkin vaikka on välikäsiä pois rohmuamasta rahaa niin se hinta kuitenkin koostuu siitä paljonko tulee kyseisen koneen valmistaminen maksamaan. Käsittäen materiaalit, komponentit, työhön kulutettu aika jne. Tuossa "kylällä" on yhdellä miehella semmonen 9540 lumihommissa ja soran ajossa, ajaa kaupungin laskuun ja kuulemma halvimmalla taksalla. En ole kysellyt kuinka on toiminut mutta ei se urakka ainakaan koneen merkistä ole kiinni, näemmä.

samiharju
Viestit: 527
Liittynyt: 07.03.2006, 15:56
Paikkakunta: Ilimajoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja samiharju » 10.04.2006, 18:51

ottakaa nyt sekin huomioon että mitä se remontoiminen maksaa zetoriin tai johonkin muuhun.. eli Sakulta saa parissa päivässä vaikka mitä osia ja ei hinnat päätä huimaa vrt johonkin muuhun merkkiin.. vanhoista 80 luvun koneista vain on kokemusta mutta ei 703 valumöltti oo ainakaa vähävikaisempi vanhana ollut ku 6911 tai 7245 zetkat olivat.
Nuthill Garage

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa