Sivu 1/3

Elokuvia

Lähetetty: La Syys 14, 2019 1:49 am
Kirjoittaja sköne
Mitäs elokuvatuksia Masinistit muistelee lämmöllä. Sillä poikkeuksella, että jätetäänpä pois katsojamääriltään klassikoiksi suomessa nousseet. Sori vaan Uuno Turhapuro ja Tuntematon sotilas. Tuohon jälkimmäiseen eli Tuntemattomaan kommentoin kuitenkin senverran, että se on hyvä esimerkki siitä mitä loistava käsikirjoitus tuottaa. 3 elokuvaa ja kaikki muu niiden lisäksi.

Mutta sitten näitä ei niin "klassikoita". Itse diggailen sellaisia pikkuisen nyrjähtäneiden ihmiskohtaloiden kuvauksia. Enimmäkseen ajattelen kotimaista tuotantoa. Kaurismäet suorastaan viljelee vähän pimahtaneita hahmoja. Ulkomaisista pidän elämänkertomuksista esim. Johnny Cash ja Bob Dylan.

Jossain vaiheessa suomalainen elokuvatuotanto oli niin vähäistä, että piti joka ainoa suomalainen pätkä katsoa. Nyt ei enää jaksa kaikkia, kun niitä on niin paljon. Timo Koivusalo on tuottanut monta elämänkertaa mutta ne maistuu mielestäni samalta Maraboulta parin ensimmäisen jälkeen ja samat museoautot pörrää niissä. Parhaimmillaan ne toimii historiallisina ajankuvauksina. Koivusalon versio Täällä pohjan tähden alla-käsikirjoituksesta oli ihan hyvä ammattinäyttelijöillä. Siinä oli mm. paljon uutta pisteaitaa.

Mielestäni yksi parhaista suomi-elokuvista on Matti Ijäksen Painija. Siinä kuvataan vanhainkodin asukkaita, jotka unelmoi ja elää mennneessä työssään. On jalka-amputoitu taksikuski, painija, sellon soittaja ym.

Toinen mieleenjäänyt oli Koirankynnen leikkaaja. Siinä oli hyviä savottakuvauksia, jääteiden tekoa ym.

Re: Elokuvia

Lähetetty: La Syys 14, 2019 3:30 am
Kirjoittaja take
Jaa-a. Jos kotimaisia kysellään niin niukalle jää. Pohjanmaan voisi mainita. Erikoinen muiden känniörvellyselokuvien joukossa.

Ulkomaisista Kubrickin tuotantoa löytyy ja sitä keräillään lisää, kun sattuu kohdalle. Mielellään VHS-formaatissa. Spartacus, Hohto, Kellopeliappelsiini, Full metal jacket ja Eyes wide shut on jo lähes ulkoa opeteltu.

Eräs genre joka myös kiinnostaa on erilaiset autoaiheiset (kaahaus)pätkät. American Graffitista Fast & Furious -sarjaan. Myös Duell ja Christine mahtuu seuraan vaikka sopivat ehkä paremmin kauhu genreen.

Kauhua sitten tulee keräiltyä myös. Kauhun kulmakivet Psycho ja Hohto luonnollisesti löytyy. Amityville horror ja The Blair Witch Project myös hyviä. Jälkimmäinen tuntuu jakavan mielipiteitä aika voimakkaasti. Itse tykkään juuri esim. käsivaralta kuvaamisen olevan ko. elokuvan parhaita tehokeinoja. Hämärästä aamunkoittoon trilogia löytyy myös. Jatko-osista en tiedä onko ne nyt niin ihmeellisiä, mutta ensimmäinen vuoden 1996 elokuva kyllä teki vaikutuksen.

Toimintapätkistä Rambot ja Bondit. No okei. Ehkä nää alkaa olla siellä turhapuro kategoriassa. Ainakin melkein.

Suuri ongelma tahtoo olla ajanpuute. Tahtoo jäädä muutamaan elokuvaan/vuosi mitä ehtii/jaksaa katsoa.

Re: Elokuvia

Lähetetty: La Syys 14, 2019 1:12 pm
Kirjoittaja aarne
Tarantinon vanhemmat elokuvat on kyllä aika legendaarisia. Viimeisimmät tuotannot ei niinkään ole sykähdyttäneet.
American Beauty ja the Usual Suspects jääneet mieleen myös hienoina Kevin Spaceyn tähdittäminä elokuvina.
Bondit nyt perusvarmoja aina.
Sin City ja yllättäen myös monien Marvel elokuvien parissa olen viihtynyt vaikka en sarjakuvien suurkuluttaja ole ollutkaan sitten nuoruuden Aku Ankkojen ahmimisen.
Kotimaisista mieleen jääneet ainakin Härmä. Simpauttaja, Manillaköysi ja monet Esko Hukkasen roolit myös hienoja.
Katsastus on myös jäänyt mieleen kaikessa alakulossaan ja surkeudessaan.
Ja lyhytelokuva Kovat Miehet on kyllä Sulevi Peltolan parhaita töitä.

Re: Elokuvia

Lähetetty: La Syys 14, 2019 3:28 pm
Kirjoittaja 361
Kotimaisista Jäähyväiset presidentille, Autovaras, Pohjanmaa.

Re: Elokuvia

Lähetetty: La Syys 14, 2019 5:32 pm
Kirjoittaja Täpinä
Raid

Re: Elokuvia

Lähetetty: La Syys 14, 2019 5:42 pm
Kirjoittaja Ajomies
Kätkäläinen,Simpauttaja, Manillaköysi ja sitten nuo vanhempaa tuotantoa joissa Aku Korhonen on pääosassa. Muuttuu se "maku" näissäkin näköjään iän myötä. Nuo räiskimiset ei enää jaksa kiinnosta, Bonditkin on menettänyt makunsa. Vähemmälle se kyllä nykyään jää keskittyminen jotain elokuvaa katselemaan, mutta sivusilmällä, muuta touhutessa, voi jotain katsoa.

Re: Elokuvia

Lähetetty: La Syys 14, 2019 5:58 pm
Kirjoittaja Eepee
Coenin veljesten ja Tarantinon tuotannot ovat mieleenjääviä ja eittämättä laatuisia. Nojuu, mikseipä muinaiset kummisedätkin. Nii ja Italo-Westernit, lähinnä Morriconen musiikin ja häpeämättömän hitaan tempon johdosta. Sitten yksittäiset helmet, kuten vinksahtanut fighting club, twelve monkeys....no noita on paljon.

Vanhemmat Bondit saavat tuntemaan suurta myötähäpeää kömpelyydessään, viimeistään Jason Bourne ajoi niiden toiminnan ympäri kahdeksikkoa. Oli pakko muuttaa konsepti ja Daniel Graig hoiti sen kyllä hyvin.

Kotimaisista...no...oli viimeisin Tuntematon hieno. Matti ijäksen jutut ovat jollakinlailla rakastettavia.

Joskus sitä katsoo ennestään ihan tuntematonta leffaa ja the endin jälkeen jää hassu olo, olipa HYVÄ elokuva. Joskus niin käy.

Re: Elokuvia

Lähetetty: La Syys 14, 2019 6:07 pm
Kirjoittaja nuhvi46063
Kotimaisista : Hirtettyjen kettujen metsä, Talvisota, Ganes, Badding, Hopeaa rajan takaa.
Nuo nyt tuli heti mieleen...

Re: Elokuvia

Lähetetty: La Syys 14, 2019 6:25 pm
Kirjoittaja 361
nuhvi46063 kirjoitti: La Syys 14, 2019 6:07 pm Kotimaisista : Hirtettyjen kettujen metsä, Talvisota, Ganes, Badding, Hopeaa rajan takaa.
Nuo nyt tuli heti mieleen...
Ai niin unohdin koko Talvisota elokuvan. Paras Suomen sotaa kuvaava leffa. Sillä on muuten yhtymäkohtia tuohon Pohjanmaa elokuvaan.

Re: Elokuvia

Lähetetty: La Syys 14, 2019 9:35 pm
Kirjoittaja Yrjö
Mikko Niskasen Ajolähtö.
Vaikka kuvaus oli 70-80 luvun vaihteesta, se kyllä osuu myös 60-70 luvun aikoihin.
Moni pientilan kasvatti lähti silloin Ruotsiin tai etelä Suomeen.

Re: Elokuvia

Lähetetty: La Syys 14, 2019 9:36 pm
Kirjoittaja jake55
Metsamanin ja muiden konevideot. :) Muuta en kattele

Re: Elokuvia

Lähetetty: La Syys 14, 2019 10:22 pm
Kirjoittaja DF
Jacksonin braindead, bad taste ja meet the feebles on myös hieman mustan huumorin ystäville. Kaurismäet molemmat ovat myös omaan makuun. Platoon ja full metal jacket hyviä kuvayksia myös omasta ajastaan.

Re: Elokuvia

Lähetetty: Ma Marras 04, 2019 2:12 pm
Kirjoittaja Eepee
Pitääkö katsoa tämä, olisiko kohtuullinen autoraina:

https://www.youtube.com/watch?v=I3h9Z89U9ZA

Re: Elokuvia

Lähetetty: Ma Marras 04, 2019 7:13 pm
Kirjoittaja Juho M-P
Sergio Leonen italowesternit, vanhat Bondit, 70-luvun sotaleffat ja poliisileffat, Likainen Harry leffat ja muutkin Clint Itäpuun.

Re: Elokuvia

Lähetetty: Ma Marras 04, 2019 7:31 pm
Kirjoittaja t-40
kaurismäki elokuvat tulee kahlattua läpi aina pienen tauon läpi, iron horseman niistä yksi suosikkeja.
palmut myös omaan mieleen

convoy, konna ja koukki, kanuunankuula rallit jälkikasvunkin kanssa katsottu moneen kertaan

vielä kun mtv näyttäs movin on ja sledge hammerin teeveesä, mutta ee kaikkea muuta ei niin viihdytävää

Re: Elokuvia

Lähetetty: Ma Marras 04, 2019 7:32 pm
Kirjoittaja PuuhaPate

Re: Elokuvia

Lähetetty: Ma Marras 04, 2019 7:34 pm
Kirjoittaja lart
Raid, Tankki täyteen, Mad Maxit, Vihreä maili, Rita Hayworth-avain pakoon

Re: Elokuvia

Lähetetty: Ma Marras 04, 2019 7:55 pm
Kirjoittaja Matsikka
Filmiä ja Valoa festivaali on taas ens viikonloppuna, siellä käydään taas jotakin katsomassa.

Re: Elokuvia

Lähetetty: Ma Marras 04, 2019 8:38 pm
Kirjoittaja 8400
361 kirjoitti: La Syys 14, 2019 6:25 pm
nuhvi46063 kirjoitti: La Syys 14, 2019 6:07 pm Kotimaisista : Hirtettyjen kettujen metsä, Talvisota, Ganes, Badding, Hopeaa rajan takaa.
Nuo nyt tuli heti mieleen...
Ai niin unohdin koko Talvisota elokuvan. Paras Suomen sotaa kuvaava leffa. Sillä on muuten yhtymäkohtia tuohon Pohjanmaa elokuvaan.
No samasta suvustahan se kertoo, se talvisodan pikkupoika-Paavo on tietysti sama hlö kuin se nikkarin esittämä Paavo.

Re: Elokuvia

Lähetetty: Ma Marras 04, 2019 8:56 pm
Kirjoittaja nuhvi46063
8400 kirjoitti: Ma Marras 04, 2019 8:38 pm
361 kirjoitti: La Syys 14, 2019 6:25 pm
nuhvi46063 kirjoitti: La Syys 14, 2019 6:07 pm Kotimaisista : Hirtettyjen kettujen metsä, Talvisota, Ganes, Badding, Hopeaa rajan takaa.
Nuo nyt tuli heti mieleen...
Ai niin unohdin koko Talvisota elokuvan. Paras Suomen sotaa kuvaava leffa. Sillä on muuten yhtymäkohtia tuohon Pohjanmaa elokuvaan.
No samasta suvustahan se kertoo, se talvisodan pikkupoika-Paavo on tietysti sama hlö kuin se nikkarin esittämä Paavo.
Eipä olekaan, Paavo meni keskeltä poikki Taipalehes.