Kerhouutiset päivitys 25.10.2009

Fordson Club Finland
Jäsenasiat - liity jäseneksi !



2007 Juhlavuosi

Vuonna 1997 perustettu traktoriharrastajien kerho täytti kymmenen vuotta. Vuosi 2007 oli siis juhlavuosi. Huhtikuussa 10- vuotisjuhlat Rautalammilla Korholan kartanossa. Julkaistiin oma 10- vuotis 1-luokan juhlapostimerkki. Heinäkuussa olimme Kuopion Farmarinäyttelyn perinnekoneosaston järjestelyissä mukana ratkaisevalla panoksella. Syyskuussa Rauta & Petrooli 2007:n teemana olivat Fordson-mallistot.

2008, Yhdestoista toimintavuosi:

Kerho osallistui Classic Motor Show- tapahtumaan 3.-4. p toukokuuta. Kesäkuussa matka Valkovenäjän Minskiin. Tutustuminen mm. Belaruksen tehtaisiin, maatalousnäyttelyyn, kolhoosiin, sotamuseoon, ym.ym. Elokuussa osallistuminen Sirpistä Puimuriin- tapahtumaan Isossakyrössä. Syyskuussa Rauta & Petrooli 2008:n teemana olivat John Deere- mallistot. Yhteistyökumppani: Agri-Market. Tilaisuudessa julkistettiin uusi sininen clubin T- paita sekä traktorin entisöinnin opas- DVD. DVD opastaa omatoimisia alan harrastajia traktorin entisöinnin saloihin kertomalla melkeinpä mutteri mutterilta Fordson N:n, vm-1937, uudistamisesta / entisöinnistä ( ks. Fordson- Shop ). Uusia jäseniä R&P- tapahtumassa ilmoittautui 29 henkilöä.

2009, Kahdestoista toimintavuosi:

Osallistuminen Agri- risteilylle helmikuussa. Huhtikuussa bussimatkalla 45 jäsentä tutustui Ruotsissa kahdeksaan yksityismuseoon. Toukokuussa Classic Motor Show Lahdessa. Elokuussa osallistuminen Sirpistä Puimuriin- tapahtumaan Isossakyrössä. Ja syyskuussa Rauta ja Petrooli tapahtuman järjestäminen, jossa ennätysyleisö. Teemavuotena Ferguson ja Massey- Ferguson koneet ja laitteet. Yhteistyökumppani: Konekesko Oy. Ferguson- entisöinti opas- DVD:n julkaisu kolmesta harmaasta Fergusonista. Kesto 3.5 tuntia. Kulttuurihistorian vaalimista parhaimmillaan. ( ks. Fordson- Shop ). Jäsenmäärä ylitti 500:n jäsenen rajan vuonna 2009.

2010, Kolmastoista toimintavuosi

Vuosikokouksen päätöksellä osallistuminen mahdollisimman moneen, muiden järjestämiin masinisti- tapahtumiin resurssien mukaan. Jäsenmatka San Franciscoon huhtikuussa. Lisäksi Classic Motor Show Lahdessa 8- 9 p. toukokuuta. Oma masinisjuhla Rauta ja Petrooli 2010 syyskuussa. Siitä lisää www- sivujemme Rauta ja Petrooli osiossa kevään aikana. Lisäksi olemme mukana syksyn merkittävässä konetapahtumassa. Kolmannen opas-dvd:n kuvauksia jatketaan kesällä. ( Osia on jo taltioitu 2009. Julkaisu, samoin kuin entisöitävän traktorimerkin julkaisu syyskuussa R&P:ssa ).

Fordson Shop

Fordson- Shop palvelee www.masinistit.com sivuilta sähköisesti 24 / h / vrk , sekä erilaisissa tapahtumissa eri puolilla Suomea.

Jäsenedut

Muistakaa, että jokainen uusi jäsen saa ilmaiseksi kaksi kirjallista julkaisuamme. Jäsenasiainministeri Peter Truedsson kertoo lisää.
( puh: 050- 3375 227 )

Kerhon järjestämiin messu-, ja konetapahtumiin jäsenet osallistuvat 50 Euroa edullisimmin, kuin ” ei jäsenet ”. ( vrt. etusivu )

Yllätysetuina kerho on antanut jäsenilleen silloin tällöin erilaisia etuuksia: ( matka-, lehti-, dvd- etuja jne. ) Etuna voidaan pitää myös sitä, että kerhon ” konemiesten tietopankista ” saa aina tietoa omiin ja kaverin koneongelmiin.

Fordson -club Finland ry:n säännöt ja toimintokaavio

Säännöt ja toimintokaavio löytyvät sähköisessä muodossa etusivun valikosta FcF- toiminta.

Keskustelupalsta

Vilkas FcF:n keskustelupalsta on vakiinnuttanut paikkansa masinistien keskuudessa. Hallitus toivoo jatkossa asiallista ja herrasmiesmäistä keskustelua ja sanankäyttöä. Moderaattorillamme on oikeus puuttua / poistaa ohjeiden vastaiset aiheet. Asiattomat viestit poistetaan kyselemättä. Uskonnoista, etnisistä kysymyksistä ja politiikasta keskusteleminen jätetään muille foorumeille. Palstaa lukevat kuukausittain tuhannet henkilöt ja FcF:n www-sivut ovat tosiharrastajien ykkösforum nettikeskustelijoiden keskuudessa.

Osto- ja myynti-ilmoituksissa

Tulee olla selkeät tiedot: henkilön nimi, mitä ostaa tai myy, paikkakunta ja yhteystiedot. Näin säästymme turhilta palstaa rasittavilta kyselyiltä. Kohteliasta on myös ilmoittaa, kun kauppa on tehty. Administraattorimme poistaa aika ajoin vanhat ilmoitukset. Samoin hänellä on oikeus poistaa ilmoitukset, joissa ei ole yhteystietoja ( yv- ei riitä )

Fordson-ilmoitustori

Yrityksille ja yhteistyökumppaneille tarkoitettu etusivun Fordson-tori. Mahdollisuus saada yrityksesi mainos Fordson -club Finland ry:n www-sivujen etusivulle. Mainoksesta suora linkki yrityksen haluamille www-sivuille. Todellinen markkinalinkki koneharrastajien ykkössivulta ! Päivittäin kerhon sähköisillä sivuilla vierailee jopa tuhansia kävijöitä. Sopimuksia vuoden mittaisista näköalapaikoista solmivat Steen Manelius ja Eero Latostenmaa ( ks. yhteystiedot alapuolelta hallitus-kohdasta ). Toivomme, että käytätte etusivun yhteistyökumppanien palveluja ja tuotteita !

Fordson -club Finland ry:n hallitus

Eero Latostenmaa, pj 05470 Hyvinkää 0500-101590
Timo Lehto, vpj 31900 Punkalaidun 0400-832027
Arto Haapakorpi 05800 Hyvinkää 0400-962549
Matti Helin 05450 Nukari 040-7649527
Harri Hyvönen 54100 Joutseno 040-5278919
Veikko Kankala 46430 Tirva 0400-154664
Esa Luoma 61520 Lehmäjoki 0400-363834
Steen Manelius, talousasiat 02750 Espoo 0400-459904
Ari Ojala 35700 Vilppula 040-5488249
Peter Truedsson, jäsenasiat 15880 Hollola 050-3375227
Matti Iivonen 05800 Hyvinkää 044-3291042


Vihreä = varsinainen jäsen
Keltainen = varajäsen

Pollarin Väinö Isostakyröstä nelivetoisella ja nelisiipisellä Sirpistä Puimuriin tapahtumassa 2008
Väinö Pollari, Sirpistä Puimuriin 2008