Mikä kipu satuttaa eniten?

Kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta järjen käyttäminen on sallittua! Asiattomat viestit poistetaan kyselemättä.
Uskonnoista, etnisistä kysymyksistä, petoeläinkysymyksistä ja politiikasta keskusteleminen jätetään muille foorumeille.

Valvojat: Jammu, sohvi

Avatar
ihmehitsari
Viestit: 18630
Liittynyt: Ti Joulu 26, 2006 8:56 pm
Paikkakunta: Kainuu
Viesti:

Mikä kipu satuttaa eniten?

Viesti Kirjoittaja ihmehitsari »

Kävi taas vanhanaikaisesti, meni rautaa silmään. Silmin havaittava kappale keskellä silmämunaa. Vuolin Moralla rälläkällä leikatun pellin reunasta ruosteista pursetta pois, sitä hienoa suikaletta ja sieltä jostain sormien välistä lensi suoraan näköelimeen.
Ensi hämmingin jälkeen jo hetken luulin että osui muttei uponnut. Muutaman voimasanan jälkeen olotila suurin piirtein normaali. Mutta pikkuhiljaa ajan kanssa alkoi vettä tulla kuin Niagarasta ja ylimääräistä tavaraa tuntui päässä olevan. Sisällä suurentavan peilin edessä se sitten näkyi: nuppineulan päätä hieman pienempi musta läiskä melkein napakympissä.
Menin tk:n päivystykseen, aikansa raapivat silmää silla tavalla ettei nyt tiedä sataako ulkona vettä vai voiko silmä tosiaan vuotaa noin paljon. Tavaraa jäi vielä huomiseenkin operaatioon, eivät saaneet kaikkea pois. Eli siis puolivaloilla vuorokausi pitäisi pärjätä. Voi saakeli sentään että osaa olla veemäinen olotila! Jos voi tuijottaa silleen ettei luomet lupsahtele kiinni niin aika sujuvasti voi pällistellä. Sitten kun välillä on aivan pakko räpäyttää, niin välittömästi alkaa vesi lentää ja silmää karttaa. Olisi ennemmin vaikka musta kynsi, sen kestää mutta roska silmässä; se kyllä syö.
säästellen sippiin
Dexta ja 3600
Viestit: 3108
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 7:00 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Dexta ja 3600 »

Ihmehitsari kirjoittaa asiaa. Noin neljä kertaa on ronkittu tavaraa pois silmistä. Nyt, kun suojalaseja viimein olen oppinut käyttämään, niin olkapää. Herään aamulla aikaisin, viiltävään, polviille asti lyövään kipuun. Ja jos teen jotakin, niin työasennot pitää harkita tarkkaan. Jos kipu oikeaan olkapäähän iskee, niin käsi on käyttökelvoton puoli päivää.
Jarkko
Viestit: 7074
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 1:14 am
Paikkakunta: Pohojammaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jarkko »

Mulla on muutaman kerran käynyt samoin, kun olen hionut ylöspäin, esim. auton lattiaa hitsauksen jälkeen. Suojalasitkaan eivät auttaneet.

Yön aikana roska on ilmeisesti silmästä poistunut, koska tk:ssa ei ole tarvinnut käydä. Illalla pystyi nukahtamaan, kun nukkui nyrkki omaa silmää vasten.
Konekansa.fi
Komia on aina komia. Komiat pärijää aina. Kyllä kaikki saa - komiat saa vaan ensin!
reparera
Viestit: 969
Liittynyt: Ke Maalis 15, 2006 11:45 pm
Paikkakunta: .net
Viesti:

Viesti Kirjoittaja reparera »

Pari - kolme kertaa suunnilleen on silmää porattu ja joka kerta yhtä kettumaista. Ei se kipiää käy, mutta tunne on kyllä epämiellyttävä. Ehkä pahinta on se, kun ruosteista klönttiä raavitaan silmästä sillä hammaslääkärin piikillä.

Kerran tuli kuumaa kuonaa silmään, kun lopetin yläpienan hitsauksen ja käänsin pään alas ja samalla irtosi hitsistä kuonakuori ja suoraan silmään. Tuli sieltä maskin yläpuolelta petollisesti. Ilmeisesti liian hyvää saumaa, kun ei reunahaavaan tarttunu 8)

Elokuvia katsoessakin alkaa silmät vuotaan vettä, jos jotain silmänalueelle tapahtuvaa toimintaa siellä näkyy... on senverran arkaa aluetta nuo silmät. Tais olla simsoni, joka heitti jättipetoa silmän lähelle keihäällä, niin mun silmät alko heti vuotaan ku puro.
juha
Viestit: 7604
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 12:37 pm
Paikkakunta: Pöytyä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja juha »

Vaikee kysymys:
Ainakin sattuu varsinkin kun pakkasessa lyö toisen kerran vasaralla samaan sormeen, eka kerta ei satu läheskään niin paljoo...

Maaliruiskua kerran pesin tinnerillä, enkä muistanut että oli paineilmaletku vielä kiinni. Piti sitte tietty kattoo suutinta ja vetää samalla liipasimesta.
Sepä teki polttavaa kipeetä silmiin. Onneks veljeni oli vesiletkun vieressä, siitä sai helpotusta, mutta aina kun huuhtelun lopetti alkoi silmiä polttaa uudelleen. Silmat oli kun tomaatit aika kauan...

Sinolipullolla, jossa oli korkissa millin reikä aina sytyttelin pannunpesää.
Ei siinä mitään, mutta kerranpa tuli pullosta helpatessa liekki mukana pulloon. -ei ehtiny kissaa sanomaan, kun se räjähti. Taas oli onni mukana,
että oli autotallin hana liki, sain tulen sinoliliekit sammutettua naamasta, ja sitten pöyrittyä maassa ett haalari sammu. Sitte vaattee päällä suihkuun.
Ihmettelin, että kylläpäs sinolipullo oli sulannut käteen. No, se olikin vasemman käden nahka, joka oli irronnut. Ei se sattunut kovin paljoa, kun meni ulos pakkaseen, mutta heti kun tuli sisälle oli naama ja käsi aika tulessa.

Telkkarista oli tulossa joku ohjelma ja ajattelin että tuon rivan tuosta vielä nopeesti käsisirkkelillä halkaisen.. toisella kädellä rivasta kiinni ja toisella sirkkelistä. Ja hups!
Verta alkoi tulla aika paljon, laitoin lapsen kainaloon ja puristi piukkaan (kun muistin lasten taikatemppukirjan vinkin, miten saa valtimon sykkeen häviämään) ja tutkin kylmän vesihanan alla mitä tapahtui. Aika jauhelihaa oli.
Lääkäri halus leikata yhden sormen kokonaan pois, kun tulisi kuitenkin kuolio, mutta sanoit että harsitaan vaan, mitä voidaan ja katotaan kuin käy.
46 tikkiä piti laitaa. Aika paljon oli öisin painajaisia siitä kun sirkkelin terä pysähtyy luuhun... Sormi kuitenkin sai jäädä, vuoden päästä tuli tunto ennalleen ja parin kolmen jälkeen sillä jos rutistelee ja kitaran soittokin käy :wink:

Noista kuitenkin muutaman päivän särkylääkkeillä selvisi.

Pahin kipu mielestäni on sellainen jatkuva. Itteltäni ainakin 2-viikon jälkeen alkoi vitsit olla vähissä, kun mikään särkylääke ei oikein auttanut.
Välilevy pullahti kaularangasta ja siitä alkoi vasemman käden hermosärky. Siinä kaikki käden ja rinnan lihakset on kokoajan krampissa. Mikään makuuasento ei onnistunut viiteen viikkoon.
Nukkua piti tuolissa. Vuorokausirytmi muuttui, niin että 2-tuntia unen sekaista horrosta tuolissa, sitten kipu olin niin paha että varmaan heräsi, pillereitä naamaan ja kuumaan kylpyammeeseen ( ainoa paikka missä sai olla vaakatasossa). Kuumalla vedellä sai krampin jotenkin laukastua, sitten kylmägeeliä ja ulos tai jonnekkin varovasti kävelemään. Eli 2h horrosta tuolissa, 1h kuumaakulpyy, 1h liikuntaa ja 1h muuta oleilua...

2-viikon jälkeen sitten kun kaikkia myrkyjä oli kokeiltu, löytyi omalla ristiinkokeilulla sellainen sekakäyttösydeemi, jolla sai ehkä 50% kipua pienemmäksi.
Morffiini johdannainen Indalgiini kyllä sai kipua turtumaan, mutta sillä oksetti ja pää sekos niin, että pankkikortin tunnuslukukin oli 6-numeroinen, mielestäni...

5-viikon jälkeen pääsin sitten tunniksi sänkyyn makuuasentoon, se tuntui taivaalliselta. 7-viikon päästä sai pillereidenkin syönnin lopettaa, 12- viikon jälkeen oli kipu poissa.

Mikä sattuu eniten? -mielestäni hermosärky mikä ei viikkojenkaan jälkeenkään hellitä....

Terveenä on hyvä olla, vaikka vähän köyhänäkin.
Vallu502
Viestit: 1292
Liittynyt: Su Tammi 29, 2006 5:34 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vallu502 »

Ei suoranaisesti liity edellisiin. Kävin perjantaina hitsaamassa moottorikelkan suksea naapurissa migillä, kun ei ole itsellä kuin puikkokone. Naapurilla oli joku halpis-hitsauskypärä ei nähnyt läpi paljon mitään, viskasin pois päästä ja hitsasin ilman. En kylläkään koko ajan katsonut hitsaukseen. Illalla silmät punaisena ja yöllä silmiä vuoti ja kangerti vähän.
häly
Viestit: 166
Liittynyt: Ti Tammi 31, 2006 1:49 pm
Paikkakunta: hyvinkää
Viesti:

Viesti Kirjoittaja häly »

Pahimmasta kivusta ei osaa sanoo onneksi, mutta...

Vaikka suojalaseja melko tunnollisesti käytän niin useampia kertoja on joutunut silmiä putsauttamaan kun ei ole semmoisesta pahasta tavasta päässyt eroon että tarkan paikan tullen vaistomaisesti kurkkaa lasin yli, sitten ei muuta tarvitakaan kun että unohtaa suunnata suihkun tietoisesti poispäin...

Tarvis varmaan hommaa koko maski myös puutöihinkin, rälläköidessä tulee nykyään kiskastua hitsausmaski päähän.
Dexta ja 3600
Viestit: 3108
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 7:00 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Dexta ja 3600 »

Kolmoishermosärky on kuulemma paha. Tosi paha. En toivo kenellekkään masinistille. Läheltä katselin äidinäidin tuskaa.
OIU
Viestit: 3006
Liittynyt: Ti Joulu 05, 2006 11:34 pm
Paikkakunta: satakunnan suur-Lappi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja OIU »

Silmiin ei ole mitään sahanpurua kummempaa ikinä mennyt, mutta tuon hitsausmaskin tarpeellisuuden jokainen oppii vasta kokemuksen kautta :oops:

Kuten myös jokainen ampumaharrastusta aloittava nuori oppii kuulosuojaimien käytön vasta muutaman päivän tinnityksen jälkeen.

"ei isot miehet mitään suojaimia tarvitse"
Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten
JIIHAA
Viestit: 1887
Liittynyt: Ti Helmi 06, 2007 3:11 pm
Paikkakunta: Paskat...Härmä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja JIIHAA »

Kuulosuojaimia tarvitaan myös hitsatessa. Kipinä korvassa...ihanaa
JR
Viestit: 508
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 11:44 pm
Paikkakunta: Hollola
Viesti:

Viesti Kirjoittaja JR »

Täältä löytyy joka lähtöön!

Pikkupoikana meni silmä puhki. Teräksinen sidontavanne pingahti silmään. Kuusi viikkoa sairaalassa, osan aikaa musta lappu kummankin silmän päällä selällään maaten. Ei sattunut kauheasti.
Hitsauskipinä korvassa on aika helvetillinen kokemus, kymmenisen kertaa koettu. Pahempi kyllä on akkuhappoa silmässä, kyllä löytyy vauhtia hitaammastakin, kun juoksee vesihanalle. Hellittää kyllä kohtalaisen nopeasti, kun pääsee huuhtelemaan.
Kyllä peukalon vasarointikin aika paljon sattuu, jos veri pakkaa sinne kynnen alle. Ei varmaan nuku sekunttiakaan seuraavana yönä, jos ei älyä tehdä reikää kynteen ja päästää painetta pois.
Pahin oli kuitenkin, kun leikkasivat kasvaimen päästä. Tekivät niskaan reijän, josta sitten kuusi tuntia leikkasivat ylimääräistä pois. Leikkaus onnistui hyvin, mutta siitä jäi helvetillinen hermosärky niskaan muutamaksi vuodeksi. Pitkällinen hermosärky raunioittaa ihmisen aika tehokkaasti. Älkää uskoko puheisiin lääketieteen kehittyneisyydestä, pelkkää soopaa.
JR
Aleksi

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

En tiedä olenko niin kamalasti joutunut kipua sietämään, mutta lapsesta asti on jostain varpaasta ilmeisesti kynsi painanut johkin hermoon. Joskus se alkaa vihoittelemaan ja kipu on mitä vittumaisin. Vaikutuksena on heijastekipuja ja joskus koko jalan lamaantuminen. Ei pysty käsittämään miten varpaasta voi lähteä sellainen kipu. Pahimmillaan itse hengittäminenkin vaikeutuu. En ole kyllä mitään vastaavaa kipua koskaan kokenut. Parhaan helpotuksen siihen kipuun saa tekemällä jonnekkin muualle kipua.

Käden kun mursin, niin se ei tuntunut oikeastaan miltään (tosin tapahtumahetkellä oli vähän alkoholin puuduttava vaikutus päällä). Sen vaan huomasi että käden liikerata vähän huononi ja käsi turposi ja kipua tuli jos sillä tosiaan jotain kokeili tehdä.

Nuorempana tuli jalka kolautettua asfalttiin aika kovin. Lensin fillarin tangon yli komiassa kaaressa ja otin itseni hienosti alas käsillä. Kaikki muu tuli ilman suurempia ongelmia alas ilman vahinkoja alas paitsi toinen jaloista. Jalka kopsahti täydellä voimalla polvi edellä asfalttiin. Viiteen minuuttiin jalka ei toiminut ollenkaan. Silti en muista että sen suurempaa kipua olisin siitä kärsinyt. Toki se sattui, muttei se mitään mahdotonta ollut. Sen loppusaldona oli ilmeisesti jotain vahinkoa polvelle koska pariin vuoteen en sen varassa voinut ollenkaan olla. Mulla oli koko sääri täysin musta kun veri valui jalkaa alaspäin ja teki sen mustelman alas. Niin ja menetin pieneltä alueelta suoraan polven alapuolelta ihon pinnasta kokonaan tunnon. Jos jotain vetää kevyesti ihoa pitkin, niin on pieni alue siinä polven alapuolella jossa ei ole pinnalla mitään tuntoa.

Kiitän luojaa etten ole saanut mitään pahempaa kokea. Inhoan ajatusta leikkaamisesta ja saatika jonkun silmien törkkimisestä.
whiski

Viesti Kirjoittaja whiski »

Dexta ja 3600 kirjoitti:Kolmoishermosärky on kuulemma paha. Tosi paha. En toivo kenellekkään masinistille. Läheltä katselin äidinäidin tuskaa.
On kerran ollut ja toista en halua. Onneksi sain aikamoiset myrkyt sitä vastaan ja se laukesi neljäntenä päivänä. Apteekista en meinannut vain saada pillereitä ulos, tai siis apteekkari soitti lääkärille ennen kuin luovutti pillerit.
Avatar
ihmehitsari
Viestit: 18630
Liittynyt: Ti Joulu 26, 2006 8:56 pm
Paikkakunta: Kainuu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja ihmehitsari »

Tänään taas kaiveltiin hieman, mutta ei saatu vieläkään kaikkea ulos. Olotila suhteellisen siedettävä, ei pahemmin satu, punoitusta ja näön rajoittuneisuutta, kuin harso aina välillä silmän edessä. Rasvaa pitää lönätä tolkusti ja huomenaamulla raaputellaan lisää.
Ruostetta taitaa enimmäkseen enää olla, semmoinen ruskea piste. Taitaa silmien värit tasoittua kun toinen on puoleksi ruskea jo muutenkin. Muistan kun pikkupoikana olin kylässä ja sukulaistyttö katsoi silmiini ja sanoi: "sulla on pas kaa silmässä"
säästellen sippiin
Jannel
Viestit: 167
Liittynyt: To Joulu 22, 2005 3:28 pm
Paikkakunta: P-Pohojammaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jannel »

juha kirjoitti:
Maaliruiskua kerran pesin tinnerillä, enkä muistanut että oli paineilmaletku vielä kiinni. Piti sitte tietty kattoo suutinta ja vetää samalla liipasimesta.
Sepä teki polttavaa kipeetä silmiin. Onneks veljeni oli vesiletkun vieressä, siitä sai helpotusta, mutta aina kun huuhtelun lopetti alkoi silmiä polttaa uudelleen. Silmat oli kun tomaatit aika kauan...

.
Minä loiskautin reilusti suoraan ruiskun säiliöstä toiseen silmään ja korvaan! Ensin silmää "paleli" ja korva rutisi niin p.rusti ja kun hanan alle pääsin puolisokeena huuhteleen niin alkoi poltella silmää ja korvaa!
Korva rauhottu suht äkkiä mutta silmä tuntu ensin että se turpoaa pois päästä ja muutaman tunnin kuluttua särky lieveni ja alkoi tuntumaan että silmämuna kutistuu olemattomiin! No seuraavana päivänä lähes kaikki oli ok, paitsi että seuraavan viikon ajan piti silmäluomea rasvata vähän väliä! Luukun saranat tais kuivua....!
TKH
Viestit: 2617
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 8:07 pm
Paikkakunta: Pirkanmaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja TKH »

Henkinen vaurio=ketutus on hankalinta.
Vaikea laittaa laastaria päänkuoren sisäpuolelle.
-Koneet ja laitteet on elämän suola-
Valmet 565+UkkoMestari 2t -65
Valmet 361D -61
Yhteisomistuksessa;
Valmet 505-4 -86
Valmet 502 -74
Valmet 20 -54
MF 35-59
KÖRMY
Viestit: 1195
Liittynyt: Su Helmi 12, 2006 7:50 pm
Paikkakunta: Itä-Suomi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja KÖRMY »

Kovetinhappoa silmiin, sattui aivan saa..nasti.. kyllä silmä lienee ihmisen herkin kapine.
Viisas tyhmä :shock: on viisaampi kuin tyhmä viisas. :mrgreen:
Leyland 262 mies
Viestit: 4704
Liittynyt: La Joulu 17, 2005 4:28 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Leyland 262 mies »

Väliin pieni mainostauko:
Kaveri tuossa makseli vuosikymmenet maksua
työterveyshoidosta. Oli terve eikä tarvinnut
palveluksia. Sitten niksahti selkä. Kaveri konttasi
auton takakoppiin, ovikiinni ja kaveri ajettiin
työterveyshuoltoon. Kaveri konttasi ovesta sisää.
Tunnin päästä ulos, ei olut otettu tutkimuksiin.
Sieltä terveyskeskukseen tavallisen kansan joukkoon.

Syy! Oli kuulemma maksanut terveydenhullosta
mutta ei sairauden hullosta. Eli silloin kun on terve
palvelu pelaa ja kun on sairas palvelu ei pelaa.

Eli vähän sama peli kuin vakuutusyhtiössä.
Päätäajettavia ruohonleikkureita ei korvata ja alta-
ajettavat korvatan.
reparera
Viestit: 969
Liittynyt: Ke Maalis 15, 2006 11:45 pm
Paikkakunta: .net
Viesti:

Viesti Kirjoittaja reparera »

Nii niitä muitaki kipuja, kuin silimisä: Kesällä nasahti mersun konepelti päähän, kun olin kontallaan alla purkamassa sitä. Ei ihan osunut se tappi, joka siinä on, vaan sellainen pellin repale, kun oli kolariauto. Kävi vihtahousu kipiää ja hetken sai ihmetellä mitä oli tapahtunut. Meinas kusetkin tulla housuu, kun niin juilas. 3 reikää tuli nahkaan, vaan kallo tais säästyä.

Molemmat peukalot aikoinaan särkeny ja ne oli kans kipeitä. Toinen meni poikki ja toisesta vaan lihat hajalleen. Senverran hajalleen ne lihan meni ja sekasi, että vielä yli kymmenen vuotta tapauksen jälkeen kasvaa verisuoni kynnen sisällä ja kynsi on monta milliä paksu.

Munat on kans aika herkät. Joskus saanu iskua sinne, niin oksennushan siinä meinaa tulla.
Avatar
ihmehitsari
Viestit: 18630
Liittynyt: Ti Joulu 26, 2006 8:56 pm
Paikkakunta: Kainuu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja ihmehitsari »

Tänään kaiveltiin ensin tk:ssa, "lääkärityttönen" nosti kätensä pystyyn ja kirjoitti lähetteen keskussairaalaan. Ajaa huruuteltiin pirssikyydillä kolmattasataa kilometriä, ruosteen poistoon kului n.5 minuuttia silmälääkäriltä. Vieläpä vähän ihmetteli tk:n saamattomuutta.
Onneksi on tapaturmavakuutus...
säästellen sippiin
Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: beetu, EKo, Google [Bot], Jiitek, juntunen, MF 135 vm-67, Mika 82 ja 66 vierailijaa